Etusivu »
Yleistä
Artikkelit
Tenttimuotoja
Tapauskuvauksia
Palautetyökaluja
SVY:n tarjoamia palveluja
Laatutyö opetuksen arvioinnissa
Videoleikkeet

 

 

Vain itse voi näyttää - Johdatus autenttiseen arviointiin

Asko Karjalainen
Opetuksen kehittämisyksikkö
Oulun yliopisto

Keskiaikainen maailmankuva on varmasti kaikille tuttu. Silloinhan uskottiin yleisesti, että maapallo on litteä kuin pannukakku. Kovin lähelle reunaa ei ollut viisasta mennä, koska siellä vaanivat lohikäärmeet ja kaikenlaiset helvetin pedot. Tuollainen käsitys hymyilyttää nykyihmistä, mutta aikanaan se oli totisinta totta. Toki keskiajallakin oli toisinajattelijoita, jotka havaintoihinsa ja laskelmiinsa vedoten väittivät pannukakkumallia epätodeksi. Moni heistä kuoli mielipiteensä vuoksi. Tämä kertoo siitä, miten suuri voima yhteisellä uskomuksella aina on. Litteään maapalloon uskottiin, koska arkihavainto vahvisti sen joka päivä todeksi. Tiedämme hyvin, että vanha kosmologinen käsitys vähitellen murtui ja uusi astui tilalle. Mutta miten on käynyt pedagogisen maailmankuvan?

Pedagogiikkamme on yhä litteää. Opetuksen alueella uskomme luottavaisesti aistiemme tuomaan vakuutukseen. Omin silmin voimme todeta, että opetustilanteessa opettaja esittää tietoa, joka siirtyy opiskelijoille. Sitten pidetään tentti, jossa oppimistulos punnitaan eli tarkistetaan, onko tietoa siirtynyt tarpeeksi. Satojen vuosien ajan on totuttu tällaiseen toimintatapaan ja ajatusmalliin. Näin muistamme sen omilta kouluajoiltamme ja yliopisto-opinnoista. Näin olemme itsekin opettaneet. Näinhän se on. Asian esittämisestä seuraa oppiminen. Lahjakas opiskelija oppii aina. Hyvä opettaja on hyvä esiintyjä. Tentin pitää olla muistinvarainen, ja opiskelija huijaa varmasti, jos opettaja vain antaa siihen tilaisuuden. Kasvatustieteellinen ja psykologinen tutkimustieto ei ole koskaan tukenut näitä litteän pedagogiikan uskomuksia.

Viime vuosikymmenenä on tieteellistä näkemystä opettamisesta ja oppimisesta verraten kiitettävästi markkinoitu yliopisto-opettajille. Tulostakin on tullut. Monet ovat oppineet katsomaan tarkemmin ja huomanneet aivan uusia mahdollisuuksia. Kuitenkin vaikka uusia ajatuksia sisimmässään elättelevä opettaja jo jollakin tavalla tajuaisinkin, että opettaminen ei ole samaa kuin asian esittäminen, niin litteään luentosaliin astuessa tutkimusmatkailijan rohkeus voi olla äkkiä tipotiessään.

Vaarallisin kaikista selittämättömien uhkien ja apokalyptisten kauhukuvien asuttamista vanhan opetusajattelun reuna-alueista on kuitenkin tenttien ja arvioinnin kolkka. Siellä litteän pedagogiikan juuret ovat tiukimmassa. Mikään muu yksittäinen opetukseen ja oppimiseen liittyvä uudistusajattelu ei herätä niin paljon pelkoa ja vastustusta kuin puhe vaikkapa arvosanojen poistamisesta, tenttien muuttamisesta päiväkirjoiksi ja valvonnan tai kontrollin poistamisesta.

Litteä arviointi?

Perinteinen näkemys arvioinnista omaa pitkän ja kunniakkaan historian. Olemme kaikki sen kasvatteja. Olemme oppineet kantapään kautta ja parhaalla mahdollisella tavalla omakohtaisesti, miten tentissä ollaan ja miten kysymyksiin vastataan. Olemme tämän kaiken nähneet ja kokeneet. Tiedämme, kuinka vastauksista annetaan pisteitä ja kuinka saadaan arvosanoja. Olemme kokeneet tuon kutkuttavan tyytyväisen tunteen, joka seuraa hyvästä tenttinumerosta. Tiedämme myös, miltä tuntuu epäonnistua ja saada huono tulos. Muistamme tenttisalin omalla tavallaan jopa hartaan tunnelman; kihelmöivän tiivistunnelmaisen jännityksen, joka tilanteessa vallitsee. Sellaista ei voi unohtaa. Tentit ovat piirtyneet mieleemme ja kulttuurimme kollektiiviseen tajuntaan. Tenttien ilmiselvä perustelu on vuosisatojen saatossa syövyttänyt itsensä niin jokaisen opettajan kuin oppilaankin luihin ja ytimiin. Aina vain syvemmälle. Omatuntoon saakka. Sisäinen ääni muistuttaa:

