Simuloidut potilaat

Mikäli käytännön taitoja ei voi arvioida luonnollisessa asetelmassa, on ratkaisuna simulaatioiden käyttö. Lääketieteen opinnoissa on käytetty menestyksellisesti menetelmää, jossa opiskelijat tutkivat simuloituja potilaita.

Potilaat ovat esim. kansalaisopiston näytelmäpiiristä, ylioppilasteatterista jne. Muut opiskelijat eivät välttämättä ole hyviä potilaiden simuloijia. Näytelmäpiiriläiset ovat todennäköisesti hyvin innostuneita tällaisesta mahdollisuudesta harjoitella.

Tilanteet voivat muodostua hyvin autenttisen kaltaisiksi, eikä näyttelijöitä välttämättä voi erottaa oikeista potilaista. Toisin kuin oikeita potilastapauksia, näitä voi toistaa samankaltaisina kerta toisensa jälkeen, jolloin on mahdollista vertailla eri opiskelijoiden vastaanottoja. Lisäksi näin menetellen voidaan harjoitella turvallisesti ongelmia, jotka todellisessa tilanteessa voisivat koitua potilaalle raskaaksi. (Esim. kuinka kertoa potilaalle, että hän sairastaa pitkälle edennyttä syöpää).

Simuloidut potilaat antavat opiskelijalle välitöntä palautetta pääasiassa kommunikointiin ja asennoitumiseen liittyvistä seikoista. Opiskelijoiden mielestä simuloitujen potilaiden käyttö havainnollistaa erittäin hyvin kliinisen metodin käsitteitä. Diagnoosin teko oli kokeilussa heidän mielestään mielenkiintoista, opettavaista ja todentuntoista.

Menetelmä toteutuu seuraavasti:

1. Opiskelija ottaa vastaan simuloidun potilaan. Tilanne videoidaan.

2. Video analysoidaan pienryhmissä, joissa ohjaaja on mukana. Opiskelija ja ohjaaja voivat analysoida sen myös kahden. Nauha pysäytetään usein ja opiskelija saa selittää, miksi toimi tietyllä tavalla. (esim. Mitä diagnoosia harkitsit tässä vaiheessa? Miksi? Miksi kysyit juuri näin?)

3. Huomio analyysissa kiinnitetään seuraaviin seikkoihin:

a) tiedot: yksityiskohdat diagnooseista, tutkimuksen suorittamiseen liittyvät yksityiskohdat, lääketieteen osa-alueiden (esim. anatomian, fysiologian, patologian, mikrobiologian, farmakologian epidemiologian ja psykologian) tarpeellinen huomioonotto ja hyödyntäminen.

b) taidot: tiedonkeruu ja tulkinta, asianmukainen potilastutkimus ja fyysisten oireiden tulkinta, lääkkeiden määräämiseen ja jatkotoimenpiteisiin liittyvät seikat, kommunikointi (kuuntelu, selvennys, selittäminen, vakuuttaminen), kyky ennaltaehkäisevään hoitoon.

c) asenteet: epävarmuuden kohtaaminen, paljonko kertoa potilaalle ja milloin, kokonaisvaltaisuus, jatkuva hoito, ennaltaehkäisevä hoito.

Tavoitteiden mukaan arvioinnissa voidaan painottaa joitakin osa-alueita toisia enemmän.

Kuvattua menetelmää on käytetty lääketieteessä mutta se soveltuu hyvin myös muihin ihmistieteisiin.