« TieVie-kouluttajakoulutus 2001 - 2002

Kurssikirjeet

Kurssikirje 17.4.2002 (Materiaalit uudessa osoitteessa)

Hei,

Tiedoksi, että vuoden 2001 - 2002 TieVie-kouluttajakoulutuksen www-sivut (osallistujan opas) on siirretty ensi viikolla alkavan uuden kouluttajakoulutuksen tieltä toiseen osoitteeseen. Kaikki vuoden 2001 - 2002 koulutusmateriaali ja osallistujien tuotokset löytyvät edelleen kokonaisuudessaan TieVie-portaalista. Niihin pääsee käsiksi TieVie-portaalin etusivulla olevan "Vanhat koulutukset" -linkin kautta.

Muistattehan, että TieVie-kouluttajakoulutuksen portfolioiden jatkettu deadline päättyy tiistaina 30.4. Kaikki huhtikuun loppuun mennessä portfolionsa palauttaneet saavat henkilökohtaisen palautteen tuotoksestaan 17.5. mennessä. Dead linen jälkeen palautetuille portfolioille ei
kommentteja enää ole luvassa. Lähetämme todistukset kaikille suorittaneille postitse viikolla 21.

Iloista Vapun odotusta kaikille,
t. Tytti


Kurssikirje 3.4.2002 (Jatkoaika portfolion palauttamiseen)

TieVie-kouluttajakoulutus on nyt virallisesti päättynyt. Koulutuksen portfolioiden deadline oli tiistaina 2.4. Erityiskiitos kaikille teille, jotka jaksoitte pusertaa portfolionne valmiiksi aikataulussa.

Koska moni teistä on pyytänyt lisäaikaa portolion tekemiseen, olemme päättäneet jatkaa palautusaikaa 30.4. saakka. Myös näille huhtikuun aikana palauttaneille pyrimme antamaan henkilökohtaisen palauteen, joskaan ei alkuperäisessä aikataulussa. Sen jälkeen palauttaneille kommentteja ei enää ole luvassa. Alkuperäisessä aikataulussa portfolionsa palauttaneet ovat palautteen saamisessa etusijalla. Heille palautteet lähetetään sähköpostitse "lukemisjärjestyksessä" lähiviikkoina, viimeistään 17.5. mennessä.

Portfolion voi siis palauttaa kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

a) Julkaise portfolio TieVie-portaalissa omassa työtilasi (Kirjautuminen -> Muokkaa omaa työtilaa). Jos olet tehnyt portfolion omille www-sivuillesi, niin voit myös laittaa sivun osoitteen linkiksi työtilaan. Huomaa, että työtila on avoin koulutuksen järjestäjille ja kaikille TieVie-koulutusten osallistujille (ulkopuolisille se on suojattu salasanalla).

tai

b) Mikäli portoliosi on yksityisluonteinen etkä halua julkaista sitä koko TieVie-ryhmälle, niin voit lähettää sen sähköpostitse Soile Jokiselle (soile.jokinen@oulu.fi).

Suurimmalla osalla teistä on Turun päätösseminaarin palaute vielä antamatta. Kaikki kommentit, kehut ja kehittämisideat ovat tarpeen koulutuksen edelleen kehittämisessä. Palaute annetaan TieVie-portaalin (Kirjautuminen -> Salasanat -> Anna palautetta lähiseminaarista -> Valitse riippuvalikosta "Turun seminaari"). Koulutusta kokonaisuutena voitte arvioida omassa portfoliossanne.

Todistukset kaikille suorittaneille lähetämme postitse viikolla 21 TieVie-portaalin osallistujakortissa olevaan osoitteeseen.

Kiitos vielä kaikille aktiivisuudestanne TieVie-kouluttajakoulutuksessa ja antoisia pohdintoja portfolion parissa teille, joilla se on vielä tekemättä.

Terveisin,
Tytti


Kurssikirje 26.3.2002 (Turun seminaarin jälkeen)

Hei TieVieläiset,

Kiitoksia kaikille Turun seminaariin osallistuneille erittäin antoisista hanke-esityksistä ja kiitokset myös Turun poppoolle seminaarin onnistuneista järjestelyistä! Luennoitsijoiden käyttämät materiaalit on linkitetty TieVie-portaaliin seminaarin ohjelman yhteyteen (http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/ohjelmaturku.htm).

Seminaarissa tuli paljon tietoa meneillään olevista hankkeista. Jotta tieto ylettyisi myös oman pienryhmän ulkopuolelle, niin käykää päivittämässä TieVie-portaalissa olevaa 'osallistujan työtilaa'. Voitte laittaa työtilaan materiaalia omasta hankkeestanne tai osoitteen www-sivuille, joilta hankkeenne löytyy.

