« TieVie-koulutus 2001 - 2002

Kurssikirjeet

Kurssikirje 17.4.2002 (Materiaalit uudessa osoitteessa)

Hei TieVie-osallistujat ja mentorit,

Tiedoksi, että vuoden 2001 - 2002 TieVie-koulutuksen www-sivut (osallistujan opas) on siirretty toiseen osoitteeseen uusien TieVie-koulutusten tieltä. Kaikki koulutusmateriaali ja osallistujien tuotokset löytyvät edelleen kokonaisuudessaan TieVie-portaalista. Niihin pääsee käsiksi TieVie-portaalin etusivulla olevan "Vanhat koulutukset" -linkin kautta.

TieVie-koulutuksen päätösraporttien viimeinen palautuspäivä on tiistaina 30.4. (ellet ole toisin mentorisi kanssa sopinut). Tämän jälkeen saapuneista raporteista mentorit eivät enää ole velvollisia antamaan palautetta. Jatkossa menettelemme seuraavasti. Mikäli saat päätösraporttisi valmiiksi 30.4. mennessä, julkaise se TieVie-portaalin työtilassa ja laita tieto raportin valmistumisesta omalle mentorillesi. Jos raporttisi ei valmistu huhtikuun loppuun mennessä, niin julkaise raportti edelleen työtilassasi, mutta lähetä tiedot suorituksen valmistumisesta suoraan tänne Ouluun Soile Jokiselle (soile.jokinen@oulu.fi).

Koulutuksen tähän mennessä loppuun suorittaneille olemme lähettäneet todistukset postitse maanantaina. Niiden pitäisi siis olla perillä tänään.

Iloista Vapun odotusta kaikille,
t. Tytti


Kurssikirje 15.3.2002 (Päätösraportin dead line on tänään)

Hei TieVie-yhteisö,

Muistattehan, että tänään on TieVie-koulutuksen päätösraportin dead line. Tarkempia ohjeita raportin tekoon löytyy edellisestä sähköpostiviestistä. Jos tarvitset lisäaikaa raportin tekemiseen, niin sovi asiasta oman mentorisi kanssa.

Tiedoksi myös, että Arviointi-verkkojakson yhteenveto on valmistunut. Se löytyy TieVie-portaalin etusivun Ajankohtaista-pastan kautta tai suoraan osoitteesta http://tievie.oulu.fi/koulutusresurssit/arviointijakson_yhteenveto.htm

Muistattehan myös antaa loppupalautteen TieVie-koulutuksesta. Palautelomake löytyy TieVie-portaalin Kirjautuminen-painikkeen kautta (Kirjautuminen -> Anna palautetta TieVie-koulutuksesta kokonaisuutena).

Kiitos vielä kaikille aktiivisuudestanne TieVie-koulutuksessa ja antoisia pohdintoja loppuraportin parissa teille, joilla raportti on vielä tekemättä.

Rentouttavaa viikonloppua,
t. Tytti


Kurssikirje 4.3.2002 (Päätösraportin kirjoittamisesta)

Hei TieVie-osallistujat,

TieVie-koulutus on nyt valtakunnallisen yhteistyön osalta päättynyt. Enää on edessä päätösraportin kirjoittaminen sekä mahdollisesti oman mentorryhmän tapaaminen.

Päätösraportti tehdään TieVie-portaaliin omaan työtilaan 15.3.2002 mennessä. Päätösraportin tulee sisältää:

  • oman kehittämishankkeen kuvaus (hankkeen tuotantoprosessin, sisällön tuotannon, ohjauksen ja arvioinnin kuvaus),
  • itsearviointia ja omien oppimiskokemusten pohdintaa,
  • luetun materiaalin ja kirjallisuuden pohdintaa oman kehittämishankkeen ja oppimiskokemusten näkökulmasta,
  • kouluttajilta, mentorilta, verkkotuutoreilta ja muilta osallistujilta saatua palautetta.

Päätösraportti voi olla myös julkaistavaksi tarkoitettu artikkeli, posteri, kongressiesitelmä tai www-sivu. Laita myös tässä tapauksessa kopio (tai linkki) julkaisusta työtilaan. Kaikki lähiseminaarien luentomateriaalit löytyvät TieVie-portaaalista kyseisen seminaarin ohjelman yhteydestä. Myös verkkoympäristöt ovat edelleen avoinna, joten materiaaleja ja keskusteluita voi käydä palauttamassa mieleen päätösraporttia kirjoittaessaan.

Suoritukset (päätösraportit) arvioi ja hyväksyy paikallinen mentori. Mentorit antavat henkilökohtaisen palautteen raporteista n. kahden viikon sisällä raporttien saapumisesta. Todistukset lähetämme maaliskuun loppupuolella postitse TieVie-portaalin osallistujakortissa olevaan osoitteeseen. Jos osoitteesi on muuttunut, niin käy päivittämässä uudet yhteystietosi portaaliin. Päivitä samalla myös osallistujakortin hankekuvaus ajan tasalle.

Mikäli jokin verkkojakso on jäänyt ajallaan suorittamatta, edellyttää koulutuksen loppuun saattaminen jakson/jaksojen materiaaleihin ja keskusteluihin tutustumista itsenäisesti. Materiaaleissa esitettyjä asioita tulee käsitellä oman kehittämishankkeen näkökulmasta päätösraportissa.

Poikkeuksista suoritusvaatimuksissa voit neuvotella TieVie-suunnitteluryhmän (tievie@lists.oulu.fi), verkkojaksojen vastuuhenkilöiden tai oman mentorisi kanssa.

Koulutuksen aikana olemme pyytäneet teiltä palautetta koulutuksen eri osa-alueista ja varsin aktiivisesti olette jaksaneetkin noita palautteita kirjoittaa. Suuret kiitokset niistä! Jäljellä olisi enää yksi palautelomake, jonka pyydämme teitä täyttämään. Loppupalautelomakkeessa arvioidaan TieVie-koulutusta kokonaisuutena ja se löytyy TieVie-portaalin kirjautuminen-painikkeen kautta (Anna palautetta TieVie-koulutuksesta kokonaisuutena). Mikäli haluat antaa tarkempaa palautetta jostakin yksittäisestä osa-alueesta (esimerkiksi verkkojaksosta tai lähiseminaarista), niin käytä niihin tarkoitettuja palautelomakkeita.

Kiitos vielä kaikille mielenkiintoisesta puolen vuoden työrupeamasta ja tsemppiä viimeiseen rutistukseen!

Aurinkoisin terveisin,
Tytti ja Soile

PS. Arviointi-verkkojakson suoritukset löytyvät tämän viestin lopusta.


Kurssikirje 1.3.2002 (Arviointi-jakso on päättynyt)

Hei kaikki,

Arviointi-verkkojakso on päättynyt. Kiitämme kaikkia osallistujia mielenkiintoisesta ja intensiivisestä neljän viikon työskentelystä. Osallistumisaktiivisuus jaksolla oli kaiken kaikkiaan erinomainen. Aktiivisia käyttäjiä oli 194. Viestejä lähetettiin kaikkiaan 917 kappaletta ja niitä luettiin yhteensä jopa 15 932. Keskimäärin jokainen käyttäjä on siis lukenut 82 viestiä.

Koska osa on pyytänyt hieman lisäaikaa vertaispalautteen kirjoittamiseen, lähetämme suoritustiedot ensi viikon tiistaina.

Suurimmalla osalla teistä on jakson palaute vielä antamatta. Kaikki kommentit, kehut ja kehittämisideat ovat tarpeen jakson kehittämisessä. Palaute annetaan TieVie-portaalin (Kirjautuminen -> Salasanat -> Anna palautetta verkkojaksosta).

Jos sinulla on vielä joitakin suorituksia tekemättä Arvointi-jaksolla, niin tee ne maanantaihin 4.3. mennessä. Jos et ole ehtinyt osallistua jakson työskentelyyn lainkaan, voit suorittaa jakson perehtymällä jakson materiaaliin (Arviointiaavan Sanomat http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/arviointiverkkojakso/) ja oman pbl-ryhmäsi keskusteluihin Optima-ympäristössä (https://optima.discendum.com/). Tee näiden pohjalta arviointisuunnitelma tai -työkalu omaan kehittämishankkeeseesi. Julkista suunnitelma TieVie-portaalissa omassa työtilassa. Työtilaan pääset TieVie-sivujen (http://www.tievie.fi) ylälaidassa olevan kirjautuminen-linkin kautta. Valitse kirjautumisen jälkeen kohta "muokkaa omaa työtilaa". Kirjoita suunnitelmasi suoraan työtilan teksti-laatikkoon tai tuo se työtilaan tekstinkäsittelyohjelmasta kopioi-liitä -toiminnolla. Voit myös tehdä arviointisuunnitelman omille www-sivuillesi ja tehdä työtilasta linkin ko. sivuille. Laita viestiä Soilelle (soile.jokinen@oulu.fi), sitten kun olet julkistanut suunnitelmasi portaalissa.

Lähetämme tarkempia ohjeita päätösraportin kirjoittamiseen liittyen ensi viikolla. Jos sinulla on muita kysymyksiä tai ongelmia TieVie-koulutukseen liittyen, niin ota yhteyttä.

Mukavaa viikonvaihdetta,
t. Tytti (tytti.tenhula@oulu.fi) ja Soile (soile.jokinen@oulu.fi)


Kurssikirje 25.2.2002 (TieVie-opponenttiparit)

Hei!

Arviointi-verkkojakson opponenttiparit on muodostettu ja ne löytyvät Optiman
(https://optima.discendum.com/) etusivulta kohdasta -> Opponenttiparit. Mikäli et löydä itseäsi oman ryhmäsi opponenttiparien alta ja olet arviointisuunnitelman tehnyt, niin ota yhteyttä minuun (soile.jokinen@oulu.fi).

Ei muuta kuin palautteenantoon!

Terveisin, Soile


Kurssikirje 25.2.2002 ( Arviointisuunnitelman laittaminen portaaliin)

Hei,

Viime viikkoiseen viestiin oli lipsahtanut linkkivirhe. Useat teistä ovatkin jo arviointisuunnitelmansa portaaliin omaan työtilaansa vieneet, mutta tässä vielä korjattu linkki niille, jotka eivät sitä vielä ole tehneet. Eli linkki on http://tammi.oulu.fi/pls/tievie/turva.login
Tämän jälkeen kirjaudutaan sisään ja laitetaan oma arviointisuunnitelma omaan työtilaan. Työtilaan pystyy tekemään muotoiluja (esim. kappalejakoja, kursivointia) html-kieltä käyttämällä. Pikaohjeita html-koodiin löytyy esim. osoitteesta http://tievie.oulu.fi/koulutusresurssit/html-ohjeita.htm

Opponenttiparit muodostetaan tämän päivän (ma 25.2.) kuluessa ja julkaistaan Optimassa. Laitan asiasta viestiä, kunhan parit on muodostettu.

