Takaisin TieVie-sivuston etusivulle

Etusivu
Aikataulu ja ohjeet
Jakson suorittaminen

Osallistujat
Asiantuntijat
Kirjallisuus

FAQ
Lisätietoja
TieVie-portaali


Teema-alueiden määritelmiä

Asiantuntijuuden jakaminen

Jaetulla asiantuntijuudella (sosiaalisesti hajautetulla kognitiolla) tarkoitetaan prosessia, jossa useampi ihminen jakaa tietoihinsa, suunnitelmiinsa ja tavoitteisiinsa liittyviä älyllisiä voimavaroja. Tavoitteena on saavuttaa enemmän kuin mitä yksittäinen ihminen pystyisi toteuttamaan. Eri alan asiantuntijoiden tehdessä yhteistyötä jonkin tavoitteen saavuttamiseksi jaettu asiantuntijuus luo pohjaa myös monitieteisyydelle ja verkostoitumiselle. (Ks. esim. Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 1999.)

Jaetun asiantuntijuuden arvo on, että toisilta saatu palaute toimii uusien ajatusten testaamisen välineenä. Jaetun asiantuntijuuden tilanteet liittyvät jokapäiväisen elämän ongelmanratkaisuihin. Tietoyhteiskunnassa hajautetun asiantuntijuuden prosessi näyttää olevan yhä yleisempi ongelmanratkaisutapa työelämässä. (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 1999.)

Autenttisuus

Autenttisuudella tarkoitetaan todellista, oikeaa, aitoa tai väärentämätöntä. (Verkkopedagogiikan kehittäminen ammatillisessa koulutuksessa ja työssäoppimisessa). Autenttisessa oppimisessa oppijassa syntyy yhteys työstettävään asiaan ja sen mukana olemassaolon tunne. (vrt. Taylor 1991, 90.) Autenttisuus edellyttää mm. dialogista luomista, rakentamista ja löytämistä (Taylor 1991, 95,102).

Autonomia, itseohjautuvuus

Reflektion käsite on lähellä itseohjautuvuutta, johon kuuluu tilanteiden tulkitseminen sekä tiedon että tunteiden kautta. Itseohjautuvuudella tarkoitetaan henkilökohtaista autonomiaa, joka tarkoittaa yksilön taipumusta ajatella ja toimia itsenäisesti sekä ohjata omia pyrkimyksiään. (Yrjönsuuri & Yrjönsuuri 1995, 26.)

Knowles on kuvannut itseohjautuvaa oppimista prosessina, jossa yksilöt tekevät aloitteen joko yksin tai toisten avulla. (ks. esim. Ahteenmäki-Pelkonen 1994.)

Itseohjautuvuus on elinikäisen oppimisen väline. Itseohjautuva oppiminen kuvaa prosessia, jossa oppijalla on vastuu omasta oppimisestaan. Itseohjautuva oppiminen on opiskelijan aktiivista, suunnitelmallista ja tavoitteiden mukaista toimintaa.

Yksilöllinen autonomia

Itse käsite on perua kreikan sanoista autos, "minä" ja nomos,"laki". Kirjaimellisesti tulkitttuna se merkitsee "elää omien lakiensa alaisuudessa". Tähän sisältyy yleensä määreitä itsenäisyys, riippumattomuus, itsemääräämisoikeus, itsedeterminointi, itsesäätely, itseohjaaminen, itsehallinta yms. Autonomian on sanottu merkitsevän "itsemääriteltyä vapautta ja erityisesti moraalista itsenäisyyttä". (Loukola 1995)

Autonomia-käsitteen alkuperäinen merkitys ei viitannut yksilöihin, vaan valtioihin. Valtio on autonominen, kun se tekee omat lakinsa, eikä ole minkään vieraan vallan alainen; vastaavasti yksilö on autonominen, kun hänen päätöksensä ja toimintansa ovat hänen omiaan, eikä hän ole minkään vieraan vallan alainen, olipa se sitten ihmisen ulko- tai sisäpuolella. (Loukola 1995)

Dialogisuus

Dialogi tarkoittaa ihmisten tasavertaiseen osallistumiseen perustuvaa yhdessä ajattelemista ja perehtymistä johonkin asiaan tai toimintaan. Dialogisuus sisältää sisään rakennettuna aktiivisuuden ja yhdessä ajattelemisen, jolloin yhteisön jäsenet ottavat vastuuta sekä omasta että toisten osaamisen kehittymisestä. (Loukola 1995)

