Etusivu »
Yleistä
Artikkelit
Tenttimuotoja
Tapauskuvauksia
Palautetyökaluja
SVY:n tarjoamia palveluja
Laatutyö opetuksen arvioinnissa
Videoleikkeet

Kasvatus, kehitys ja oppiminen -kurssi

Taustaa

Esimerkkini liittyy Kasvatus, kehitys ja oppiminen -nimiseen kurssiin. Se on kahden opintoviikon laajuinen, opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluva jakso, joka toteutetaan kolmen taidekorkeakoulun (TeaK, SibA, TaiK) opettajaopiskelijoille yhteisenä jaksona. Kurssin tarkoituksena on se, että tulevat taideopettajat hahmottaisivat perusasiat ihmisen kehityksestä ja oppimisesta sekä näihin liittyvistä filosofisista ja psykologisista koulukunnista, suuntauksista ja ajattelutavoista. Tällainen perushahmotus on tarpeen, kun opettajaksi opiskeleva rakentaa omaa käsitystään ihmisen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä, ihmisen perusolemuksesta ja oppimisesta. Tämän kurssin tavoite on siis se, että opiskelija saa käsityksen alueen monimuotoisuudesta, ja että hän kiinnostuu pohtimaan asiaa oman tulevan työnsä kannalta.

Kurssilla oppimisen monimuotoista problematiikkaa lähestytään oman oppimisen näkökulmasta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että opiskelija kurssin aikana pohtii omaa oppimistyyliään ja -strategiaansa, arvioi omaan oppimistaan ja omaan toimintaansa oppijana. Kurssilla myös kokeillaan erilaisia oppimisen ja opiskelun tapoja, ja opiskelija sitten pohtii, miten ne hänen oppimistaan tukevat. Kun sitten näitä kokemuksia vaihdetaan, paljastuu oppimisen monimuotoisuus ja se, että jokaisessa oppilasryhmässä on monenlaisia oppijoita. Tässä piileekin sitten opettajan työn haasteellisuus: miten tukea erilaisia oppijoita samassa ryhmässä?

Hahmotan siis kurssista kaksi toisiaan tukevaa mutta kuitenkin hieman toisistaan erottuvaa prosessia. Toinen on selkeämmin olemassa olevaa tietoa jakava tai välittävä, eli perinteisempi tiedon keräämisen prosessi, toinen taas omakohtaisempi, konstruktivistinen, tietoa ja ymmärrystä rakentava prosessi.

Kurssin keskeisenä tavoitteena on myös herättää ja käydä keskustelua erilaisiin kasvatus-, oppimis-, ihmis-, ja taide(kasvatus)käsityksiin liittyen. Tämä keskustelu voi tapahtua sekä kasvokkain että verkossa.

Kurssia varten olen laatinut verkko-oppimateriaalin. Sen tarkoituksena on toimia kurssin osana, mahdollistaen itsenäisen syventymisen kurssin sisältöihin omalla ajalla. Toisaalta se täydentää kurssin oheiskirjallisuutta. Oppimateriaalia käytän luentojen aikana ja tukena. Luennoillakin voidaan siis vapaasti liikkua oppimateriaalissa keskusteltavan aiheen mukaisesti.

Kokemuksia oppimateriaalin käytöstä

Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien tunsin, että tässä tapahtuu nyt jotain sellaista, mitä en itse ole aiemmin kokenut. Kun opettajaopiskelijat kuulivat materiaalin olevan heille verkossa saatavilla, tunnelma vapautui. Esittelin oppimateriaalia, ja opiskelijat vaikuttivat kiinnostuneilta.

Seuraavilla kerroilla materiaali ja sen rakenne tuli yhä tutummaksi, opiskelijat tulostivat materiaalia mukaansa, ja näin he saattoivat tehdä suoraan siihen omia muistiinpanojaan. Osa oli ohjeitteni mukaisesti tutustunut ennalta päivän aiheeseen. Kerta kerralta pääsimme nopeammin kiinni keskusteluun ja pohdintaan.

Perinteistä luennointia en oikeastaan tehnyt ollenkaan. Kävin lyhyesti, esittelynomaisesi läpi päivän aiheen siten, että materiaali oli aina heijastettuna videotykin kautta valkokankaalle. Kävimme välillä myös muilla www-sivuilla ja seikkailimme ristiin rastiin materiaalissa ja sen eri tasoilla. Sitten esitin pohdintakysymykset, ja keskustelu käynnistyi useimmiten vaivatta ja jatkui todella vilkkaana ja korkeatasoisena.

Viimeisillä kerroilla en edes ehtinyt esittää kysymyksiä. Keskustelu lähti liikkeelle itsestään. Onnistuin pitämään keskustelun aisoissa ja aiheessa, ja suurin osa opiskelijoista käytti puheenvuoroja.

Verkossa tapahtuva keskustelu ja sen ohjaus

Kurssin keskivaiheilla tarkoituksena oli käynnistää keskustelu verkossa FLE3 -ympäristössä. Ehdimme juuri rakentaa ryhmät ja lähettää jokaiselle omat salasanat - ehdinpä myös todistaa ensimmäisen opiskelijapuheenvuoron - kun järjestelmä kaatui. Tämä osuus kurssista jäi siis täydelliseksi flopiksi ja osoitti verkko-opetuksen haavoittuvuuden pahimmillaan.