Hyvää viikonalkua!

t. Soile


Kurssikirje 22.2.2002 (Arviointisuunnitelman julkaisemisesta)

Hei,

Tällä viikolla TieVie-koulutuksen Arviointi-verkkojaksolla on työskennelty itsenäisesti oman kehittämishankkeen parissa. Tehtävänä on ollut tehdä arviointisuunnitelma omaan kehittämishankkeeseen. Arviointisuunnitelma julkaistaan TieVie-portaalissa omassa työtilassa (http://tammi.oulu.fi/pls/tievie/turva.login -> salasanat -> muokkaa omaa työtilaa). Suunnitelmien tulee olla työtilassa viimeistään maanantaiaamuun 25.2. klo 9 mennessä.

Ensi viikko onkin jakson viimeinen viikko. Silloin vuorossa on arviointi- ja opponointivaihe (25. - 28.2.). Jaamme teidät opponenttipareiksi oman pbl-ryhmänne sisällä maanantaina. Opponenttiparin saavat siis vain ne osallistujat, jotka ovat julkaisseet arviointisuunnitelmansa työtilassa ajoissa.

Tehtävänä ensi viikolla on tutustua oman opponenttiparin arviointisuunnitelmaan tai arviointityökaluun (TieVie-portaalin työtilassa) ja antaa siitä vertaispalautetta. Palautetta antaessanne pyrkikää kannustavaan ja rakentavaan otteeseen. Miettikää, mitkä ovat opponenttiparin arviointisuunnitelman vahvuudet ja erityispiirteet ja miten hankkeen arviointia voisi vielä kehittää. Toki myös suunnitelmassa ilmeneviä epäselvyyksiä tai ristiriitaisuuksia voi tuoda esiin. Verratkaa parinne suunnitelmaa myös omaanne ja miettikää, mitä opittavaa siitä on omaan kehittämishankkeeseenne. Palaute julkaistaan Optima-ympäristössä oman pbl-ryhmän Vertaispalautetta-alakansiossa 28.2. mennessä.

Jakson päätteeksi kokoamme käytyjen keskustelujen ja ryhmien tuottamien yhteenvetojen pohjalta koko jakson yhteenvedon n. kahden viikon kuluessa. Yhteenveto julkaistaan sekä TieVie-portaalissa että Optima-ympäristössä.

Mukavaa viikonloppua kaikille,
t. Tytti ja Soile


Kurssikirje 18.2.2002 (Arviointisuunnitelman laatimisesta)

Hei TieVie-arviointiverkkojaksolaiset,

Edellisellä viikolla TieVie-koulutuksen Arviointi-jaksolla käytiin syventävä keskustelu ryhmän oppimistavoitteesta ja vedettiin yhteen oppimistavoitteeseen liittyvät keskeiset löydökset. Keskustelu oli todella vilkasta, viikon aikana Optima-ympäristössä lähetettiin yli 700 viestiä.
Useimmissa ryhmissä keskustelun yhteenveto onkin jo valmiina, mutta joissakin ryhmissä kaivattaisiin vielä vapaaehtoisia yhteenvedon tekijöitä. Jos et ehtinyt osallistua keskusteluun viime viikolla, niin ilmoittaudu vapaaehtoiseksi yhteenvedon tekijäksi Optima-ympäristössä oman ryhmäsi keskustelualueella (https://optima.discendum.com/).

Tällä viikolla työskentely jatkuu henkilökohtaisen arviointisuunnitelman laatimisella omaan kehittämishankkeeseen.

Tehtävänä on tehdä oppimasi pohjalta arviointisuunnitelma omaan kehittämishankkeeseesi. Suunnitelman sisältö ja luonne riippuvat paljon omasta hankkeestasi. Voit pohtia esimerkiksi sitä, millaisen tentin toteutat omalla kurssillasi, miten arvioit opiskelijoiden oppimista tai miten hankit ja hyödynnät palautetta opetuksessasi tai vaikkapa oppimateriaalin kehittämisessä. Vaihtoehtoisesti voit myös tehdä hankettasi tukevan arviointityökalun (palautelomakkeen, arviointimatriisin, tms.). Arviointisuunnitelma tehdään TieVie-portaaliin omaan työtilaan.
Suunnitelmien dead line on sunnuntai 24.2. (opponenttiparin saavat vain ne osallistujat, jotka ovat julkaiseet arviointisuunnitelmansa maanantaiaamuun klo 9.00 mennessä).

Työtilaan pääset TieVie-sivujen (http://www.tievie.fi) ylälaidassa olevan kirjautuminen-linkin kautta. Valitse kirjautumisen jälkeen kohta "muokkaa omaa työtilaa". Kirjoita suunnitelmasi suoraan työtilan teksti-laatikkoon tai tuo se työtilaan tekstinkäsittelyohjelmasta kopioi-liitä -toiminnolla. Otsikoi arviointisuunnitelmasi selvästi, jotta opponenttiparisi on helppo
erottaa se muiden työtilan sivujen joukosta. Voit myös tehdä arviointisuunnitelman omille www-sivuillesi ja tehdä työtilasta linkin ko. sivuille. Muiden suunnitelmia pääset lukemaan kirjautumisen jälkeen kohdasta "lue osallistujien työtiloja".

Jos arviointisuunnitelman tekemisessä tai (jakson työskentelyssä ylipäätään) on ongelmia, niin ota yhteyttä Soileen (soile.jokinen@oulu.fi, p. 08 - 553 4039).

Antoisaa työskentelyä kaikille,
t. Tytti ja Soile


Kurssikirje 8.2.2002 (Arviointi-jakson työskentelystä)

Hei kaikki,

Arviointi-verkkojakson ensimmäinen viikko alkaa olla lopuillaan. Tähän mennessä jaksolla on tutustuttu arviointikirjallisuuteen sekä jakson virikemateriaaliin ("Arviointiaavan sanomat" osoitteessa http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/arviointiverkkojakso/index.html).

Tehtävänä viikon päätteeksi on luetun materiaalin ja kirjallisuuden pohjalta kirjoittaa henkilökohtainen tiivistelmä ryhmän valitsemaan oppimistavoitteeseen liittyen. Tiivistelmät tulee julkaista Optima-oppimisympäristössä 10.2. mennessä. Mikäli tiivistelmä on tekemättä, niin vielä on viikonloppu aikaa tehdä ja julkaista se. Ensi viikolla (11. - 17.2.) vuorossa on keskustelu- ja yhteenvetovaihe, joka käydään tiivistelmien pohjalta.

Tarkemmat ohjeet ensi viikon työskentelyyn löytyvät Optima-ympäristöstä osoitteesta https://optima.discendum.com/.

Mikäli sinulla on teknisiä tai muita ongelmia verkkojaksolla, niin otathan välittömästi yhteyttä.

Mukavaa viikonloppua kaikille,
t. Tytti ja Soile

(tytti.tenhula@oulu.fi, p. 08 - 553 4021 ja soile.jokinen@oulu.fi, p. 08 - 553 4039)


Kurssikirje 30.1.2002 (Arviointi-verkkojakson työskentelyohjeet)

Hei TieVie-yhteisö,

Tervetuloa viimeiselle TieVie-koulutuksen verkkojaksolle (4. - 28.2.2002) perehtymään opetuksen ja oppimisen arviointiin. Toimintaympäristönä Arviointi-jaksolla on Discendum Optima -oppimisympäristö (ent. Sonera eXperience Learning).

Verkkojakson aikana arviointiteemaa lähestytään ongelmalähtöisen opiskelun (problem based learning - pbl) verkkosovelluksen avulla. Jakson työskentely aloitettiin Jyväskylän lähiseminaarissa (24. - 25.1.2002), jossa jakaannuttiin 7-10 hengen pienryhmiin (pbl-ryhmiin). Työskentelyä jatketaan näissä samoissa ryhmissä koko verkkojakson ajan. Seminaarista poissaolleet osallistujat on liitetty jäseniksi ryhmiin (oman ryhmäsi numeron löydät oppimisympäristön etusivulta Ryhmät-linkistä).

Jakson työskentelyn virikkeeksi seminaarissa katsottiin katkelma arvioinnin myyttisyyttä käsittelevästä Katharsis-elokuvasta. Elokuvan virittämänä ryhmät aloittivat työskentelyn, jonka päätteeksi ne määrittelivät itselleen arviointiin liittyvän oppimistavoitteen.

Helmikuun aikana Arviointi-verkkojakson työskentely etenee neljässä vaiheessa seuraavasti:

  • Itseopiskeluvaihe 4.2. - 11.2.
  • Keskustelu- ja yhteenvetovaihe 11. - 17.2.
  • Arviointisuunnitelman laatiminen omaan kehittämishankkeeseen 18. - 24.2.
  • Arviointi- ja opponointivaihe 25. - 28.2.

Jakson suorittaminen edellyttää virikemateriaaliin ja arviointikirjallisuuteen tutustumista, verkkotyöskentelyyn osallistumista, arviointisuunnitelman laatimista omaan kehittämishankkeeseen sekä vertaispalautteen antamista opponenttiparille (parit muodostetaan viikolla 7). Arviointisuunnitelman korvaavana suorituksena on myös mahdollista tehdä omaa kehittämishanketta tukeva arviointityökalu (esim. palautelomake, arviointimatriisi, tms.).

Verkkojakson työskentelyohjeet, pbl-ryhmien kokoonpanot ja niiden tuutorit sekä ryhmien muodostamat oppimistavoitteet löytyvät Discendum Optima -ympäristöstä. Ympäristöön pääset kirjautumaan TieVie-portaalista osoitteesta http://www.tievie.fi (esim. etusivun Ajankohtaista-palstan kautta) tai suoraan osoitteesta https://optima.discendum.com/.

Etene seuraavasti:

-> Kirjoita selaimen osoite-kenttään Optima-ympäristön osoite https://optima.discendum.com/
-> Kirjoita kirjautumis-kenttiin koulutuksen alussa saamasi käyttäjätunnus ja salasana (Tunnukset ovat samat kuin Sisällön tuotanto -jaksolla. Jos tunnukset ovat kadonneet, niin ota yhteyttä Soile Jokiseen.)
-> Selain antaa ilmoituksen sertifikaatista. Hyväksy sertifikaatti klikkaamalla "Yes" tai "Next".
-> Selain kysyy "Choose an environment", johon valitaan "Oulun yliopisto", jonka jälkeen pääset sisään ympäristöön.
-> Klikkaa ympäristön vasemmanpuoleista valikosta "TieVie Arviointi-verkkojakso". Pääset jakson etusivulle, josta löydät yksityiskohtaiset työskentelyohjeet.