Kävimme seminaarin päätteeksi yleistä palautekeskustelua TieVie-kouluttajakoulutuksesta. Yksityiskohtaisemman palautteen Turun seminaarista voitte käydä antamassa TieVie-portaalissa Kirjautuminen-painikkeen kautta (http://homer.oulu.fi/pls/tievie/turva.login).

Muistattehan, että portfolion tulee olla valmis 2.4.2002 mennessä. Jokainen portfolionsa 2.4. mennessä palauttanut osallistuja saa henkilökohtaisen kirjallisen palautteen portfoliostaan kouluttajilta 17.5.2002 mennessä. Todistukset kaikille suorittaneille lähetämme postitse viikolla 21 TieVie-portaalin osallistujakortissa olevaan osoitteeseen. HUOM! Jos osoitteesi on muuttunut, niin käy päivittämässä uudet yhteystietosi portaaliin.

TieVie-portaalissa olevaa taitokurssikalenteria kannattaa käydä edelleen vilkuilemassa, sillä mikäli sieltä löytyy jotain mielenkiintoista, voitte edelleen ilmoittautua kursseille mukaan.

Turun päätösseminaarissa sovimme lisäksi, että kutsumme tämän vuoden kurssilaiset mukaan ensi vuonna järjestettävään TieVie-kouluttajakoulutuksen päätösseminaariin kunniavieraiksi/alumneiksi. Eli toivottavasti tapaamme mahdollisimman monen kanssa TieVien merkeissä vielä vuodenkin kuluttua!

Mukavaa pääsiäisen aikaa!

Terveisin Soile


Kurssikirje 20.3.2002 (Portfolion tekemisestä ja koulutuksen suorittamisesta)

Hei TieVie-yhteisö,

Tapaamme suurimman osan kanssa huomenna Turun päätösseminaarissa, mutta tässä teille, jotka ette seminaariin pääse, lisätietoa koulutuksen suorittamisesta ja portfolion laatimisesta.

TieVie-kouluttajakoulutuksen hyväksytty suorittaminen edellyttää:

  • osallistumista lähiseminaareihin,
  • aktiivista osallistumista verkkojaksotyöskentelyyn,
  • osallistumista vertaisryhmätoimintaan,
  • koulutusmateriaaliin perehtymistä,
  • kehittämishankkeen toteuttamista,
  • portfolion laatimista.

Mikäli et ole osallistunut johonkin lähiseminaariin tai tehnyt verkkojaksolla vaadittavia tehtäviä, edellytetään jakson materiaaleihin ja keskusteluihin tutustumista itsenäisesti. Materiaaleissa esitettyjä asioita tulee käsitellä oman kehittämishankkeen näkökulmasta portfoliossa.

Kaikki lähiseminaarien luentomateriaalit löytyvät TieVie-portaaalista kyseisen seminaarin ohjelman yhteydestä. Myös verkkoympäristöt ovat edelleen avoinna, joten materiaaleja ja keskusteluita voi käydä palauttamassa mieleen portfoliota kirjoittaessaan.

Opastusta ja apukysymyksiä portfolion tekemiseen löytyy TieVie-portaalista osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/portfoliotyoskentely.htm.

Portfolion tulee olla valmis 2.4.2002 mennessä. Sen voi palauttaa kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

a) Julkaise portfolio TieVie-portaalissa omassa työtilasi (Kirjautuminen -> Muokkaa omaa työtilaa). Jos olet tehnyt portfolion omille www-sivuillesi, niin voit myös laittaa sivun osoitteen linkiksi työtilaan. Huomaa, että työtila on avoin koulutuksen järjestäjille ja kaikille TieVie-koulutusten osallistujille.

tai

b) Mikäli portoliosi on yksityisluonteinen etkä halua julkaista sitä koko TieVie-ryhmälle, niin voit toimittaa sen sähköpostitse Sari Koskelle osoitteeseen sari.koski@utu.fi. (HUOM! 2.4. jälkeen soile.jokinen@oulu.fi)

Koulutuksen arviointi tapahtuu asteikolla hyväksytty/täydennettävä. Jokainen portfolionsa 2.4. mennessä palauttanut osallistuja saa henkilökohtaisen kirjallisen palautteen portfoliostaan kouluttajilta 17.5.2002 mennessä. Todistukset kaikille suorittaneille lähetämme postitse viikolla 21 TieVie-portaalin osallistujakortissa olevaan osoitteeseen. Jos osoitteesi on muuttunut, niin käy päivittämässä uudet yhteystietosi portaaliin. Päivitä samalla myös osallistujakortin hankekuvaus ajan tasalle.