Burbuleksen mukaan dialogi tähtää tarkoituksellisesti uuden opettamiseen, oppimiseen ja ymmärtämiseen. Dialogi on jatkuvaa ja kehittyvää kommunikointia, jonka tavoitteena on parempi ymmärrys maailmasta, itsestämme ja toisistamme. (Huttunen 1995)

Dialogi on vastavuoroista ja tasavertaista keskustelua. (ks. verkkotutor)

Kokemuksellisuus

Humanistisen psykologian aatemaailmaan liitetty kokemuksellinen oppiminen korostaa itsereflektion roolia. Kokemuksellisessa oppimisessa kokemuksissa ilmenee yksilön minä, joita reflektoimalla yksilö kehittää itseään. (Rauste von Wright 1997) Oppiminen perustuu oppijan omiin kokemuksiin ja itsereflektioon, jossa tavoitteena nähdään itsensä toteuttaminen ja minän kasvu (Rauste von Wright 1998 )

Kokemuksellisen oppimisen keskeisiä piirteitä:

Oppiminen on jatkuva prosessi, joka perustuu kokemuksiin ja niiden analyysiin. Prosessi etenee syklisesti, sillä onnistunut oppimisprosessi tuottaa aina uutta sovellettavaa tietoa ja uusia kokemuksia, jotka reflektoidaan. (ks. verkkotutor)

Oppimisessa on keskeistä yksilön ja ympäristön välinen yhteistyö. Oppijoiden käsitysten pysyvyys ja/tai toiminnasta aiheutuvat muutokset syntyvät yksilön persoonallisuuden ja ulkoisten tekijöiden välisenä interaktiona. Oppimisen yksilöllisyys sisältää myös sosiaalisen ulottuvuuden.

Kolbin syklistä mallia oppimisesta pidetään keskeisimpänä kokemusperäisen oppimisen mallina Keskeisintä mallissa on sen kaksi perusulottuvuutta: ymmärtämisen ulottuvuus ja muuntelun ulottuvuus. (ks. verkkotutor)

Kriittisyys

Brookfield on yhdistänyt kriittisyyden luovaan ajatteluun, jossa ratkaisua etsitään monien laajojen näkökulmien ja perspektiivien kautta. Samalla Brookfield liittää kriittisen ajattelun tietoa koskevien ajatusten ja uskomusten reflektointiin. Mezirow (1991) on todennut reflektion sisältävän aina kriitisyyden elementin. (vrt. Poikela & Poikela 1999)

Kriittisyys voidaan nähdä reflektiivisenä ( Brookfield & Kolb) ja transformatiivisenä (Mezirow) oppimisena, jolloin oppimistapahtuman taustalla oleva oppimiskäsitys ja toiminnan tarkoitus on ohjata oppijoita, ja antaa heille mahdolisuus kasvuun itsenäisiksi ajattelijoiksi ja toimijoiksi. (Poikela & Poikela 1999)

Kriittisyys on ajattelua, joka kehittyy oman toiminnan reflektion kautta, (ja voi kehittyä mm. ongelmaperustaisen oppimisen avulla). (Poikela & Poikela 1999)

Reflektio

Reflektio on prosessi, jossa oppija aktiivisesti tarkastelee ja käsittelee uusia kokemuksiaan voidakseen konstruoida uutta tietoa tai uusia näkökulmia aikaisempiin tietoihinsa. Reflektio oppimisessa on välttämätöntä, koska syvällinen oppiminen edellyttää teorian ja käytännön ymmärtämistä. Reflektiivisessä prosessissa pyritään tietoiseen ymmärtämiseen. (ks. verkkotutor)

Reflektoinnilla tarkoitetaan omien ja ympäristön uskomusten kriittistä, perusteellista pohdintaa, jonka yhteydessä pyritään ymmärtämään omaa tekemistä ja oppimista, niiden perusteluja ja seurauksia. Reflektointi voidaan ulottaa oman toiminnan kokonaisvaltaisesta tarkastelusta myös oppimiseen ja työelämän käytäntöihin. (Toiskallio, Roisko & Trapp 1994, 23.)