Ota yhteyttä Soileen (soile.jokinen@oulu.fi, p. 08 - 553 4039), jos sinulla on kysymyksiä tai ongelmia tai jos haluat tarkennusta verkkojakson sisältöihin, työskentelytapaan tai suorittamiseen liittyen.

Terveisin,
Tytti Tenhula ja Soile Jokinen


Kurssikirje 23.1.2002 (Seminaari 24. - 25.1.)

Tervetuloa vielä kerran TieVie-seminaariin Jyväskylään!

Pyydämme teitä vielä tutustumaan ohjelmaan osoitteessa http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/ohjelmajyvaskyla.htm. Sieltä löydätte myös kartta- ja aikatauluinformaatiota.

Valitkaa torstai-iltapäivän teemaryhmistä omanne ja kertokaa se meille ilmoittautumisen yhteydessä torstaiaamuna.

'Prosessiryhmässä' Pekka Ihanainen alustaa rooleista verkossa ja verkko-opetuksen strategioista. Lisäksi kuullaan tapauskuvauksia verkko-opetuksesta eri oppiaineissa sekä tvt:sta osana organisaation muutosprosessia.

'Materiaaliryhmässä' kuullaan tietovarannoista opetuksen ja tutkimuksen tukena sekä siitä, miten verkkoaineistojen käytettävyyteen ja hallittavuuteen pyritään metatiedon avulla. Lisäksi keskustellaan tekijänoikeuksiin liittyvistä periaatteellisista kysymyksistä.

'Tekniikkaryhmässä' kerrotaan yhdestä verkko-oppimisympäristöstä ja sen taustalla olevasta pedagogisesta ajattelusta. Ryhmässä demonstroidaan ja internetissä tapahtuvan videoneuvottelun sekä kuvan ja äänen verkkojakelun periaatteet, ja esitellään niihin liittyvä
terminologia. Lopuksi vaihdetaan kokemuksia ja mielipiteitä eri verkko-oppimisympäristöistä.

Pakkasta on luvassa reippaasti, varatkaa riittävästi vaatetta... torstai-iltapäivällä on luvassa pieni siirtymäkävely ryhmätiloihin ja takaisin.

Terveisin
Juhlatoimikunta


Kurssikirje 7.1.2002 (Ohjaus-verkkojakson päättyminen)

Tervehdys,

ja hyvää alkanutta vuotta kaikille.

Suurin osa TieVie-koulutuksen Ohjaus verkkojakson ohjaussuunnitelmista on jo valmistunut. Muutamat henkilöt ovat kyselleet lisäaikaa tehtävien tekemiseen. Tältä pohjalta vielä muutama asia jatkoajasta ja tammikuun työskentelystä.

Ohjaus-verkkojakson ohjaussuunnitelman laatimisaikaa on jatkettu 31.1. 2002 asti. Ne, jotka eivät päässeet osallistumaan Ideariihi- ja pienryhmätyöskentelyvaiheeseen, ovat saaneet korvaavan tehtävän, tammikuun loppu koskee myös tämän tehtävän palautusta. Jos tämä aikataulu ei sovi sinulle, ota yhteys verkkoryhmäsi tutoriin ja sovi muusta etenemisestä.

Laadi TieVie-portaaliin omaan työtilaasi tiivistelmä ohjaus-verkkojakson annista ja oman hankkeesi kannalta keskeisimmistä asioista. Voit tähän ottaa mukaan myös ohjaussuunnitelmasta saamassasi palautteessa olleita asioita.

Tapaamisiin Jyväskylän seminaarissa 24.- 25.1.

Terveisin
Hely Lahtinen


Kurssikirje 21.12.2001 (Pienryhmien laatimat yhteenvedot koottuna)

Hei,

Laadin kaikkien neljän verkkoryhmän pienryhmien Maata näkyvissä -vaiheen työskentelyn tuloksista koosteen, joka löytyy Ohjaus -jakson kurssivalikosta otsikolla Pienryhmätyöt.

Ryhmittelin pienryhmien laatimat yhteenvedot yhdeksän teeman alle. Joidenkin yhteenvetojen teemaan sijoittamisessa jouduin hieman tekemään "väkivaltaa", koska ryhmä oli käsitellyt yhteenvedossaan aika eri tyyppisiä asioita ja joidenkin yhteenvetojen osat sijoitin myös kahteen teemaan.

Ohjaussuunnitelmien laatiminen on hyvässä vauhdissa. Saat verkkojakson tutorilta suunnitelmasta palautteen sähköpostitse.

Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle!

t. Hely Lahtinen


Kurssikirje 17.12.2001 (TieVie-seminaari Jyväskylässä)

Tervetuloa TieVie-seminaariin Jyväskylässä 24. - 25.1.2002!

Olemme varanneet majoituskiintiön Hotelli ALBAsta, joka sijaitsee välittömästi seminaaripaikan, Agoran, läheisyydessä. Pyydämme tekemään huonevaraukset mahdollisimman pian, viimeistään 3.1.2002 mennessä - ALBA:n huoneet eivät välttämättä ihan kaikille riitä. Huonehinnat: 1hh 62.5 - 67.5 €, 2hh 81 €. puh. (014) 636 311.

Halpa, muttaasiallinen keskustahotelli MILTON: Hannikaisenkatu 27-29, Jyväskylä, puh. (014) 3377900 Hinnat: 300 - 320 mk / 1 hh, 400 - 420 mk / 2 hh, 480 mk / 3 hh. Muita hotelleja:
http://travel.ksp.fi/majoitus.htm

Agoran sijaitsee Jyväsjärven rannalla Jyväskylän ohikulkutien varressa: http://www.jyu.fi/agora/kartta.htm. Agora on kohtuullisella kävelyetäisyydellä sekä rautatieasemalta että Hotelli Miltonista.

Seminaarin ohjelma tarkentuu vielä, mutta ohjelmarunko löytyy osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/ohjelmajyvaskyla.htm.

Terveisin ja rauhallista joulun aikaa!
Antti Auer (auer@jyu.fi), Markku Närhi (narhi@avoin.jyu.fi) ja Hanna Seuranen (hanna.seuranen@jyu.fi). Lisätietoa seminaarin ohjelmasta 014 - 260 4319 ja käytännön
järjestelyistä 014 - 260 4146.


Kurssikirje 13.12.2001 (Ohjaus-verkkojakolla siirrytään 3. vaiheeseen)

Hei,

TieVie-koulutuksen Ohjaus-verkkojakson pienryhmätyöskentelyn yhteenvetojen julkistaminen on päässyt hyvään vauhtiin, muutamien ryhmien työn tuloksia odotellaan vielä.

3. vaiheen (Kuivin jaloin kohti verkko-ohjausta...) aikana keskityt oman hankkeesi ohjauksen suunnitteluun. Ohjeet löydät verkkojakson Kotisivun 3. vaiheen ikonista.

Tutustu ennen suunnitelmasi laatimista muiden pienryhmien tuottamiin yhteenvetoihin, sovella ja jatkokehittele edelleen ideoita omassa hankkeessasi. Jos mieleesi herää kommentteja, kysymyksiä tai ideoita, esitä ne yhteenvedon tehneelle ryhmälle.

Laadin kaikkien neljän verkkoryhmän pienryhmien laatimista yhteenvedoista teemakohtaisen tiivistelmän, jonka laitan näkyville kaikille. Odotan tähän yhteenvetoon mahdollisimman monien pienryhmien tuotoksia ja laitan viestiä, kun olen laatinut tiivistelmän.

Terveisin
Hely Lahtinen


Kurssikirje 4.12.2001 (Ohjaus-verkkojakson 2. vaihe)

Hei,

TieVie-koulutuksen Ohjaus-verkkojakson 2. vaiheen ("Maata näkyvissä" ) työskentely tapahtuu pienryhmissä 4. - 12.12. Sinun pienryhmäsi kuuluvat... (pienryhmä X)

Ryhmälläsi on oma ryhmätyöalueella Pienryhmä X -foorumi, jonne pääset kurssivalikon kohdasta Ryhmätyöskentely. Keskustelualueet listasta voit valita edelleen oman ryhmäsi foorumin. Pienryhmien foorumit ovat suljettuja, joten näet listassa vain oman ryhmäsi alueen.

Tutustu aluksi 2. vaiheen työskentelyohjeisiin, jotka löydät verkkojakson kotisivulta Maata näkyvissä -ikonista.

Tässä vielä lyhyt ohjeistus pienryhmätyöskentelynne suunnittelun pohjaksi:

1. Tutustukaa pienryhmän jäsenten Ideariihi-foorumiin kirjaamiin asioihin ja valitkaa 1 - 2 asiaan, joita työstätte yhdessä eteenpäin.

2. Sopikaa työskentelyllenne aikataulu, mahdollinen työnjako ja haluatteko käyttää muita keskustelukanavia pienryhmän oman foorumin lisäksi. Voitte esimerkiksi järjestää pienryhmällenne puhelin- tai videoneuvottelun, johon liittyvät käytännön järjestelyt kukin pienryhmä hoitaa itse ja sopii kustannusten jakamisesta. Jos haluatte neuvoa tai lisätietoja neuvottelun järjestämiseen liittyvissä asioissa, ota yhteyttä minuun.

3. Työstäkää eteenpäin ideariihityöskentelystä valitsemanne asiat.

  • ideoikaa erilaisia menetelmiä, joilla voitte toteuttaa valitsemanne asian/asiat omien hankkeidenne ohjauksessa
  • miettikää erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ohjauksen toteuttamiseen liittyviin kysymyksiin tai haasteisiin
  • hyödyntäkää Verkkotutorin pelastusrengas -materiaalia, pienryhmän jäsenten kokemuksia sekä esittäkää työskentelyn aikana esille tulevia kysymyksiä minulle Kysymyksiä tutorille -foorumiin sekä koko verkkojakson ryhmälle Yleinen -foorumiin

4. Laatikaa työstämistänne asioista yhteenveto 12. 12. mennessä Pienryhmien yhteenvedot -foorumiin. Tutustu muiden pienryhmien yhteenvetoihin, kysy ja kommentoi itseäsi kiinniostavia asioita ja hyödynnä asioita oman hankkeesi ohjaussuunnitelmassa.

