« TieVie-asiantuntijakoulutus

Jyväskylän lähiseminaarin ohjelma
Teema: arviointi

Aika: 11. - 12.1.2007
Paikka: Jyväskylän yliopisto, Agora (Mattilanniemi 2)
Ilmoittautuminen: to 3.1.2007 mennessä

Seminaarin tavoite:

Arviointi-lähiseminaarin tavoitteena on laajentaa osallistujien laatutietoisuutta korkeakoulujen opetustoiminnan yleisen kehittämisen ja verkko-opetuksen alueella sekä aloittaa Arviointi-verkkojakson työskentely. Seminaarissa avataan luentojen ja esimerkkien avulla opetuksen laadun, koulutustoiminnan arvioinnin ja uuden teknologian opetuskäytön kehittämisen näkökulmia. Seminaarissa aloitetaan oman hankkeen laatumallin rakentamista, jonka pohjalta arviointi -verkkojaksolla laajennetaan tarkastelua kohti oman organisaation toiminnan keskeisiä laatutekijöitä, laatutyön malleja ja välineitä sekä verkko-opetuksen laadun hallintaa.

Seminaariin valmistautuminen ja korvaava tehtävä:

Puheenvuorojen seuraaminen verkosta:

Osa seminaarin asiantuntijapuheenvuoroista on katsottavissa tallenteina. Ko. puheenvuorojen kohdalla on maininta video.

Tallenteita pääset seuraamaan sivulta
http://moniviestin.jyu.fi/sisalto/movie/tievie07/showProgram?page=2,
jossa klikkaa sivun oikean laidan videosoitinta. Tallenteen katseluun tarvitaan uusi versio QuickTime Player-ohjelmasta (QT7). Jos koneelta löytyy vanhempi versio ohjelmasta, niin kuva ei näy, kuuluu pelkkä ääni. Uusimman QuickTime Playerin voi ladata ilmaiseksi täältä:
http://www.apple.com/quicktime/download (ohjelman asentamiseen koneelle vaaditaan admin-oikeudet)

Teknisiä ohjeita tallenteiden katsomiseen löydät sivulta http://moniviestin.jyu.fi/sisalto/movie/ohjeet_fi. Pyydä katseluun tarvittaessa apua yksikkösi atk-tukihenkilöltä.

Ohjelma torstai 11.1.2007

Aika

Teema/aihe

Vastuuhenkilö

Paikka/ sali

Materiaali

9.30

Ilmoittautuminen ja kahvi

 

 

 

10.00 - 11.15

Avaus


Teknologia oppimisessa: tutkimuksen näköaloja

Verkko-opetuksen suunnittelumalli

Antti Auer ja Markku Närhi, JY

Professori Päivi Häkkinen, JY, Koulutuksen tutkimuslaitos

Yliassistentti Leena Hiltunen, JY, tietotekniikan laitos

Auditorio 1

Häkkinen:
video

Hiltunen:
kalvot (pdf)
video

Seminaarin työpajojen
koko materiaali

11.15 - 12.45

Verkko-opetuksen laatutyöpaja I

Leena Hiltunen + ohjaajat

Lea Pulkkisen sali

Työpaja 1 materiaali

12.45 - 13.45

Lounas

(omakustanteinen)

Ravintolat Piato ja Wilhelmiina

 

13.45 - 15.30

 

Verkko-opetuksen laatutyöpaja II
(kahvi työskentelyn lomassa)

Leena Hiltunen + ohjaajat

Lea Pulkkisen sali

Työpaja 2 materiaali

15.30 - 16.15

Vopla-laatupilottien tuloksia

Projektipäällikkö
Kristiina Karjalainen
LTY, Vopla-hanke

Auditorio 1

Video

16.15 - 17.45

 

Työskentelyä juonneryhmittäin (Keskustelua rinnakkaissessioista, kehittämishankkeiden käsittelyä, juonneryhmän omaa ohjelmaa)

Juonneryhmien vetäjät

 

 

Opetuksen uudistajat I -juonne

Paula Airaksinen (OY) ja Mari Jussila (HY)

Ag 132.1

 

Opetuksen uudistajat II -juonne

Markku Närhi (JY) ja Taru valovirta (TKK)

