Tentti järkeväksi osaksi
koulutusta yliopistossa

	Asko Karjalainen Opetuksen kehittämisyksikkö Oulun yliopisto

Oliko miljoona vuotta sitten tenttejä? Näin voisi lapsi kysyä. Onko kysymys lapsellinen? Ei oikeastaan. Olihan ihmisten elämä jo miljoona vuotta sitten täynnä ongelmatilanteita. Luonto asetti ihmisen vähän väliä vaikeuksiin, joista hänen täytyi selviytyä tietonsa ja taitonsa avulla.

Tentin perustana ongelmatilanne

Yhteisöelämän rakentuessa ihmiset alkoivat tahallisesti rakentaa toisilleen ongelmatilanteita, joiden läpäisy oli ehtona yhteisön jäseneksi hyväksymiseen.

Tunnetuimpia näistä ovat ns. miehuuskokeet. Niissä nuorukaisen täytyy osoittaa selviytyvänsä itsenäisesti jostakin heimolle tärkeästä luonnollisesta ja usein jokapäiväisestä tehtävästä. Esim. bushmannin täytyy — osoittaakseen olevansa mies — metsästää vähintään antiloopin kokoinen riistaeläin ja tuoda se heimolleen.

Tentin luonnollinen perusta on siten ongelmatilanteessa, ja jos haluamme tenttiä kehittää, meidän tulee kehittää sitä nimenomaan ongelmatilanteena. Miksi ylipäänsä koulutamme? Siksi että pystyisimme paremmin ratkomaan todellisen elämän ammatillisia ja tieteellisiä ongelmia. Näin ajatellen on äärimmäisen järkevää, että opiskelijat ja koululaiset osana koulutusta totutetaan tiedon käyttöön ongelman-ratkaisussa. Tentit ovat koulutuksen sisään rakennettuja ongelmatilanteita ja sellaisina niiden järjestäminen on hyvin arvokas ja tarpeellinen asia. Ainakin jos ne valmentavat tiedon käyttöön todellisen elämän ongelmatilanteissa. Tässä onkin suunta tentin järkevälle kehittämiselle. Tentin tulee mahdollisimman hyvin vastata "tentin ulkopuolisen" elämän ongelmatilanteita. Miten tällainen vastaavuus saataisiin aikaan?

 ks. tietoisku »

Toimintarakenne ja sisältö

Mistä tekijöistä ongelmatilanne koostuu? Sisällöstä ja toimintarakenteesta eli sisällöl-lisestä ongelmasta ja ongelman ratkaisun työvälineistä sosiaalisine sääntöineen ja toimintaohjeineen. Molemmat asiat vaativat toimijalta osaamista. Ongelma pitää osata ratkaista ja annettuja työvälineitä pitää osata käyttää sen ratkaisemiseksi.

Jotta tentti mahdollisimman hyvin täyttäisi luonnollisen tehtävänsä, sen tulisi sekä sisällöltään, että toimintarakenteeltaan olla mahdollisimman lähellä todellista ongelmatilannetta. Jos tenttinä käytetään todellisen elämän asettamaa tehtävää, jonka ratkaisussa opiskelijalla on täysi tulosvastuu, tentti on luonnollinen. Jos sekä tehtävänanto, että ratkaisun työkalut ja sosiaaliset säännöt ovat olemassa vain tenttitilanteessa, jos niillä ei ole vastaa-vuutta todellisen elämän ongelmatilanteiden kanssa, tenttimalli on keinotekoinen. Tällä välillä, luonnollisesta keinotekoiseen, on suuri määrä mahdollisuuksia. Jos keinotekoisen tentin toimintarakennetta muutetaan vaikka vain yhden asian suhteen luonnollisempaan suuntaan, saamme "murretun" tenttimallin. Jos tentissä jäljittelemme todellisen ongelmatilanteen rakennetta ja ongelmanasettelua, toteutamme "mallintavan" tentin.

Tenttiemme tyypillinen heikkous on usein ollut, että ne sekä sisällöltään että rakenteeltaan ovat olleet keinotekoisia. Tällöin niissä on korostunut myös arvioinnin vaikeus. Keinotekoiset tentit ovat lisäksi omalta osaltaan kärjistäneet kysymystä koulutuksen uskottavuudesta. Voitko luottavaisin mielin astella lääkärin ommeltavaksi, joka on juuri tenttinyt haavakäsittelyn perinteisellä tentillä kiitettävästi?

 ks. tietoisku »

Arviointi?

Missä piilee arvioinnin luonnollinen perusta? Maailman monimutkaisuudessa. Jos maailma olisi rakenteeltaan sellainen, että ihmisen toiminta "automaattisesti" johtaisi toivottuun tulokseen, arviointia ei tarvittaisi. Arvioinnin luonnollinen perusta siten palautuu toiminnan tuloksellisuuden arviointiin. Ensisijainen arvioinnin muoto on itsearviointi. Toimijan tulee itse kyetä seuraamaan ja suuntaamaan toimintaansa.