Lähtekää pienryhmissä liikkeelle ripeästi, sillä ryhmätoiminnan käynnistyminen vaatii oman aikansa. Seuraan päivittäin pienryhmien työskentelyn etenemistä ja kirjoitan ryhmille niiden työstämistä asioista mahdollisesti mieleeni nousevia kysymyksiä ja kommentteja sekä vastaan tietenkin minulle esittämiinne kysymyksiin. En kuitenkaan kommentoi kaikkia viestejä, koska keskeistä tässä vaiheessa on pienryhmän keskustelu ja sen tuloksena syntyvät käytännön ideat verkko-ohjauksen toteuttamisesta.

Ottakaa heti yhteyttä minuun, jos mieleenne herää kysymyksiä tai haluatte tarkennusta joihinkin koko verkkojakson sisältöihin, työskentelyn etenemiseen, pienryhmän toimintaan, neuvottelujen järjestämiseen tms. liittyviin asioihin.

Terveisin
Hely Lahtinen


Kurssikirje 30.11.2001 (Tekninen ohje viestiin vastaamiseen)

Hei,

Kun haluat vastata ryhmätyöalueelle lähetettyyn viestiin, valitse joko Vastaa tai Lainaa (liittää aikaisemman viestin omaan vastaukseesi).

Älä käytä "Vastaa henkilökohtaisesti" -toimintoa. Tämän toiminen edellyttää kurssin sisäistä henkilökohtaista postityökalua, jota emme ole ottaneet nyt mukaan.

Jos haluat lähettää jollekin ryhmäsi jäsenelle henkilökohtaisen viestin, käytä tavallista sähköpostia, jonka osoitteet löydät TieVie-portaalista kohdasta osallistujat http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/rakenne.htm

Terveisin
Hely Lahtinen


Kurssikirje 29.11.2001 (Ohjaus-verkkojakson ensimmäinen vaihe)

Tervehdys,

TieVie-koulutuksen Ohjaus-verkkojakson ensimmäisen vaiheen työskentely alkaa kääntyä loppusuoralle. Muutamia omien hankkeiden ohjauksen suunnitteluun liittyviä keskeisiä asioita ja kysymyksiä on jo kirjattu Ideariihi-foorumille. Odotamme vielä runsaasti lisää kysymyksiä ja
keskeisiä asioita 2.12. mennessä, sillä muodostamme näiden pohjalta 3.12. toisen työskentelyvaiheen pienryhmät.

Ota heti yhteyttä verkkojakson tutoriisi, jos sinulla on kysyttävää jakson työskentelystä tai teknisiä ongelmia.

Terveisin,
Jakson tutorit: Sari Koski, Hely Lahtinen ja Satu Nurmela


Kurssikirje 23.11.2001 (Ohjaus -verkkojakso alkaa)

Tervetuloa TieVie-koulutuksen Ohjaus-verkkojaksolle,

Verkkojakson opiskelu alkaa 26.11. ja jatkuu 21.12. asti. Alkuperäistä aikataulua on siis hieman pidennetty ja näin saamme enemmän aikaa oman hankkeen työstämiseen.

Toimintaympäristönä on WebCT-oppimisympäristö, jossa jokaisella verkkoryhmällä on oma työskentelyalueena. Työskentely on itsenäistä materiaalin opiskelua ja oman hankkeen ohjaussuunnitelman laatimista sekä pienryhmissä tapahtuvaa ideointia. Työskentelyn pohjana ovat verkosta löytyvä materiaali ja oma kehittämishankkeesi.

WebCT-oppimisympäristön käyttöön tarvitset internet yhteydellä varustetun tietokoneen. Tietokoneessa tulee olla www-selain, joka voi olla joko Netscape Navigator, Netscape Communicator tai Internet Explorer. Netscapen selaimen tulee olla versionumeroltaan 4.5x tai suurempi. (HUOMIO: Netscapen 6.x ei toimi vielä kunnolla WebCT:n kanssa). Internet Explorer selaimen tulee olla versionumeroltaan 5.0 tai suurempi. Jos käytät modeemia internetyhteyden luomiseen, tulee modeemin nopeuden olla vähintään 28 kbps. Tätä hitaamman modeemin käyttö tekee www-oppimisympäristössä toimimisen tuskastuttavan hitaaksi.

Jakson verkkoympäristöön kirjautuminen:

Verkkoympäristöön pääset osoitteesta http://salima.tkk.utu.fi:8900 ja TieVie-portaalista, josta linkki Ohjaus-verkkojaksolle avautuu 25.11.

Klikkaa palvelimen kotisivulta kohtaa Kirjaudu myWebCT-alueelle. Eteesi avautuu laatikko, johon kirjoitat TieVie-koulutuksen käyttäjätunnuksesi (User name) ja salasanasi (Password). Klikkaa lopuksi vielä OK. Tämän jälkeen pääset omalle myWebCT-alueellesi. MyWebCT-alueelta löydät Kurssit otsikon alta oman TieVie-verkkoryhmäsi. Klikkaamalla ryhmän nimeä pääset verkkoympäristöön. Kurssialueelta takaisin myWebCT-alueelle pääset klikkaamalla kurssisi Ylävalikosta mywebct-linkkiä. Muutamia tunnuksia olemme joutuneet muuttamaan teknisten ongelmien vuoksi. Jos tunnustasi on muutettu, Marko Mäkilä on lähettänyt sinulle sähköpostissa uuden tunnuksen (lähetetty 23.11.).

Verkkoympäristössä ovat jakson työskentelyohjeet ja aikataulu sekä materiaali ja tehtävät. Lue ensin jakson työskentelyohjeet ja tutustu myös WebCT-ympäristön ohjeeseen.

Ota heti yhteyttä, kun mieleesi kysymyksiä jakson opiskelusta tai ongelmia verkkoympäristön toimintaa liittyvissä asioissa. Jos tekniikka ei toimi ota yhteyttä Marko Mäkilään (marko.makila@utu.fi tai puh. 333 5022, 040 587 8679). Jos haluat kysyä muita jaksoon liittyviä asioita tai saada lisäohjeita, ota yhteyttä Hely Lahtiseen (hely.lahtinen@utu.fi tai puh. 333 5879, 040 589 0872) tai oman ryhmäsi tutoriin. Ryhmien tutorit ja heidän yhteystietonsa löydät verkkoympäristöstä.

Tervetuloa mukaan rakentamaan verkko-opintojen ohjausta!

Toivottavat jakson toteuttajat Turun yliopistosta Sari Koski, Hely Lahtinen ja Satu Nurmela sekä teknisissä asioissa tukenasi toimiva Marko Mäkilä.


Kurssikirje 14.11.2001 (Suorituskriteereistä)

Hei TieVieläiset,

Koska TieVie-koulutuksen suorittamisesta ja suorituskriteereistä on ollut epäselvyyttä, tarkennamme vielä verkkokurssien tehtävien ja TieVie-portaalin koostettavan kehittämishankkeen suhdetta toisiinsa.

Koulutuksen suorittaminen edellyttää osallistumista lähiseminaareihin, aktiivista työskentelyä verkkojaksoilla, osallistumista paikallis- eli mentorryhmän toimintaan sekä oman tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävän opetuksen kehittämishankkeen toteuttamista ja sen raportointia. Koska koulutuksen laajuus on kokonaisuudessaan 5 opintoviikkoa, niin kovin laajasta kehittämishankkeesta ei ole kyse. Pienetkin kokeilut riittävät suoritukseksi.

Koska verkkojaksot toteutetaan eri oppimisympäristöissä ja jaksoihin liittyvät tehtävät tehdään ympäristön sisään, olemme sopineet, että jokaisen jakson annista suositellaan tekemään tiivistelmä TieVie-portaaliin omaan työtilaan. Työtilaan pääsette TieVie-portaalin ylälaidassa olevan Kirjautuminen-painikkeen kautta (http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/turva.login). Tiivistelmässä voitte nostaa esille oman kehittämishankkeenne kannalta keskeisimpiä asioita ja oivalluksia. Tiivistelmät voitte tehdä jokaisen omaksi otsikokseen tai täydentäen oman hankkeen ensimmäistä raporttia. Niillä, jotka ovat tehneet verkkojaksoihin liittyvät tiivistelmät koulutuksen kuluessa, on päätösraporttikin lähestulkoon valmis.

Mikäli joku teistä ei ole pystynyt osallistumaan johonkin lähiseminaariin tai ehtinyt tehdä verkkojaksolla vaadittavia tehtäviä, edellyttää koulutuksen loppuun suorittaminen jakson materiaaleihin ja keskusteluihin tutustumista itsenäisesti. Materiaaleissa esitettyjä asioita tulee käsitellä oman kehittämishankkeen näkökulmasta viimeistään koulutuksen päätösraportissa.

Tavoite on, että kaikki lähiseminaarien luentomateriaalit dokumentoidaan TieVie-portaaliin. Myöskään verkkoympäristöt ei sulkeudu jakson päättyessä, joten materiaaleja ja keskusteluita voi käydä lukemassa koko koulutuksen ajan.

Tiedoksi vielä, että Sisältö tuotanto -verkkojakson teemakeskustelujen koonnit löytyvät nyt
kurssin verkkoympäristöstä ja osoitteesta http://virtuaaliyliopisto.jyu.fi/materiaali/tievie/yhteenveto/.

Terveisin,
TieVie-suunnitteluryhmä


Kurssikirje 7.11.2001 (TieVie-koulutuksen Sisällön tuotannon -verkkojakso päättyy)

Tervehdys kaikille

TieVie-koulutuksen Sisällön tuotanto -verkkojakson aktiivinen toiminta on päättynyt.

Kiitämme kaikkia osallistujia mielenkiintoisesta ja intensiivisestä kolmen viikon työskentelystä. Työtä on ollut paljonja teknisiltä vaikuksiltakaan emme välttyneet. Toivomme teidän kaikkien kuitenkiin saaneen jakson verkkotyöskentelystä kokemuksia ja oivalluksia, joilla voitte
konkreettisesti edistää oman hankkeenne toteuttamista.

Kertauksena vielä verkkojakson päättämiseen liittyvät asiat. Ohjaajat laativat nyt lopuksi sisältökuvausten ja keskustelujen perusteella kokoavan palautteen omista teema-alueistaan ja julkaisevat sen verkkoympäristössä tämän viikon aikana. Palautteiden valmistumisesta
ilmoitetaan tällä sähkopostilistalla.

Teidän tehtävänne on nyt tämän verkkokurssin jälkeen koota TieVie-portaalin
työtilaanne jakson keskeinen anti oman hankkeenne näkökulmasta. Tälle koonnalle ei ole aikarajaa, mutta sen kannattaa tietenkin tehdä mahdollisimman pikaisesti. Samoin toivomme kaikilta palautetta verkkojaksostamme TieVie portaalin palautelomakkeen kautta.