Ag 232.1

 

Opetuksen uudistajat III -juonne

Tomi Jaakkola (TY) ja Merja Peurasaari (OY)

Ag 233.1

 

Rakenteiden ravistelijat -juonne

Antti Auer (JY) ja Pauliina Kupila (HY)

Ag Gamma

 

Verkostojen virittäjät - juonne

Anna-Kaarina Kairamo (TKK) ja Päivi Laine (TY)

Ag Alfa

 

 

Siirtyminen hotelliin ja iltajuhlaan

     

19.30 - n. klo 23.00

Iltajuhla ravintola Lozzilla

Ilmoittaudu seminaariin ilmoittautumisen yhteydessä!

 

Lozzi, Keskussairaalan-tie 4, yliopiston P-rakennus

 

Ohjelma perjantai 12.1.2007

Aika

Teema/aihe

Vastuuhenkilö

Paikka/sali

Materiaali

9.00 - 10.45

Verkko-opetuksen
laatu työpaja III

Leena Hiltunen + ohjaajat

Lea Pulkkisen sali

Työpaja 3 materiaali

Mitä tämän jälkeen?

10.45-11.15

Verkkojakson avaus

Antti Auer ja Markku Närhi, JY

Lea Pulkkisen sali

 

11.15 - 12.15

Lounas

(omakustanteinen)

Ravintolat Piato ja Wilhelmiina

 

12.15 - 14.00

Juonneryhmätyöskentelyä

 

   

Opetuksen uudistajat I -juonne

Paula Airaksinen (OY) ja Mari Jussila (HY)

Ag 132.1

 

Opetuksen uudistajat II -juonne

Markku Närhi (JY) ja Taru valovirta (TKK)

Ag 232.1

 

Opetuksen uudistajat III -juonne

Tomi Jaakkola (TY) ja Merja Peurasaari (OY)

Ag 233.1

 

Rakenteiden ravistelijat -juonne

Antti Auer (JY) ja Pauliina Kupila (HY)

Ag Gamma

 

Verkostojen virittäjät - juonne

Anna-Kaarina Kairamo (TKK) ja Päivi Laine (TY)

Ag Alfa

 

14.00 - 15.15

Sähköinen asiointi korkeakouluissa

Tietohallinnon merkitys yliopiston toiminnassa

Mikael Linden, CSC


Vararehtori Timo Tiihonen, JY

Auditorio 1

Linden:
kalvot (pdf)
kalvot 6/sivu
Video

Tiihonen:
kalvot (pdf)
kalvot 6/sivu
Video

15.15

Päätöskahvi

 

 

 

Ilmoittautuminen

Seminaariin tulee ilmoittautua to 3.1.2007 mennessä ilmoittautumislomakkeella
http://virtuaaliyliopisto.jyu.fi/tievie/ilmoittautumislomake.html

Majoitus

Majoittumista varten olemme varanneet nimellä "TieVie" huonekiintiön seuraavista hotelleista:

  • Hotelli Alba (Agoran vieressä) 50 henkilön kiintiö: 76 e/ 1hh economy, 82 e/ 1hh standard, 100 e/ 2hh. Hinnat sisältävät runsaan buffetaamiaisen.
    • Kiintiö voimassa 28.12.2006 saakka.
  • Hotelli Milton (keskustassa Matkakeskuksen läheisyydessä) 15 huoneen kiintiö
    10 kpl Huone 1hh á 65,00 / huone / vrk. 5 kpl Huone 2hh á 85,00 / huone / vrk.
    • Kiintiö voimassa 15.12.2006 saakka.

Jokainen varaa oman huoneensa itse. Hotellien yhteystiedot ja muita hotelleja löytyy osoitteesta http://www.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/matkailu_majoitus

Kartat

Kulkuyhteydet

Linja-autoaikataulut ja ohjeet: Bussi no 5 keskusta-Mattilanniemi-keskusta
http://www.koivistonauto.fi/cgi-bin/aikataulut/paikalliset_nayta.cfm?idx=1680&kieli=1&tulevat=0&tyyppi=1

Anna palautetta seminaarista »

 

 

Virtuaaliyliopisto

Sivukartta

Webmaster