1. Aina tarvitaan kontrollia, jotta opiskelija tekisi töitä ja valvojaa, jotta hän ei tekisi vilppiä.
2. Aina tarvitaan arvosanoja ja oppimistuloksen mittaamista, jotta ihmiset voidaan laittaa järjestykseen.
3. Aina on järjestettävä tentti, sillä niin on aina tehty, eikä kukaan muista aikaa, jolloin tenttejä ei olisi järjestetty.

Sekä opettajat että opiskelijat voivat järkyttyä syvästi, jos näitä peruspilareita ruvetaan horjuttamaan. Ilman valvontaa ja käskemistä jätetty opiskelija itkee joutuneensa heitteille, ja tentinpidosta kritisoitu opettajaparka manaa lapsellisessa pelossaan avuksi kaikkia vanhan tenttimaailman profeettoja ja testiteorian pieniä paholaisia. Näin avuttomia meistä on tullut. Avuttomia ja taikauskoisia.

Arvioinnin uusi maailmankuva

Arvioinnin maailma on todellisuudessa pyöreä. Tämä tarkoittaa sitä, että arviointiin on olemassa useampia näkökulmia. Perinteinen arviointimalli tentteineen ja arvosteluineen on vain yksi mahdollinen maailma, jonka paikka pitää määritellä suhteessa muihin. Se on vain yksi verraten hyvin tutkittu ja läpeensä kartoitettu uskomusten manner, jonka voi huoletta jättää taakseen ja lähteä etsimään uusia maan ääriä. Lohikäärmeen tulista kitaa ei tarvitse pelätä. Tämänkään maailman reunalta ei voi pudota.

Mahdollisuuksiltaan hyödyntämätön ja muutoinkin vielä todella huonosti tunnettu rajaseutu tavataan autenttisesta arvioinnista. Autenttisen synonyymejä ovat todellinen, aito ja luonnollinen. Tämän uuden arviointimaailman yhtenä löytäjänä pidetään Grant P. Wigginsiä, joka kuvaili aluetta seuraavin sanoin: arviointi on autenttista, kun toimijan osaamista - suoriutumista merkityksellisessä tehtävässä - tutkitaan mahdollisimman suoraan . Näissä sanoissa onkin paljon mietittävää. Perinteinen arviointi on todellakin ollut perin epäsuoraa. Osaamista ei ole katsottu silmästä silmään vaan paperille raapustettujen tenttivastausten kautta. Opiskelijan osaamista on tutkittu elämästä irrotetun tenttitilanteen, tarkasti rajattujen kysymysten ja arvostelijan mieltymysten välityksellä. Eikö olisi ollut paljon suorempaa ja järkevämpää laittaa tenttijä rehdisti tekemään jokin käytännön toimenpide oikeassa elämässä? Tällöin ei olisi tarvinnut ryhtyä arvailemaan, kuvastaako tenttijän suoritus todellista osaamista, eikä olisi nostatettu reliabiliteetin eikä validiteetin pyhimyksiä heikkouskoisten palvottavaksi.

Autenttinen arviointi on tuntematon manner ja se on monessakin mielessä perinteisen arvioinnin vastakohta. Tämä paljastuu, kun rannikolta edetään kohden sydänseutuja, uskomuksia ja oletuksia. Autenttisen arvioinnin mukaan itsearviointi on kaiken arvioinnin perussolu. Ihmisen on aina itse pyrittävä määrittämään oma tilansa. Ulkoinen arviointi on nöyrän palvelijan roolissa. Opettaja ja tentaattori on tästä näkökulmasta arviointiavun antaja. Äärimmilleen vietynä tämä voisi tarkoittaa sitä, että Timo Teekkari tilaa avuliaalta professoriltaan jossakin vaiheessa opiskelua itselleen tentin, jotta voisi paremmin määritellä osaamisensa tason. Vaikuttaa varmaan perin kummalliselta, suorastaan hulluudelta? Niin ja vaaralliselta, aivan kuten aurinkokeskeinen näkemyskin aikoinaan.