Verkkojakso ei sulkeudu kurssin päättyessä, vaan halutessanne voitte käydä lukemassa materiaaleja ja keskusteluja, sekä antaa kokoavaa palautetta kurssista myös verkkoympäristöön. Ohjaajat eivät kuitenkaan enää tämän jälkeen toimi aktiivisesti kurssilla. Jos kurssin tai koko koulutuksen tiimoilta on jäänyt jotain kysyttävää, niin ota yhteyttä Markku Närheen (narhi@avoin.jyu.fi, p. 040 5877361) tai Tytti Tenhulaan (tytti.tenhula@oulu.fi, p. 08 - 553 4021)

Kiitos kaikille osallistujille mielenkiintoisen verkkoprosessin toteuttamisesta. Tapaamme seuraavalla verkkojaksolla ja Jyväskylän seminaarissa.

Terveisin Hanna Seuranen, Antti Auer ja Markku Närhi


Kurssikirje 2.11.2001 (Sisällön tuotanto -verkkojakson päättäminen ja teemakeskustelun jatkoaika 6.11. saakka)

Hyvää talvista perjantaita kaikille.

On tullut aika ryhtyä päättäämään verkkokurssimme työskentelyä. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille osallistujille. Olette esitelleet mielenkiintoisia kuvauksia hankeistanne, ja keskustelut ovat tuoneet monipuolisen kuvan mieltänne askarruttavista sisälläntuotannon kysymyksistä. Samoin keskustelut ovat nostaneet esiin on noussut monia ideoita, vaihtoehtoja ja ratkaisumalleja joilla verkko-opetuksen laadukasta suunnittelua ja teknistä toteuttamista voidaan viedä eteenpäin.

Verkkokurssin työskentely ei vielä kuitenkaan ole ohi, joten tässä ohjeistusta tulevasta.

Verkkokurssin kaikki ryhmät (TieVie1-4) on nyt avattu kaikille osallistujille. Ryhmien työtilat löytyvät verkkoympäristön vasemmasta kehyksestä, painamalla "työtilat"(workspaces) painiketta. Pääsette nyt siis katsomaan muiden ryhmien keskusteluja ja kommentoimaan myös heidän ajatuksiaan. Vaikka ympäristössä on nyt paljon uusia keskustelualueita ja
viestejä, niin niihin tutustuminen on täysin vapaaehtoista.

Olemme myös päättäneet jatkaa jakson teemakeskustelun aikaa, koska niin monion sitä toivonut. Voitte nyt halutessanne jatkaa keskustelua aina tiistaihin 6.11. asti. Myös ohjaajat ovat aktiivisesti mukana tiistaihin saakka. Keskusteluun siis kannattaa edelleen osallistua, niin uusien kuin vanhojenkin keskustelijoiden.

Ensiviikon aikana ohjaajat tekevät verkkoympäristöön koosteen käydystä keskusteluluista ja antavat teemakohtaisen palautteen hankekuvauksista. Ilmoitamme koosteiden valmistumisesta tällä postituslistalla. Teidän tehtävänne on raportoida TieVie-portaaliin verkkojakson keskeinen anti oman hankkeenne kannalta. Muistattehan myös antaa palautetta jaksostamme koulutusportaalin palautelomakkeen kautta.

Jos joku ei ole jostain syytä vielä päässyt mukaan verkkojaksolle, niin edelleen ehtii tuomaan oman hankekuvauksensa verkkoon ja lukemaan tähänastisen keskustelun. Tarkka palautetta emme voi luvata, mutta kokonaispalautteessa pyrimme huomioimaan kaikki verkkoon julkaistut
hankekuvaukset. Muistattehan että hyväksyttyyn suorittamiseen vaadittiin verkkoaineistoon tutustuminen, oman hanke sisällöntuotannon kuvauksen julkistaminen ja osallistuminen verkkokeskusteluun. Verkkokurssin aineisto ja keskustelut ovat nähtävillä myös kurssin virallisen päättämisen jälkeen, joten tarvittaessa aiheeseen pääsee palaamaan koko koulutuksen ajan.

Teemakeskustelut siis jatkuvat vielä muutaman päivän täydellä vauhdilla, joten tervetuloa edelleen kaikki mukaan. Mukavaa viikonloppua jokaiselle, täällä Keski-Suomessa pääsee jo hiihtämään !

Terveisin Hanna S., Antti A. ja Markku N.


Kurssikirje 29.10.2001 (TieVie-koulutuksen teemakeskustelut)

Hyvää viikon alkua kaikille!

Tässä muutamia teemakeskusteluun liittyviä ajankohtaisia asioita.

Verkkokurssimme teemakeskustelut on nyt avattu. Joidenkin ryhmien avausviestit lähtivät vasta iltapäivällä, koska uusia hankekuvauksia saapui luettavaksi koko päivän ajan, mutta nyt jokainen keskustelu on siis auki. Joitain keskusteluryhmiä on myös yhdistetty, jotta saimme muodostettua toimivia ryhmäkokoja. Tämän takia joillain teistä voi nyt näkyä myös toinen
tievie-ryhmä omassa ympäristössänne. Voitte kuitenkin toimia keskusteluissa normaalisti oman kurssinne toimintojen kautta.

Edelleenkin voitte lähettää hankekuvauksienne verkkoon, ja näin liittyä keskusteluun. Lähettäkää asiasta kuitenkin viesti Markulle tai Hannalle, jotta tiedämme teidän tulleen mukaan.

Tervetuloa siis verkkokurssin viimeiselle viikolle. Esillä on nyt paljon mielenkiintoisia hankekuvauksia,joista näyttäisi syntyvän ryhmissä hyvin monipuolista pohdintaa. Kaikki siis mukaan pohtimaan ja kommentoimaan, niin saamme viimeisestä viikosta monipuolisen ja antoisan päätöksen verkkojaksolle.

Terveisin Hanna S., Antti A. ja Markku N. Jyväskylästä

PS. Ota edelleen yhteyttä, jos ongelmia ilmenee: Hanna Seuranen, hmseuran@cc.jyu.fi, p. 014 - 260 4146 tai Markku Närhi, narhi@avoin.jyu.fi, p. 040 5877361.


Kurssikirje 26.10.2001 (Sisällön tuotanto -verkkojakso)

Tervehdys TieVie-verkkokurssilaiset,

Muutama käytännön asia verkkokurssin toisen viikon päättyessä. Verkkoympäristöön on jo tullut ilahduttavasti kuvauksia hankkeista, mutta monella teillä on vielä kuvaus julkaisematta. Tänään on siis ohjelman mukaisesti viimeinen päivä julkaista oman hankkeen kuvaus ympäristöön, jotentoivottavasti mahdollisimman moni saa kuvauksen tehtyä vielä tänään.

Kuvauksen julkaiseminen on toki mahdollista (eikä olleenkaan myöhäistä) vielä viikonloppuna ja ensiviikon maanantaina. Toivomme kuitenkin, että kuvaus olisi verkossa viimeistään maanantai-aamuna 29.10., jotta voimme alusta lähtien huomioida keskustelussa kaikkien hankkeita tasapuolisesti. Yrittäkää siis pinnistää hankekuvauksenne verkkoon, jotta pääsette mukaan
pohdintaan ja saatte palautetta omasta työstänne.

Ensiviikon maanantaina siis avaamme keskustelut teema-alueilla ja toivomme, että voitte kaikki olla aktiivisesti mukana pohtimassa sisällöntuotannon kysymyksiä.

Nyt toivotamme kaikille mukavaa viikonloppua kaikille. Tapaamme keskusteluissa maanantaina.

Terveisin,
Hanna S., Antti A. ja Markku N. Jyväskylästä


Kurssikirje 23.10.2001 (Sisällön tuotanto -verkkojakson toinen viikko)

Tervehdys teille kaikille TieVie-verkkokurssilaisille.

Nyt aloitamme sisällöntuotanto -verkkojaksomme toisen viikon. Useimmat ovat jo päässeet hyvin mukaan jakson toimintaa, mutta muutamia osallistujia vielä kaipailemme. Juuri nyt on hyvä hetki hypätä kurssille mukaan. Muistattehan, että ainoastaan aktiivinen osallistuminen kurssille antaa tilaisuuden yhteiselle keskustelulle ja mahdollistaa välittömän palauteen hankkeistanne.

Kertauksena vielä verkkokurssin rakenne ja aikataulu. Verkkokurssi kestää 3 viikkoa, ajalla 16.10. - 2.11. Verkkoympäristöstä (kirjautumalla kurssia varten annetuilla salasanoilla osoitteesta https://lspace.experience.sonera.com/login/ tai TieVie-portaalin kautta) löydät kurssin ohjelman ja kurssin oppimateriaalin. Oppimateriaali on esillä kahdessa osassa. Johdantomateriaali on kattaa nyt kurssin koko oppimateriaalin ja sisällöntuotanto materiaalissa käsitellään tuotantoprosessin osuutta. Verkkoympäristöstä löytyy myös materiaalit-kansio jonne on tallennettu mm. materiaalien tulostettavat versiot. Lisäksi ympäristöstä löytyvät nyt (teemakeskustelut kansiosta) teemakeskustelujen esittelyt ja niiden yhteydestä hankkeidenne sisällöntuotantokuvausten tallennuspaikka, eli hankekuvaukset-kansio.

Tämän verkkokurssin suorittamiseksi tulee siis tutustua oppimateriaaliin, kirjoittaa kuvaus omasta hankkeesta, julkaista kuvaus ja osallistua teemakeskusteluun. Ensimmäinen viikko oli tarkoitettu aiheeseen suuntautumiseen ja oppimateriaaliin tutustumiseen. Nyt käynnistyvän toisen viikon aikana on tarkoitus tutustua tarkemmin sisällöntuotannon vaiheisiin ja kirjoittaa materiaalin ja ohjeistusten perusteella lyhyt kuvaus oman hankkeen sisällöntuotannon kysymyksistä, sekä siirtää se verkkoympäristöön.

Hankekuvaus kirjoitetaan tekstidokumentiksi omalle tietokoneelle. Sen jälkeen valitaan hankkeen kannalta kiinnostavin teemakeskustelu ja siirretään oma kuvaus verkkoympäristöön, valitun teemakeskustelun yhteyteen. Ohjeet dokumentin laatimiseksi ja siirtämiseksi ovat päivitetyssä kurssiaikataulussa.