Sitoutuminen, motivaatio

Sitoutuminen voidaan nähdä dialogin kommunikatiivisena toimintana, johon kuuluu yhteisymmärrykseen tai yhteismerkitykseen pyrkiminen. Osallistujilta vaaditaan kykyä ymmärtää toisten ajatuksia ja tunteita, kykyä muuttaa omia käsityksiään sekä kärsivällisyyttä pysyä dialogissa silloinkin, kun edellytykset sen onnistumiselle näyttävät huonoilta. (Huttunen 1995)

Vastavuoroisuudessa on kysymys niin kutsutusta kultaisesta säännöstä: "mitä sinä vaadit muilta, täytyy sinun vaatia myös itseltäsi." On oltava valmiita esittämään perusteluita omille väitteille, koska muilta odotetaan perusteluita heidän väitteilleen. "Kun vaadit muita ottamaan väitteesi vakavasti, täytyy sinun ottaa muiden väitteet vakavasti."

Motivaatiolla tarkoitetaan voimaa, joka ohjaa, suuntaa ja ylläpitää yksilön toimintaa. Psykologinen motivaatiotutkimus sisältää useita eri suuntauksia. Oppimisen tutkimuksessa näkyy keskeisimmin behavioristinen motivaatiokäsitys sekä sosiokognitiiviset ja systeemiteoreettiset näkemykset motivaatiosta. ( Tynjälä 2002, 98.)

Ongelmakeskeisyys

Ongelmalähtöinen oppiminen on alun perin liittynyt lääkärikoulutuksen opetussuunnitelmalliseen uudistukseen, jossa opetus ja oppiminen rakennettiin ongelmien ympärille, ei oppiaineiden ympärille. Ongelmalähtöisen oppimisen peruselementtejä ovat ongelmien muotoilu, itseohjautuva oppiminen, reflektointi ja abstrahointi sekä tiedon soveltaminen. Opiskelu tapahtuu pienryhmissä, joissa jokaisella ryhmällä on ohjaava tutor. (ks. esim. Tynjälä 2002.)

(Verkko)-opetuksen etiikka

Epäeettinen toiminta korkeakouluopiskelussa on lakia tai muita yhteiskunnallisia normeja vastaan olevaa toimintaa, joka ehkäisee yksilön oppimista ja jossa tavoitellaan omia etuja käyttämällä hyväksi toisia ihmisiä ja joka viime kädessä johtuu jokaisen yksilön omista arvoista. Epäeettisiä toimintoja voivat olla esim. lunttaus, toisten opiskelijoiden töiden kopiointi (copy-paste -prujaus), lähdeaineiston väärinkäyttö, toisten opiskelijoiden hyväksikäyttö sekä ns. oman älyn käyttämättä jättäminen. (Huusko & Jokinen, 2001.)

Yhteisöllisyys

Yhteisöllinen oppiminen (Collaborative learning) on opiskelumuoto, jossa
kaikilla ryhmän jäsenillä on yhteinen tehtävä ja tavoite ja jossa pyritään
jaettujen merkitysten ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen
vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. (Dillenbourg 1999; Baker et
al. 1999)

Ryhmäoppimista on tutkittu useassa eri teoriaperinteessä, joiden terminologiassa esiintyy myös kirjavuutta. Usein pienryhmissä tapahtuvasta opetuksesta käytetään termiä co-operative learning, joka usein suomennetaan yhteistoiminnalliseksi oppimiseksi. Nykyisessä sosiaalisen konstruktivismin englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään termiä collaborative learning, joka myös yleensä suomennetaan yhteistoiminnalliseksi oppimiseksi. Monet tukijat haluavat painottaa työmuodoissa ilmeneviä eroja, jolloin yhteistyössä oppimisella ( co-operative learning) tarkoitetaan ryhmän jäsenten välillä olevaa selkeää työnjakoa. Kollaboratiivisessa oppimisessa sen sijaan osallistujat ratkaisevat tehtävän yhdessä ilman ennalta asetettua työnjakoa. (Tynjälä 2002.)

Nykyisin yhteistoiminnallisesta tai kollaboratiivisesta oppimisesta puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten opiskelumuotoa, jossa kaikilla ryhmän jäsenillä on yhteinen tehtävä ja tavoite. Pyrkimyksenä on jaettujen merkitysten ja yhteisen ymmärryksen rakentaminen vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. (Tynjälä 2002.)