Poikkeuksista suoritusvaatimuksissa voit neuvotella TieVie-suunnitteluryhmän jäsenten kanssa (ks. http://tievie.oulu.fi/yhteystiedot/yhteystiedot.htm).

Tsemppiä vielä kaikille viimeiseen rutistukseen!

t. Tytti


Kurssikirje 15.3.2002 (MUISTUTUKSIA: TURKU 21. - 22.3.)

Hei,

Aurinkoinen Turku odottaa! Muutama muistutus:

1. ILMOITTAUTUMINEN: Oletamme, että kaikki TieVie-kouluttajakoulutuksessa mukana olevat tulevat paikalle. Estyneiden tulee luonnollisesti ilmoittaa esteestä. Muutamat ovat tästä ilmoittaneetkin.

2. HENKIKÖKOHTAINEN HANKKEIDEN ESITTELY: Portaalissa on seminaarin ohjelma ja hanke-esittelyjen ryhmäjako.

HUOMATKAA, ETTÄ RYHMINÄ TEHTYJÄ HANKKEITA ESITELLÄÄN KUITENKIN YKSILÖINÄ
ELI RYHMÄT ON HAJOITETTU ERI ALARYHMIIN. Mikäli haluat esittää toiveen, kumpana päivänä esität oman hankkeesi, ota yhteyttä minuun. Esittelyjä ei ole vielä jaettu eri päiville, sillä osallistujaluettelo elää koko ajan.

Hankkeiden esittelyyn ohje on ohjelman yhteydessä. Siinä varsinaiseen esittelyyn oli mainittu aika lyhyt aika, voitte toki jakaa oman aikanne hieman toisinkin. Muistakaa ottaa kopioita mukaan oman ryhmänne jäsenille (10 kpl).

3. ILLANVIETTO: MUISTA MYÖS ILMOITTAUTUA ILLANVIETTOON. TARJOLLA ON VAPAAMUOTOINEN ILLALLINEN (salaatteja, pippurihärkää, ratatoullea...) EDULLISEEN TIEVIE-HINTAAN (10 EUROA) SEKÄ LEPPOISAA MUSIIKKIA. ILMOITTAUTUA VOI MIELELLÄÄN HETI NYT (merfor@utu.fi), MUTTA VIIMEISTÄÄN MAANANTAINA. RUOKAILU MAKSETAAN VASTA PAIKAN PÄÄLLÄ, JOTEN SIITÄ EI OLE YLIMÄÄRÄISTÄ VAIVAA.

Tervetuloa!

Terv. Matti L.


Kurssikirje 7.3.2002 (Palautetta kaivataan)

Hei kaikki,

Olemme tainneet unohtaa laittaa teille muistutusviestiä tammikuussa 2002 toteutetun Organisatorinen muutos -verkkojakson palautteen antamisesta. Ainakaan teidän palautteitanne ei ole portaaliin yhtä lukuunottamatta tullut.

Eli voisitteko vielä palauttaa mieleen Organisatorinen muutos -verkkojakson ja arvioida sen onnistumista, kehittämistarpeita sekä omaa toimintaanne jaksolla. Palautetta pääsette antamaan seuraavasti:

  • Klikkaa TieVie-portaalin (www.tievie.fi) ylälaidassa olevaa Kirjautuminen-painiketta.
  • Kirjoita kenttiin käyttäjätunnuksesi ja salasanasi.
  • Valitse "Anna palautetta verkkojaksosta".
  • Valitse riippuvalikosta "Organisatorinen muutos -verkkojakso".

Palautteenne olisivat meille tärkeitä juuri nyt, sillä teemme parhaillaan analyysia päättymässä olevista TieVie-koulutuksista ja yritämme mm. teidän palautteidenne kautta ottaa opiksemme kaikista niistä mokista, joita olemme vuoden varrella tehneet.

Kiitos jo etukäteen!

t. Tytti


Kurssikirje 4.3.2002 (Päätösseminaarin, Turku 21. - 22.3., valmistautumistehtävä)

Seminaarissa keskeisessä asemassa ovat koulutuksen osallistujien hankkeiden esittelyt. Osa hankkeista esitellään kaikille ("Hankkeet areenalla"). Muut hankkeet esitellään pienryhmissä. Pienryhmät muodostetetaan seminaaria varten eli ne eivät ole esimerkiksi "vanhat" vertaisryhmät.