Vieläkin oudompia asioita joudumme kohtaamaan. Perinteisesti on uskottu, että itsekseen jätettynä opiskelija hairahtuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä vilppiin ja selvittää tentin epärehellisin keinoin. Tästä uskomuksesta johtuen esimerkiksi kotiesseiden käyttäminen on voinut tuntua arveluttavalta. Nyt kuitenkin huomaamme ajattelevamme asiasta aivan toisin päin. Uskomme ja oletamme, että ihminen voi ainoastaan itse näyttää oman osaamisensa. Kukaan muu ei voi osoittaa minun osaavan tämän artikkelin kirjoittamista kuin minä itse. Autenttisen arvioinnin uskomusjärjestelmässä johdamme tentit ja arviointivälineet tästä lähtökohdasta.

Suhteellisuutta tämäkin

Arviointiväline on osa kohdettaan. Kurssi portfoliotentin kanssa on aivan eri kurssi kuin esseen tai monivalintakokeen kanssa. Tieto siitä, millainen tentti kurssin päätteeksi järjestetään, vaikuttaa dramaattisesti opiskelijoiden toimintaan ja valintoihin kurssin aikana. Tentti ohjaa opiskelijoiden toimintaa ja säätelee oppimista. Tentin ehdoilla on pakko mennä, sillä muutoinhan kurssista ei pääse läpi. Tentillä voikin tästä syystä helposti ohjata opiskelun strategiaa ja oppimisen syvyyttä.
Tentin ja oppimisen muotojen läheisestä yhteydestä johtuen erilaiset tenttimallit ovat mahdottomia verrannollistaa. Erilaiset tentit tuottavat erilaista oppimista. Entä jos pitäisimme kurssin ilmoittamatta millään tavoin millainen tentti aiotaan järjestää? Vasta tenttitilanteessa paljastuisi, miten kurssi suoritetaan. Tämäkin tenttimenettely väistämättä vaikuttaisi kurssin oppimistulokseen - olisi oma kummallinen vaihtoehtonsa. Eri tentit ja arviointimallit perustuvat eri oletuksille, tuottavat erilaista oppimista eikä niiden paremmuutta voi mitata, sillä mitään neutraalia mittapuuta ei löydy. Tästä syystä onkin jokseenkin vanhanaikaista vaatia tutkimustietoa siitä, mikä tenttimalli on paras. Ei sellaista voi tutkia. Koko kysymys on yhtä järjetön kuin vaatia tarkkaan tutkittavaksi, kuinka monta päätä maailman reunaa vartioivalla lohikäärmeellä on. Oikea tapa esittää kysymys on: Mitä sisällöllistä muutosta erilaisesta tenttimallista seuraa oppimiselle, osaamiselle, asiantuntijuudelle? Mitä seuraa ulkomuistitentistä? Mitä seurauksia on kotiesseellä? Millä tavoin erilaisen ihmisen portfoliotentti tuottaa? Nämä ovat autenttisia kysymyksiä, ja niihin voi vastata joko litteän tai pyöreän uskomusjärjestelmän näkökulmasta. Litteässä pitäytyminen tarkoittaa sitä, että silmät ummistetaan osalle todellisuutta. Maailmalle tehdään väkivalloin aivan tarpeeton raja.

Ei myöskään sovi unohtaa, että litteään maailmaan uskova opetus tuottaa litteitä opiskelijoita, joita pyöreys kauhistuttaa. Nämä polkevat heille tarjottuja palloja parhaansa mukaan pannukakuiksi. Luonnollisesti. Uuden maailmankuvan oletuksiin pohjautuva opetus onkin vielä kauan aikaa kiusallisen vaikeassa tilanteessa, sillä muutos ei tapahdu hetkessä. Mutta niin se vain on, että muutos tapahtuu eikä litteään maailmaan ole enää kenenkään pakko uskoa. On myös tärkeää huomata, että uusia opetusmenetelmiä ja arviointimalleja ei voi kokea nojatuolimenetelmällä, vaan vain soveltamalla ja käytännön työssä. On uskallettava kokeilla.

Artikkeli on julkaistu teoksessa Opetus sydämen asiana. Tenhula, T. (toim.). Oulun yliopisto. Dialogeja 2. 149 - 155.

 Lähteet: Karjalainen, A. 2001. Tentin teoria.
Wiggins, G. P. 1990. The Case for Authentic Assessment. ERIC Digest ED328611
Wiggins, G. P. 1993. Assessing Student Performance. Jossey-Bass Publishers. San Francisco.
Terwillinger, J. 1997. Semantics, Psychometrics, and Assessment Retorm: A Close Look at "Authentic" Assessments. Educational Researcher 26 (8). 24 - 27.

 
Suomen virtuaaliyliopisto

Webmaster