Hankekuvauksen siirtämisessä verkkoympäristöön on huomioitava muutama tärkeä asia. Nimetkää oma hankekuvaus-dokumenttinne omalla nimellänne, ja antakaa siihen lukuoikeudet kaikille. Muistakaa myös, että tuomalla kuvauksenne jonkin teemakeskustelun yhteyteen ilmoittaudutte samalla ko. keskusteluun.

Kolmannella viikolla käymme sitten sisällöntuotannon kysymyksistä teemakeskustelun pienryhmissä, ja verkkokurssi päättyy perjantaina 2.11. Tämän jälkeen kurssin keskeisin anti raportoidaan TieVie-portaaliin.

Tervetuloa siis verkkokurssimme toiselle viikolle. Kiitoksia alun ahkerille osallistujille ja tervetuloa niille, jotka vasta ovat pääsemässä mukaan. Luvassa on työtäyteinen viikko, mutta älkää epäröikö pyytää neuvoa, jos ongelmia ilmenee:

Hanna Seuranen, hmseuran@cc.jyu.fi, p. 014 - 260 4146 tai
Markku Närhi, narhi@avoin.jyu.fi, p. 040 - 5877361.

Terveisin Jyväskylän tiimi: Antti A., Hanna S. ja Markku N.


Kurssikirje 19.10.2001 (Sisällön tuotanto -verkkojaksolla uutta opiskelumateriaalia)

Hei kaikille!

TieVie-koulutuksen Sisällöntuotanto-verkkojaksolle eXperience Learning -ympäristössä julkaistaan tänään Sisällöntuotanto-oppimateriaalin jälkimmäinen osa. Materiaali löytyy TieVie-kansiosta Sisällöntuotanto-nimellä. Oppimateriaalin jälkimmäinen osa on liitetty täydennyksenä myös Johdantomateriaaliin.

Kurssiaikataulussa "sisällöntuotantomateriaaliin tutustuminen" -kohdassa ohjeistetaan oppimateriaaliin tutustuminen ja oman hankkeen sisällöntuotannon vaiheiden kuvaaminen. Älä häkelly ohjeiden pituudesta, vaan lue ohje huolella läpi, jonka jälkeen voit rauhassa lähteä tutustumaan uuteen sisällöntuotanto -materiaaliin. Tämän jälkeen voit vielä palata tutustumaan hankekuvauksen tekemiseen liittyviin ohjeisiin. :)

Uuteen oppimateriaaliin tutustuessasi haluat ehkä käydä tutustumassa myös moniin esimerkkilinkkeihin, joita materiaali sisältää. Esimerkiksi mediaelementteihin tutustuessasi esimerkkilinkeistä avautuu video, ääni tms. tiedostoja, joiden katseluun tarvitset erillisiä katseluohjelmia. Kurssiaikataulussa "sisällöntuotantomateriaaliin tutustuminen" -kohdan "Tekninen ohjeistus" -linkissä kerrotaan näistä apuohjelmista. Sieltä löytyvät myös linkit ohjelmien lataamista varten (samat linkit löytyvät aina myös tekstistä esimerkkien vierestä - kaikkia ei varmasti heti aluksi kannata lähteä omalle koneelleen lataamaan).

Kun olet tutustunut materiaaliin, pohtinut omaa hankettasi materiaalin tuomat ajatukset tukenasi ja kirjoittanut kuvauksen, talleta tekemäsi hankekuvaus omalle koneellesi. Maanantaina 22.10 kerromme, kuinka voit siirtää tekemäsi sisällöntuotannon hankekuvauksen TieVie- verkkokurssin ympäristöön. Maanantaina esitellään myös loppukeskusteluihin tulevat teemaryhmät.

Sonera eXperience Learning -ympäristöön pääset TieVie-portaalista tai suoraan osoitteesta https://lspace.experience.sonera.com/

Toivon mukaan jokainen pääsee tutustumaan verkkojaksoon ja sen materiaaleihin ja keskusteluihin ongelmitta! Mikäli ongelmia ilmenee, yhteyttä voi ottaa Hanna Seuraseen, hmseuran@cc.jyu.fi , p. 014-260 4146 tai Markku Närheen, narhi@avoin.jyu.fi , p.040 5877361.

Mukavaa viikonloppua ja oivaltamisen elämyksiä toivotellen,
Antti, Hanna ja Markku


Kurssikirje 17.10.2001 (Sisällön tuotanto -verkkojaksoon osallistujille tiedoksi)

Hei kaikille!

Osalla kurssilaisista on ilmennyt ongelmia ympäristöön sisäänkirjautumisessa. Mikäli olette tarkistaneet, että tunnuksenne ja salasananne on syötetty oikein ympäristöön, niin ongelma voi olla kekseissä (cookie). Eli kokeile tätä:

Jos Learning-ympäristön kirjautumissivu tulee esiin aina vain uudestaan, ts. siitä ei pääse eteenpäin, kyseessä on todennäköisesti cookies/keksi-ongelma. Tällöin tulee tarkistaa ensimmäiseksi, että selaimessa on päällä asetus, joka sallii keksit.

Riippuen siitä, mitä selainta käyttää, asetukset määritetään näin:

1. Netscape
Edit > Preferences > Advanced: Cookies-otsikon alla valitse "Accept all cookies".

2. Internet Explorer 5:
Tools > Internet options > Security-välilehdellä näkyy selaimeen määritelty turvallisuustaso. Jos se on High, selain ei hyväksy keksejä. Määritä turvallisuustasoksi "Medium".

3. Internet Explorer 6:
Tools > Internet options > Privacy > Advanced > Always allow session cookies

Toivottavasti sisäänkirjautuminen onnistuu nyt kaikilta!

Ongelmatilanteissa ottakaa yhteyttä Hanna Seuraseen hmseuran@cc.jyu.fi, p. 014 - 260 4146 tai Markku Närheen narhi@avoin.jyu.fi, p. 040 - 5877 361.


Kurssikirje 15.10.2001 (Tervetuloa TieVie-koulutuksen Sisällön tuotanto -verkkojaksolle)

Tervetuloa TieVie-koulutuksen Sisällön tuotanto -verkkojaksolle.

Verkkojakso suoritetaan kolmessa viikossa ajalla 16.10. - 2.11. Toimintaympäristönä on Soneran eXperience Learning -oppimisympäristö.

Sisällön tuotanto -verkkojakso koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisenä tutustutaan oppimateriaaliin joka julkaistaan kahdessa osassa, kurssin alussa ja perjantaina 19.10. Seuraavassa vaiheessa tuotetaan materiaalin ja ohjeistusten perusteella kuvaus oman hankkeen sisällön tuotannon vaiheista ja niihin liittyvistä kysymyksistä, ja tallennetaan se verkkoympäristöön. Kolmannessa vaiheessa käsittelyä syvennetään pienryhmien teemakeskusteluissa.

Verkkokurssin suorittaminen vaatii aktiivista osallistumista, eli opintomateriaaliin tutustumista, oman hankkeen sisällön tuotannon kuvauksen kirjoittamista ja osallistumista teemakeskusteluun.

Verkkokurssille pääset TieVie portaalista tai www-osoitteesta: https://lspace.experience.sonera.com/login/

Tunnus ja salasana ovat samat joita käytetään koko TieVie koulutuksen ajan. Muutamia tunnuksia olemme joutuneet muuttamaan teknisten ongelmien vuoksi, mutta näille osallistujille on lähetty sähköpostissa uudet tunnukset.

Sonera® eXperience Learning -ympäristön käyttöä varten tarvitset tietokoneen, Internet-yhteyden ja www-selaimen. WWW-selainversion vähimmäisvaatimuksena on Netscape- tai Microsoft Internet Explorer -selainten 4-versio.

Kirjautumisohjeet:
Kirjoita selaimen osoiteriville https://lspace.experience.sonera.com/login ja klikkaa enter. Kuten huomaat, osoitteen alkuosa kirjoitetaan https. Tämä johtuu siitä, että sivu on suojattu ssl-protokollalla, jotta tunnukset ja salasanat eivät joutuisi ulkopuolisten tietoon. Tästä syystä selain varmistaa, että haluat mennä kirjoittamallesi login-sivulle:

Käyttäessäsi Internet Exploreria saat Security Alert -ilmoituksen, joka ilmoittaa sertifikaatista. Voit jatkaa hyväksymällä sertifikaatin: klikkaa Yes.

Käyttäessäsi Netscape-selainta saat ilmoituksen uudesta sertifikaatista, ja tietoja siitä esitetään neljässä eri ikkunassa: klikkaa aina eteenpäin: Next. Viimeisessä ikkunassa kysytään, haluatko hyväksyä vai hylätä sertifikaatin. Oletuksena on valinta, että sertfikaatti hyväksytään vain kyseisen istunnon ajaksi. Tässä vaiheessa sinun kannattaa kuitenkin muuttaa valinta kohtaan "forever until it expires". Näin sinun ei tarvitse käydä sertifikaatti-ikkunoita läpi seuraavilla sisäänkirjautumiskerroilla. Kun yhteys on saatu, ilmestyy näyttöön sivu, jossa sinulta pyydetään käyttäjätunnusta (User account) ja salasanaa (Password). Kirjoita käyttäjätunnus ja siirry näppäimistön TAB-painikkeella tai hiirellä alempaan tilaan ja kirjoita salasanasi.

Päästyäsi verkkoympäristöön tutustu rauhassa ohjelmiston toimintoihin ja seuraa käyttöohjeen neuvoja. Käyttöohjeen löydät verkkoympäristön ylälaidan ohjeet painikkeen kautta tai linkistä: http://doc.experience.sonera.com/learning/instructions.htm

Verkkoympäristöstä löydät toimintaohjeet ensimmäiselle kerralle ja kurssin aikataulun sekä jakson johdantomateriaalin.

Ota heti yhteyttä, jos et osaa ohjeesta huolimatta toimia verkkoympäristössä, tai tekniikka ei toimi.

Markku Närhi: narhi@avoin.jyu.fi, p. 040 5877361
Hanna Seuranen: hmseuran@cc.jyu.fi, p. 014 260 4146

Tervetuloa pohtimaan sisällön tuotantoa ja sen menetelmiä kanssamme.

Toivottavat jakson vastaavat toteuttajat Antti Auer, Hanna Seuranen ja Markku Närhi


Kurssikirje 15.10.2001 (Ensimmäinen verkkojakso on päättynyt)

Hei!

TieVie-koulutuksen ensimmäinen verkkojakso on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille aktiivisesta panoksestanne!

Ne jotka ovat verkkojakson tehtävän palauttaneet tänään klo 16 mennessä, saavat palautteen n. 1,5 viikon kuluessa. Saat sen sähköpostitse joltakulta seuraavista henkilöistä: Johanna Hartikainen, Sanna-Marja Heinimo, Anna-Kaarina Kairamo.