Arvioinnista

Kurssin arviointi perustui neljään alueeseen: ryhmätyöhön, ryhmätenttiin, läsnäoloon ja itsearviointiin (tässä käytin myös vertaisarviointia siten, että ryhmäläisten tuli antaa toisilleen palautta, joka taas tuli lisätä itsearvioinnin osaksi). Näistä kaksi viimeksi mainittua toimivat rajatapauksissa arvosanaa nostavina tai laskevina tekijöinä. Vain kahdesta ensimmäisestä annoin numeroarvion. Itsearviointi voi korottaa arvosanaa silloin, kun siitä ilmenee opiskelijan prosessi ja tiedostamisen muutos. Arvostan sitä, että oppija pystyy avoimesti kohtaamaan itsensä vahvuuksineen ja puutteineen ja ilmentää ottavansa vastuun oppimisestaan.

Opiskelijoille perustelen arvioinnin perusteita muun muassa sillä, että nykyinen käsitys aikuisten oppimista tukee opiskelijan itseohjautuvuutta ja itsereflektiota. Jatkuva itsearvionti auttaa opiskelijaa sitouttamaan itsensä oppimisprosessiin ja ottamaan siitä vastuun.

Verkko-oppimateriaali ei tuonut juurikaan muutosta arviointikäytäntöön. Nähdäkseni arvioinnin perusteita ei välttämättä muuta se, onko kurssi toteutettu verkossa tai ei. Katson, että arviointi kurssillani on melko monipuolista.

Arviointi tällä kurssilla ei kohdistu lainkaan ulkoaoppimisen taitoon. Ryhmätentissäkin opiskelijoilla sai olla kaikki materiaali mukana. Tämä käytäntö perustuu ajatukseen tiedonhankinnan taidosta: eihän elävässä elämässäkään kirjojen sisältöä kanneta mukana aktiivisessa muistissa. Keskeistä on hahmottaa, missä joku yksityiskohtainen tieto sijaitsee, miten löydän sen tarvittaessa. Näin kirjaa lukiessa voi vapautua ulkoamuistamisen paineelta ja paneutua ymmärtämiseen ja merkitysyhteyksien luomiseen.

Minua kiinnostaa erityisesti oppimisprosessin arviointi. Olen kiinnostunut muun muassa siitä, miten oppijat ovat kokeneet kurssin riippumatta siitä, ovatko he oppineet jotain. Taustalla on ajatus siitä, että myönteiset kokemukset kurssin aikana voivat tukea oppimista. Myönteiset kokemukset voivat tietenkin olla monenlaisia. En tarkoita, että oppimisen tai opiskelun täytyy olla aina hauskaa, mutta jonkinlainen mielekkyyden tai merkityksellisyyden kokemus voi olla aika tärkeä siinä, että PROSESSI koetaan onnistuneeksi.

Voihan olla, että kurssi on raskas ja tuskallinen, opiskelu täynnä vaikeuksia, epäonnistumisen ja turhautumisen kokemuksia - silti tulos voi olla hyvä, esimerkiksi tenttiarvosanana mitaten. Mietin, mitä kerrannaisvaikutuksia tulevaan opiskeluun ja opitun tiedon käyttöön tällaisella prosessilla mahtaa olla. Toisaalta, on varmaan yhtä lailla mahdollista, että kurssilla on ollut hauskaa ja mielenkiintoista, mutta ne sisällöt, joita oli tarkoitus oppia, ovat jääneet oppimatta. Toisin sanoen, vaikka prosessin laadulla ja tuloksella on yhteys, se ei varmaankaan ole kovin yksiselitteinen.

Motivointi tai mielenkiinnon herättäminen, eli opiskeltavan aiheen merkityksellisenä kokeminen tapahtuu esimerkiksi sitomalla aihe opiskelijan omiin aiempiin kokemuksiin (konstruktivismi…) ja sitouttamalla opiskelija vastuuseen omasta oppimisestaan. Tässä nimenomaan arviointi tulee avuksi, eli oman oppimisprosessin arviointi.

Niinpä minusta oppimisprosessin arviointi tapahtuu ensisijaisesti opiskelijan omasta toimesta. Opettaja voi seurata oppimisprosessia toki muun muassa siten, että lukee näitä itsearviointeja. Omalla kurssillani pyydän opiskelijoita kurssin alussa asettamaan itselleen omat henkilökohtaiset tavoitteensa, ja tarkentamaan niitä kurssin aikana. Lopussa pyydän heitä kirjoittamaan rehellisen itsearvioinnin esimerkiksi siitä, miten he ovat oppijoina toimineet kurssin aikana.

Itsearviointi on tärkein prosessin arviointiin liittyvä menetelmä, mutta myös opiskelijoiden esittämät kysymykset ja heidän käymänsä keskustelun laatu kertovat prosessin laadusta. Intensiivinen ja aktiivinen keskustelu, joka tuntuu etenevän ja pysyvän aiheessa syventäen sitä, kertoo minulle siitä, että oppimisprosessi on käynnissä ja että sen laatu on hyvä. Eli tämä on toinen tärkeä menetelmä.

Ryhmän keskinäisessä vertaisarvioinnissa on keskeistä yrittää puhua toiselle suoraan: avoimesti, rehellisesti ja rakentavasti. Tämä voi olla vaikeaa, sillä kriittisen palautteen antaminen kaverille ei ole aina mukavaa. Ohjeenani on kuitenkin se, että tähän pyritään, sillä eräs keskeinen opettajan taito on palautteen antamisen taito. Tätä käsittelemme myös kurssin aikana.

Lisäksi opettajan itsearviointi on minusta avainasemassa prosessin laatua arvioitaessa. Oman toimintani peili ovat opiskelijat.