Ohjeet oman hankkeen esittelyyn:

Aikaa esittelyyn on n. 25 min/hanke. Ihanne on, että hankkeen pystyisi esittelemään niin tiiviisti, että keskusteluun jäisi runsaasti aikaa (esittely n. 10 min/hanke, keskustelu n. 15 min).

  • huomaa, että koska ryhmät ovat uusia, eivät muut tiedä edes taustatietoja hankkeestasi.
  • laadi hankkeestasi kirjallinen kuvaus ja ota siitä 10 kpl kopioita mukaan. Myöhemmin voit liittää kuvauksen portfolioosi.

Kuvauksesta tulee soveltuvin osin käydä ilmi seuraavat asiat:

  1. oman hankkeen tavoite: miksi juuri tämä hanke, mihin ongelmaan hait vastausta,
  2. mitä kokeilit: kokeilun sisältö,
  3. miten kokeilu erosi aiemmasta toiminnastasi, mikä hankkeessa oli itsellesi uutta,
  4. hankkeen arviointi:
  • mikä asia eteni parhaiten vuoden aikana? Miksi?
  • mikä ei ole edennyt toivomallasi tavalla? Miksi näin kävi?
  • miten hanke otettiin vastaan opiskelijoiden ja henkilökunnan parissa?
  • miten hanke muuttui matkan aikana?
  • mikä asia on tällä hetkellä ajankohtainen hankkeen jatkon kannalta: mitä haluat kollegoilta kysyä?

Hankkeen esittelyn jälkeen käytävässä keskustelussa tavoitteena on erityisesti antaa vinkkejä hankkeen eteenpäin viemiseen.

Hanketta esitellessä käytettävissä ovat:

  • tietokone, tietoverkkoyhteys ja dataprojektori
  • fläppitaulu
  • piirtoheitin/kalvot

Mikäli tarvitset muita välineitä, ota yhteyttä seminaarin järjestäjiin viimeistään ma 18.3. (merfor@utu.fi).

MUISTA MYÖS ILMOITTAA MAHDOLLISIMMAN PIAN, MIKÄLI ET VOI OSALLISTUA SEMINAARIIN. JA ILLALLISELLEHAN PITI ILMOITTAUTUA VIIMEISTÄÄN 18.3. TOIVOTTAVASTI MAHDOLLISIMMAN MONI VOI OSALLISTUA!

Terveisin Hely Lahtinen ja Matti Lappalainen


Kurssikirje 15.2.2002 (Turun seminaarin ennakkoinfoa ja tehtäviä)

Hei,

Kouluttajakoulutus on kääntymässä maalialueelle ja Turun päätösseminaari häämöttää. Sitä ennen:

  • käykää päivittämässä TieVie-portaaliin osallistujakorttiinne tiiviisti oman hankkeenne tiedot
    viimeistään viikolla 9. Näiden tietojen pohjalta muodostetaan Turun seminaarissa ratkaisevassa asemassa olevat teemaryhmät. Mainitkaa osallistujakortissa myös, kenen kanssa hankkeenne mahdollisesti on yhteinen.
  • viikolla 10 ohjelma on verkossa. Olennaiset tiedot:
    • seminaari alkaa to 21.3. klo 10.30 (aamukahvi klo 10.00) ja päättyy pe klo 15.45
    • seminaarin keskeiset teemat ovat erilaisten tvt- ja verkostomaisen työskentelyn caset tämän koulutuksen ja muiden esimerkkien pohjalta sekä luonnollisesti koulutuksen arviointi
  • viikolla 10 saatte seminaariin liittyvän ennakkotehtävän, jonka tekemiseen voitte varata allakoistanne n. 4 tuntia
  • mikäli ette pääse osallistumaan seminaariin, ilmoittakaa siitä jo nyt (meri.forsstrom@utu.fi)

Aurinkoista viikonloppua!

Terv. Hely Lahtinen ja Matti Lappalainen (Matti lomalla vko 8)


Kurssikirje 4.2.2002 (Verkkojakso on päättynyt)

Kiitos kaikille verkkojaksoon osallistuneille!

Verkkokurssi on päättynyt mutta alue pysyy auki TieVie-kouluttajakoulutuksen loppuun asti. Aluetta voi käyttää vertaisryhmän työskentelyn osana, mikäli aika verkkojaksolla ei tuntunut riittävältä. Oma tai vertaisryhmän hankekuvaus kannattaa siirtää osaksi portfoliota, esimerkiksi osallistujan henkilökohtaiseen työtilaan tai omalle www-sivulle. Lisää tietoa
portfoliosta http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/portfoliotyoskentely.htm

Osallistujakortissa olevaa hankkeen kuvausta kannattaa myös päivittää. TieVie-koulutuksen jatkoa ajatellen olisi tärkeää, että hankkeista jäisi kuvauksia myös seuraaville osallistujille luettaviksi.