News-keskusteluista tehdään myös yhteenvedot. Ilmoitan tällä sähköpostilistalla erikseen, kun yhteenvedot ovat luettavissa newsseissa.

Annathan vielä palautetta verkkojaksosta portaalissa olevalla palautelomakkeella. Palautelomakkeeseen pääsee TieVie-portaalin ylälaidassa olevan "kirjautuminen" painikeen kautta. Valitse "Anna palautetta
seminaarista". Palautteesi on tärkeä koulutuksen kehittämiseksi.

terveisin
Anna-Kaarina Kairamo


Kurssikirje 12.10.2001 (Portaali toimii taas)

Hei!

Kokeilin juuri äsken, TieVien palvelin Oulussa on taas jaloillaan ja portaalin työtiloissa pääsee työskentelemään. Verkkojakson aikalisä on tietenkin edelleen voimassa: kaikki ne jotka palauttavat tehtävän 15.10. klo 16.00, saavat palautteen n. 1,5 viikon kuluessa.

Adrenaliiniarvot kohoavat reippaasti teknisten ongelmien takia itse kullakin. Ehkäpä viime päivistä oppina tästä on että teknologian toimintavarmuus on yksi keskeinen tekijä (ja este) tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Nyt koettuun varmuustasoon yltävät yliopistojen ATK-keskukset. TKK:n osalta voin todeta, että edellinen katkos oli Nimda-madon hyökkäyksen alkumetreillä muutama viikko sitten. Jatkossa TieVie-koulutuksessa meillä on mahdollisuus kokea kuinka toimintavarmuus muissa, kaupallisissa ja operaattorin ylläpitämissä järjestelmissä pelaa. Joku on jo heittämässä pyyhettä kehään, mutta jospa sittenkään emme antaisi
koneiden selättää meitä.

Työn iloa ja pitkämielisyyttä toivotellen,

Anna-Kaarina Kairamo


Kurssikirje 12.10.2001 (Verkkojakson lopettamisesta ja uuden aloittamisesta)

Hei TieVie-yhteisö,

Kuten Anna-Kaarina jo kertoi, niin palvelinongelmat ovat vaikeuttaneet Verkko-opetuksen tuotantoprosessi -jakson tehtävien tekemistä (eilen oli TKK:n palvelin kaatunut ja tänään on ongelmia Oulun yliopiston palvelimessa). Oulun yliopiston ATK-keskus lupasi, että palvelin saadaan toimimaan tämän päivän aikana - toivottavasti niin pian kuin mahdollista.

Näistä ongelmista johtuen olemme päättäneet muuttaa verkkojaksojen aikatauluja seuraavasti:

- Verkko-opetuksen tuotantoprosessi -jakson tehtävän palautusaikaa jatketaan viikonlopun yli. Tehtävä tulee palauttaa maanantaihin 15.10. klo 16.00 mennessä.

- Sisällöntuotanto-verkkojakso aloitetaan päivän myöhässä alkuperäisestä aikataulusta eli vasta tiistaina 16.10. klo 8.00. Ohjeet jakson suorittamisesta löytyvät tiistaiaamuna paitsi sähköpostistanne myös TieVie-portaalista.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille,
Terveisin Tytti


Kurssikirje 12.10.2001 (Verkko-ongelmia ja jatkoaika)

Hei!

TieVien portaalissa on jokin ongelma, sinne ei pääse kirjautumaan. Portaalin ylläpitäjä selvittelee asiaa ja informoi heti, kun asia on taas kunnossa.

Valitettavasti eilen TKK:lla oli serveriongelmia useamman tunnin ajan koko kampuksella, joten verkkojakson sivuille ja newsseihin ei tuolloin päässyt.

Tekniset ongelmat ovat estäneet verkkojakson tehtävien loppuunsaattamisen. Siispä siirrämme verkkojakson lopetusajankohtaa maanantaihin.

(Keskustelua newsseissa saa toki jatkaa senkin jälkeen, jos kiinnostusta riittää.)

terv.
Anna-Kaarina Kairamo


Kurssikirje 10.10.2001 (Verkkojaksosta ja osallistujan työtilasta)

Hei TieVie-yhteisö,

Muistattehan, että Verkko-opetuksen tuotantoprosessi -jakson tehtävän palautus on tänään 10.10. ja jakso päättyy perjantaina 12.10. Nyt teillä on mahdollisuus parin päivän ajan tutustua muiden tuotoksiin ja kommentoida niitä (kirjautuminen -> Lue osallistujien työtiloja). Jos oma raportti on vielä tekemättä, niin se kannattaa tehdä ja julkaista niin pian kuin mahdollista. Henkilökohtaisen palautteen saavat vain ne, jotka ovat julkaisseet/lähettäneet raporttinsa perjantaihin klo 16.00 mennessä. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://virtuaali.tkk.fi/tievie/tievieII2001/index.html.

Monet teistä ovat laittaneet viestiä liittyen TieVie-portaalin osallistujan työtilan ulkonäköön. Kuten Espoon seminaarissa mainitsin, niin työtila on toteutukseltaan alkeellinen lomakepohjainen www-sivu (siis köyhän miehen versio), jossa tekstin muokkaaminen on mahdollista vain HTML-koodin avulla. Me koulutuksen järjestäjinä emme edellytä, että työtilaan tehtyjen raporttien/tehtävien tulisi olla hienosti asemoituja, mutta jos itse haluatte, että raporttinne näyttää kauniimmalta, niin voitte sitä muokata HTMLää hyväksi käyttäen.

Tein lyhyen HTML-perehdytyksen portaaliin osoitteeseen http://tievie.oulu.fi/koulutusresurssit/html-pikaohje.htm, josta löytyy ohjeet siihen, miten tekstiin voi tehdä rivinvaihtoja, lihavointeja, kursivointeja jne. Perusteellisempia oppaita löytyy koulutusresursseista osoitteesta http://tievie.oulu.fi/koulutusresurssit/html-ohjeita.htm.

Koulutuksen järjestäjinä teemme kokoajan töitä sen eteen, että TieVie-portaali olisi helppokäyttöisempi ja toimivampi, mutta tähän hätään meidän on tyytyminen tähän versioon. Parannusta on kuitenkin luvassa koulutuksen kuluessa.

Työn iloa ja kärsivällisyyttä kaikille!

Terveisin,
Tytti

PS. Jos jollakin on ollut ongelmia tekstin tallentamisessa työtilaan, niin ongelman pitäisi olla nyt poistunut.


Kurssikirje 5.10.2001 (Verkkojakson tehtävästä)

Hei!

Verkkojakson viimeinen viikko on pyörähtänyt käyntiin, joten nyt on aika tehdä vaiheen 2 tehtävä: tuottaa raportti oman hankkeen tuotantoprosessista ja osallistua vielä kerran news-keskusteluun. Katso tehtävän tarkemmat ohjeet verkkojakson Aikataulu ja tehtävät -sivulta. suora linkki: http://virtuaali.tkk.fi/tievie/tievieII2001/aikataulu.htm

Huomaa että raportti oman hankkeen tuotantoprosessista olisi hyvä olla valmis jo 10.10.2001 ja muiden luettavissa portaalin työtilassa, jotta keskustelu hankkeista voidaan käydä.

Raportit tuotetaan portaalin työtilaan, ei siis osallistujakorttiin kuten aiemmin kerrottiin. Osallistujan työtila on portaalin uusi ominaisuus, ja se on vain osallistujien, mentoreiden ja suunnitteluryhmän katsottavissa. Keräät jatkossa työtilaan myös muiden jaksojen tuotosten keskeiset, kehittämishankettasi tukevat osiot (tai linkin omille webbisivuillesi jos julkistat tuotoksesi niissä), joten kannattaa aloittaa nyt.

Pääset työtilaan TieVie-portaalin ylälaidassa olevan "kirjautuminen" painikeen kautta. Ks. esim. http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/rakenne.htm. Sieltä pääset käyttämään omaa työtilaasi ja katsomaan muiden työtiloja, ja siis heidän raporttejaan.

Huom!
Työtila toimii kunnolla vain Internet Explorerilla. Tämän virheen portaalin ylläpitäjä lupasi korjata heti maanantaina, mikä jälkeen työtilan pitäisi toimia myös Netscapella.

Työn iloa!
Anna-Kaarina Kairamo

Ps. Kiitos minunkin puolestani kaikille aktiivisesta panoksesta Espoon lähiseminaarissa!


Kurssikirje 5.10.2001 (Anna palautetta TieVie-lähiseminaarista)

Hei TieVieläiset,

Kiitos vielä kaikille aktiivisesta panoksestanne Espoon lähiseminaarissa. Jotta voisimme kehittää koulutusta ja tulevia seminaareja tarpeitanne vastaaviksi, pyytäisimme kaikkia antamaan palautetta seminaarin sisällöistä ja työtavoista. Palautelomakkeeseen pääsette TieVie-portaalin (http://www.tievie.fi) ylälaidassa olevan "kirjautuminen" painikeen kautta. Kirjoita kenttiin käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ja valitse "Anna palautetta seminaarista".

Seminaarin materiaalit löytyvät portaalista osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/ohjelmaespoo.htm. Aivan kaikilta luennoitsijoilta emme ole vielä materiaaleja saaneet, mutta linkitämme ne, samoin kuin ryhmätyöskentelymateriaalit portaaliin niin nopsaan kuin mahdollista.

Verkko-opetuksen tuotantoprosessi -verkkojakso jatkuu vielä 12.10. saakka. Ohjeet jakson työskentelyyn löytyvät osoitteesta http://virtuaali.tkk.fi/tievie/tievieII2001/index.html.

Jos on kysyttävää, niin ottakaa yhteyttä!

Mukavaa työpäivää ja rentouttavaa viikonloppua,
t. Tytti


Kirje 27.9.2001 (Vielä ehtii...)

Hei!

TieVie-koulutuksen ensimmäisen verkkojakson keskustelu käy vilkkaana. Jos et vielä ole osallistunut ja lähettänyt news-keskusteluun kommenttia tai kysymystä niin vielä ehtii. Maanantaihin 1.10. mennessä newsseihin lähetyistä kommenteista/ pohdinnoista/ kysymyksistä tehty yhteenveto toimitetaan lähipäivien luennoijille.

Huom! Tärkeätä!

