« TieVie-asiantuntijakoulutus

Mentor- eli paikallisryhmät

TieVie-asiantuntijakoulutukseen kuuluu mentorien vetämää paikallisryhmätoimintaa, jonka tavoitteena on tukea osallistujien kehittämishankkeiden edistymistä, kytkeä osallistujan kehittämishanketta oman korkeakoulun toimintaan sekä lisätä osallistujien oman korkeakoulun tuntemusta. Toiminnan tavoitteena on myös levittää tieto osallistujan kehittämishankkeesta hänen omassa organisaatiossaan.

Paikallisryhmillä tarkoitetaan korkeakouluittain muodostettuja 5 - 10 henkilön pienryhmiä (ks. Kuvio 1) . Jokaisessa korkeakoulussa on oma mentori, joka toimii paikallisryhmän vetäjänä ja kokoonkutsujana. Isoissa korkeakouluissa, joista osallistujia on paljon, voi paikallisryhmiä olla useita. Tällöin osa tapaamisista voi olla kaikkien paikallisryhmien yhteisiä ja osa vain omalle ryhmälle tarkoitettuja. Joissakin yliopistoissa osallistujia saattaa olla vain muutama, joten silloin ryhmän koko on pienempi. Paikalliset mentorryhmät kokoontuvat koulutuksen aikana noin 4-5 kertaa. Mentorryhmätoiminnan järjestäminen on yliopistojen vastuulla. TieVie-verkosto tukee ko. toimintaa ohjeiden ja mentorin oppaan muodossa.

Kuvio 1. Ryhmät TieVie-asiantuntijakoulutuksessa

 

 

Virtuaaliyliopisto

Sivukartta

Webmaster