Itsearviointi on toiminnan omaehtoista säätelyä ja tilanteiden tiedostamista, ja se sisältyy aina kaikkeen toimintaan. Itsearvioinnin voima on kuitenkin rajallinen. Kun ihminen ei enää pysty itse määrittämään onko hän oikeilla jäljillä, hän tarvitsee arviointiapua. Tässä on perustelu esim. tentaattorin suorittamalle arvioinnille - se on arviointiapua.

Eksyksissä?

Kuvittele, että opittava asia on kuin aarniometsä, jonka läpi opiskelija suunnistaa. Liikkeelle lähdettyään hän pian huomaa eksyneensä. Hän ei enää tiedä, hakeeko hän ratkaisua oikealta suunnalta. Mitä tehdä? Eksyneen on aina ensin itse koetettava selvittää, missä suunnistus on mennyt vikaan. Jos tämä ei auta, on pyydettävä arviointiapua. Hän ampuu hätäraketin. Arvioija tulee paikalle, tarkkailee, katselee ja mittailee, ja antaa eksyneelle arvosanan 1+ ja poistuu. Suunnistaja on edelleen eksyksissä eikä tiedä mihin suuntaan lähteä. Hän tietää vain olevansa "pahasti eksynyt". Tarkkailevasta arvioinnista ei kulkijalle ollut siten paljonkaan hyötyä.

Osallistuvassa arvioinnissa asiantuntija ja suunnistajamme yhdessä selvittävät kuljetun reitin ja virheelliset valinnat löytyvät. Tällaisen arvioinnin jälkeen suunnistaja voi jälleen järkevällä tavalla jatkaa matkaansa. Toimintaa edistävän arvioinnin ydin on siten palautteisuus. Sellaista arviointia voimme nimittää myös luonnolliseksi arvioinniksi. Jos arviointi ei anna sisällöllistä palautetta, se on keinotekoinen suhteessa perustehtäväänsä.

Arvostelu ei ole mittaamista

Jos arvosanoja annetaan, se ei voi olla mittaamista siinä merkityksessä, jossa mittaamisesta puhutaan tieteellisessä kielenkäytössä. Tenttitulos ei ole mittaluku, koska emme voi kontrolloida siihen liittyviä virhelähteitä. Kuvittelemme, että tenttitulos kertoo osaamisesta, mutta missä määrin siinä on mukana esim.

• tentistäselviytymiskeinoja
• tenttijä mielialan ja tilannetekijöiden vaikutusta (hänhän voi osata asian tenttitilanteen ulkopuolella, mutta oli tentin aikana lukossa väsymyksen, sairauden, jännittämisen tms. vuoksi)
• tentaattorin mielialan ja tilannetekijöiden vaikutusta (tentaattori on inhimillinen väsyvä ja paitsi ajatteleva, myös tunteva olento. Kaikki paperit eivät saa samaa kohtelua)
• jne.

Millään tieteenalalla ei hyväksytä näin paljon kontrolloimattomia virhelähteitä mittaamisessa. Arvosanan antaminen ei ole siten mittaamista vaan kriteerinvaraista luokittelua, jossa on tärkeää molemminpuolinen tieto sovelletuista kriteereistä. Tentaattorin tulee tiedostaa ja kirjoittaa auki, mitä tarkoittavat arvolauseet 1, 2, 3, jne. ja kerrottava niiden sisältö opiskelijoille ennen tenttiä ja arvostelua. Ilman tätä arvostelu on paitsi äärimmäisen keinotekoinen myös rakenteellisesti epäoikeudenmukainen tapahtuma. Salattujen kriteerien käyttö on myös yliopistolain vastaista. "Salattujen kriteerien" ongelma on leimallinen nimenomaan suomalaiselle tenttikulttuurille. Näyttää myös siltä, että sekä opiskelijat, että opettajat sanattomasti hyväksyvät nykyisen käytännön, koska siinä "päästään helpolla".

Yliopistotentit ovat osa tiedeyhteisöä

Yliopisto ei ole koulu, jossa opettajat kontrollikeinoin koettavat tartuttaa tietämystään oppilaisiin. Yliopisto on tiedeyhteisö, jossa varttuneet ja aloittelevat tutkijat tekevät yhteistyötä. Tärkeää on yhteinen vastuu toiminnan järkevyydestä ja tuloksellisuudesta. Opettajina meidän tulee huolehtia siitä, että parhaalla mahdollisella tavalla tuemme yhteisön jäsenten oppimista.

Tiedeyhteisön toimintarakenteen perusta on ongelmakeskeisyydessä. Sen todelliset ongelmat ovat uuden tiedon tuottamisen tehtäviä. Sama luonnollinen toimintarakenne tulisi kuvastua myös yliopistollisiin tenttikäytänteisiin. Niissähän on kysymys, kuten juuri opimme, mielekkäiden ongelmatilanteiden rakentamisesta koulutuksen sisälle.

Yliopistossa on tärkeää totuttaa opiskelijat vaikeisiin ongelmatilanteisiin, todellisiin ongelmatilanteisiin. Yliopisto vaatii jäseniltään syvällisintä mahdollista osaamista, osaamista joka mahdollistaa uuden tiedon tuottamisen. Tästä syystä keinotekoiset tenttikäytännöt sopivat erityisen huonosti yliopiston toimintaympäristöön.