Yhteisöllisellä työskentelyllä viitataan toimintaan, jossa kaikki ryhmän/tiimin jäsenet tuovat oman osaamisen mukaan yhteisen tietämyksen rakentamiseen. Ryhmän / tiimin koko on merkityksellinen; hyvin toimiessaan parityöskentely voi olla yhteisöllistä tai jopa 10 hengen ryhmän työskentely. (Koli & Silander 2002)

Lähteitä

Aarnio, H., Enqvist, J. & Helenius, M. (toim.) 2002. Verkkopedagogiikan kehittäminen ammatillisessa koulutuksessa ja työssäoppimisessa.

Ahteenmäki-Pelkonen, L. (1994). Itseohjautuvuus elinikäisessä oppimisessa. Teoksessa: Kajanto, A. & Tuomisto, J. (toim.) Elinikäinen oppiminen. Vapaan sivistystyön 35. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Saarijärvi: Gummerus.

Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. (1999). Tutkiva oppiminen
Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Wsoy: Porvoo.

Helkama, K & Myyry, L. (1999). Näkökulmia ammattietiikan opetukseen yliopistoissa. Teoksessa Myyry, L. (toim.) Ammattietiikka yliopistoissa: Eväitä työelämään. Ammattieettisen opetuksen kartoittamis- ja kehittämisraportti. (ks. http://www.valt.helsinki.fi/sospsyk/aetiikka.pdf).

Hintikka, M. Etiikan opetus - Onko se tarpeen? (1999). Näkökulmia ammattietiikan opetukseen yliopistoissa. Teoksessa Myyry, L. (toim.) Ammattietiikka yliopistoissa: Eväitä työelämään. Ammattieettisen opetuksen kartoittamis- ja kehittämisraportti. (ks. http://www.valt.helsinki.fi/sospsyk/aetiikka.pdf).

Huttunen, R. Dialogiopetuksen filosofia. Tiedepolitiikka 3. Väitöskirja-artikkeli. http://www.cc.jyu.fi/~rakahu/tiedepol.html

Huusko, M. & Jokinen, S. (2001). "En minä, mutta pojat". Yliopisto-opiskeluun liittyvä epäeettinen toiminta sivistyksen ja tuloksellisuuden ristivedossa. Oulun yliopiston opetus- ja opiskelijapalveluiden julkaisuja A 19. (ks. tiivistelmä)

Koli, H & Silander, P. (2002). Oppimisprosessin suunnittelu ja ohjaus. Saarijärven Offset: Saarijärvi.

Kuure, L., Saarenkunnas, M. & Taalas, P. (2000). Verkkovälitteisen tapauskeskustelun mahdollisuuksia kielenopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Teoksessa: Kaikkonen, P. & Kohonen, V. (toim.)
Minne menet, kielikasvatus? Näkökulmia kielipedagogiikkaan. Jyväskylän yliopistopaino.

Loukola, O. (1995). Mitä autonomia on? Aikuiskasvatus 3.

Mantere, S. Virtuaalitietokanta ammattietiikan työvälineenä. (1999).
Näkökulmia ammattietiikan opetukseen yliopistoissa. Teoksessa Myyry, L. (toim.) Ammattietiikka yliopistoissa: Eväitä työelämään. Ammattieettisen opetuksen kartoittamis- ja kehittämisraportti. (ks. http://www.valt.helsinki.fi/sospsyk/aetiikka.pdf)

Poikela, E. & Poikela, S. (1999). Kriittisyys ja ongelmaperustainen oppiminen.
Teoksessa Järvinen-Taubert, J. & Valtonen, P. Kriittisyyteen kasvu korkeakoulutuksessa. Tampere: TAJU. (167-185)
http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/oppimiskeskus/
verkkoaineisto/kasv/poikela99.pdf

Rauste von Wright, M-L. (1998). Opettaja tienhaarassa. Wsoy: Juva.

Rauste von Wright, M-L. (1997). Oppiminen ja koulutus.

Tieto- ja viestintätekniikan tiimin sanakirja. Hämeen ammattikorkeakoulu.
http://www.aokk.fi/info/tekstit/
sanasto.htm#Yhteistoiminnallinen%20oppiminen

Toiskallio, J., Roisko, H. & Trapp, H. (1994). Tekemällä oppii -toiminta. Sarja B: Raportit ja selvitykset 6. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku: Painosalama.

Tynjälä, P. (2002). Oppiminen tiedon rakentamisena. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Tammer-Paino: Tampere.

Yrjönsuuri, R. & Yrjönsuuri, Y. (1995). Opettajan osaaminen. Helsinki: Yliopistopaino.

Kuvat: www.freeimages.co.uk