Jos et osallistu 3.-4.10.2001 TieVie-koulutuksen lähiseminaariin, ilmoita siitä välittömästi (ja viimeistään huomenna perjantaina 28.9.) Anne Väliaholle (anne.valiaho@hut.fi). Muistathan myös ilmoittaa Annelle, jos et osallistu illanviettoon keskiviikkona 3.10. Tämä on ehdottoman tärkeätä päivien ryhmätyöskentelyn ja illanvieton järjestelyjen takia.

Etukäteen järjestäjille toimitettu luentomateriaali on tulostettavissa ennen lähiseminaaria TieVien portaalisivuilta http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/ohjelmaespoo.htm. Otathan huomioon että paikan päällä ei materiaalia ole erikseen jaossa.

Terveisin,
Anna-Kaarina Kairamo


Kurssikirje 17.9.2001 (Verkkojakso alkaa!)

TERVETULOA TIEVIE-KOULUTUKSEN ENSIMMÄISELLE VERKKOJAKSOLLE!

TieVie-koulutuksen ensimmäinen verkkojakso "Verkko-opetuksen tuotantoprosessi" alkaa tänään 17.9.2001. Pääset jakson webbialueelle TieVie-portaalin kautta osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/rakenne.htm. Löydät verkkojakson kaikki ohjeet jakson verkkosivuilta. Jos on ongelmia tai jokin asia on epäselvä, kysy ensin neuvoa omalta mentoriltasi tai mentorryhmäsi muilta jäseniltä. Voit myös ottaa yhteyttä allekirjottaneeseen, mielellään sähköpostitse (anna-kaarina.kairamo@hut.fi).

Nyt jakson news-keskustelualueelta löytyy linkki TieVie-koulutuksen ryhmäjakoihin, jotka pysyvät samoina koko koulutuksen ajan, jaksosta toiseen. Viestit lähetetään omaan ryhmään. Huomaa, että voit kokeilla testiryhmän avulla, ovatko news-lukuohjelmasi asetukset kunnossa, sekä viestien lukemista ja lähettämistä.

Jakson materiaalisivuilla on runsaasti linkkejä ja vinkkejä oheismateriaaliksi. Esim. kaikki kirjallisuus on oheismateriaalia, johon voit tutustua jos sinulla on aikaa tai aihepiiri on hankkeesi kannalta olennainen.

LÄHIPÄIVÄT 3.-4.10.2001 TKK:LLA DIPOLISSA

Seminaarin ohjelma on osoitteessa http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/ohjelmaespoo.htm.
Seminaarin ensimmäisen päivän iltana on yhteinen illanvietto. Mikäli et osallistu illanviettoon, ilmoita siitä etukäteen Anne Väliaholle (anne.valiaho@hut.fi).
20.9. mennessä.

Työn iloa!
Anna-Kaarina Kairamo


Kurssikirje 7.9.2001 (Tutustu ensimmäiseen verkkojaksoon)

Hei TieVie-koulutukseen ilmoittautunut!

TieVie-koulutuksen ensimmäinen verkkojakso "Verkko-opetuksen tuotantoprosessi" alkaa 17.9.2001. Halutessasi pääset tutustumaan jaksoon ja ohjeisiin jo 10.9.2001 lähtien. Pääset jakson webbialueelle TieVie-portaalin kautta osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/rakenne.htm

Lisäohjeita mm. keskustelualueen (news-keskustelu) käytöstä ja ryhmäjaosta saat jakson alkaessa 17.9.

Verkkojakson yhteyshenkilö on vaihtunut sitten Tievie-koulutuksen tervetuloa-viestin. Ongelmatilanteissa ja sisältöä koskevissa kysymyksissä ota yhteyttä Anna-Kaarina Kairamoon (anna-kaarina.kairamo@hut.fi) eli allekirjoittaneeseen.

Jakson lisämateriaaliksi suosittelemme seuraavia teoksia, jotka olisi hyvä olla kaikkien mentorryhmien käytössä. Sopikaa ryhmissä miten ne hankitaan ryhmän käyttöön, vaikkapa kierrätettäviksi:

  • Kiviniemi, K.2000. Johdatus verkkopedagogiikkaan. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun julkaisusarja A: Tutkimuksia. Kokkola.
  • Matikainen, J. & Manninen, J. (toim.) 2000. Aikuiskoulutus verkossa. Verkkopohjaisten oppimisympäristöjen teoriaa ja käytäntöjä. Tampere. Tammerpaino.

Terv.
Anna-Kaarina Kairamo


Kurssikirje 15.8.2001 (TieVie-koulutus, 5 ov) (pdf)

Tervetuloa Valtakunnalliseen TieVie-koulutukseen,

TieVie-koulutuksessa tieto- ja viestintätekniikan (tvt) opetuskäyttöön liittyviä ongelmia ratkotaan yhdessä osallistujien, mentoreiden ja kouluttajien muodostamassa asiantuntijayhteisössä.

Koulutus rakentuu kahdesta lähiseminaarista, neljästä verkkojaksosta, paikallisryhmien työskentelystä ja alueellisista valinnaisista taitokursseista. Koulutuksen punaisena lankana toimii oman opetuksen kehittämishankkeen suunnittelu ja toteuttaminen. Koulutuksen laajuus on 5 opintoviikkoa. Seuraavat päivämäärät on syytä merkitä kalenteriin heti:

  • 17.9. - 12.10.2001 Verkko-opetuksen tuotantoprosessi -verkkojakso
  • 3. - 4.10.2001 Lähiseminaari Espoo
  • 15.10. - 2.11.2001 Sisällön tuotanto -verkkojakso
  • 26.11. -14.12.2001 Ohjaus-verkkojakso
  • 24. - 25.1.2002 Lähiseminaari Jyväskylä
  • 4.2. -28.2.2002 Arviointi-verkkojakso

Koulutus alkaa paikallis- eli mentorryhmien tapaamisella syyskuussa 2001. Mentorit ottavat yhteyttä oman yliopistonsa osallistujiin lähipäivinä ja ilmoittavat aloitustapaamisen ajan ja paikan. Mentoreiden nimet ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://tievie.oulu.fi/yhteystiedot/mentorit.htm. Aloitustapaamisessa mm. tutustutaan toisiin osallistujiin ja koulutuksen rakenteeseen. Jo ennen tapaamista on hyvä tutustua TieVie-koulutuksen rakenteeseen TieVie-portaalissa osoitteessa http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/rakenne.htm. Erityisesti kannattaa perehtyä taitokurssikalenteriin, sillä taitokursseille osallistuminen on vapaaehtoista ja ilmoittautumisesta jokainen huolehtii itse oman tarpeensa ja kiinnostuksensa pohjalta. Huomaa, että taitokursseja järjestetään jo syyskuun alusta alkaen.

Ensimmäinen valtakunnallinen osio, Verkko-opetuksen tuotantoprosessi -verkkojakso, alkaa 17.9. - 12.10. Jakson ohjeet ja ympäristön osoitteen löydät TieVie-portaalista osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/rakenne.htm (jakso avataan 10.9.). Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Anna-Kaarina Kairamoon (anna-kaarina.kairamo@hut.fi) tai Soile Jokiseen (soile.jokinen@oulu.fi).

Ensimmäinen yhteinen lähiseminaari on Espoon Dipolissa 3. - 4.10.2001. Seminaariin osallistuminen on välttämätöntä. Seminaarin ohjelma on osoitteessa http://tievie.oulu.fi/tieviekoulutus/ohjelmaespoo.htm. Seminaarin ensimmäisen päivän iltana on yhteinen illanvietto. Mikäli et osallistu illanviettoon, ilmoita siitä etukäteen Anne Väliaholle (anne.valiaho@hut.fi) 20.9. mennessä. Otaniemeen (Dipoliin) pääsee linja-autoilla nro 102 ja 103. Bussit lähtevät Helsingin linja-autoasemalta ja kulkevat n. 15 minuutin välein.

Lähiseminaarin majoitusta varten olemme varanneet kiintiön Espoosta hotelli Radisson SASista tunnuksella "TieVie". Huonevaraukset tulee tehdä perjantaihin 31.8. mennessä. Jokainen siis varaa majoituksensa itse. Hotelli sijaitsee 5 minuutin kävelymatkan päässä koulutuskeskus Dipolista.

Radisson SAS hotel
Otaranta 2, Espoo
p. (09) 69586000 tai (09) 43580
1 hh 510 mk / hlö / vrk (virkamieshinta)
2 hh 330 mk / hlö / vrk (virkamieshinta)

Osallistujalista on TieVie-portaalissa osoitteessa http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/osallistujat.listaus?p_koulutus_id=1. Samassa osoitteessa voit myös tutustua muiden osallistujien kehittämishankkeisiin. Käy sivuilla päivittämässä omat yhteystietosi sekä tekemässä mahdolliset muutokset ja tarkennukset kehittämishankkeen kuvaukseen. Kuvaus kehittämishankkeesta on tärkeä, sillä osallistujat ryhmitellään verkkojaksoille pienempiin työskentelyryhmiin niiden perusteella. Toimi seuraavasti:

  • klikkaa omaa nimeäsi
  • klikkaa sivun alalaidassa olevaa "Muuta tietoja" -painiketta
  • kirjoita kenttiin käyttäjätunnuksesi ja salasanasi
  • korjaa virheelliset ja täydennä puuttuvat tiedot ja paina "Muuta tiedot" -painiketta.

Henkilökohtaisen käyttäjätunnuksesi ja salasanasi löydät tämän viestin lopusta. Säilytä tunnukset, sillä samoilla tunnuksilla pääset paitsi TieVie-portaalin myös myöhemmin avattaville verkkojaksoille. Ongelmatapauksissa ota yhteyttä Soile Jokiseen (soile.jokinen@oulu.fi ) tai Tytti Tenhulaan (tytti.tenhula@oulu.fi).

Olemme perustaneet TieVie-koulutukselle sähköpostilistan, tievie2001b@lists.oulu.fi. Listalla ovat kaikki TieVie-koulutuksen osallistujat, mentorit ja suunnitteluryhmän jäsenet. Listaa käytetään lähinnä tiedottamistarkoituksiin.

Jos jostakin syystä et pysty osallistumaan koulutukseen tai haluat antaa paikkasi varasijoilla oleville, niin ilmoitathan siitä välittömästi sekä Tytti Tenhulalle että oman yliopistosi TieVie-yhteyshenkilölle. Tavataan verkkojaksolla 17.9. ja nähdään viimeistään Espoon lähiseminaarissa 3.10.2001.

Syysterveisin,

TieVie-suunnitteluryhmän puolesta,
Tytti Tenhula

LIITTEET:
Espoon lähiseminaarin ohjelma
Osallistujalista

 

 

Virtuaaliyliopisto

Sivukartta

Webmaster