Teen verkkojaksosta yhteenvedon, jonka valmistumisesta ilmoitan sähköpostissa.

Hyvää keväänodotusta kaikille!

Sari Koski-Kotiranta


Kurssikirje 28.1.2002 (Verkkojakson viimeinen viikko)

Hei,

Verkkojakson neljäs ja viimeinen viikko on alkanut. Tällä viikolla (28.1. - 1.2.) jatketaan hankkeiden kommentointia. Kommentoinnin työnjako sovitaan kussakin ryhmässä, mutta periaatteena kuitenkin on, että jokaiselle kuvatulle hankkeelle tulee kommentteja ja jokainen osallistuja kirjoittaa kommentteja. Kommentoinnin näkökulmista lisää verkkojakson ohjeet linkissä.

Tämän viikon loppuun mennessä pitäisi kaikki hankkeet myös julkaista eli laittaa kaikkien osallistujien luettavaksi. Julkaisemiseen löytyy tarkennettuja ohjeita WebCT-tuki linkistä.

Terveisin,

Sari Koski-Kotiranta


Kurssikirje 21.1.2002 (Verkkojakson kolmas viikko)

Hyvät verkkojaksolaiset!

Verkkojakson kolmannella viikolla (21. - 25.1.) hankesuunnitelmia kommentoidaan eri näkökulmista. Kommentointi tapahtuu vertaisryhmän sisällä, mikäli hankkeita on esitelty useampia. Yhteisen hankkeen kirjoittaneista vertaisryhmistä on tehty pareja. Parina olevan vertaisryhmän hankkeita pääsee lukemaan klikkaamalla Edit Files komentoa, mikäli hankkeita ei ole vielä julkaistu.

Kommentointi tapahtuu keskustelualueella. Vertaisryhmistä muodostetuille pareille on tehty uudet keskustelualueet. Jokainen osallistuja kommentoi ainakin yhtä hanketta kolmesta eri
näkökulmasta. Vertaisryhmien sisällä kannattaa sopia työtavoista siten, että jokainen hankesuunnitelma saa kommentteja. Kommentin alkuun olisi hyvä merkitä, mistä näkökulmasta käsin kommentti on tehty.

Hyvää työviikkoa!

Sari Koski-Kotiranta


Kurssikirje 14.1.2002 (Verkkojakson toinen viikko)

Hyvää alkanutta viikkoa!

Tällä verkkojakson toisella viikolla tarkennetaan hankekuvauksia organisatorisen muutoksen näkökulmasta. Verkkojakson ohjeissa on muutamia kysymyksiä, joita voi käyttää apuna tehtävässä.

Jotkut vertaisryhmät ovat jo julkaisseet omat hankekuvauksensa ja ne näkyvät ryhmätyöalueella project-kohdassa linkkeinä. Hankekuvauksia saa kuitenkin vielä rauhassa kirjoitella ja tarkentaa, ohjelman mukaan ne pitäisi saada muille näkyviin vasta neljännellä viikolla.

Kolmannen viikon työskentelystä on tullut muutamia kysymyksiä koskien ryhmiä, joissa töiden kommentointia tehdään. Niissä ryhmissä missä jokainen jäsen on tehnyt oman hankekuvauksensa, kommentointi tapahtuu vertaisryhmien sisällä. Vertaisryhmien yhteistä hanketta kirjoittaneille tehdään 2-3 vertaisryhmän ryhmiä kommentointia varten.

Hyvää työviikkoa,
Sari Koski-Kotiranta


Kurssikirje 9.1.2002 (Verkkojakso)

Hyvät TieVie-kouluttajakoulutuksen osallistujat!

Organisatorisen muutoksen verkkojakso avattiin maanantaina 7.1. Ensimmäinen viikko on nyt puolivälissä ja työskentely hyvässä vauhdissa. Hankekuvauksia on kirjoitettu ryhmätyöalueelle ja keskustelualueilla käydään neuvotteluja työnjaosta ja menettelytavoista.

Kaikki osallistujat eivät kuitenkaan vielä ole kirjautuneet alueelle ja toivonkin, että mikäli ongelmia ilmenee, otatte heti yhteyttä allekirjoittaneisiin, jotta kaikki pääsevät alusta asti työskentelyyn hyvin mukaan.

Alueelle kirjaudutaan osoitteesta http://www.helsinki.fi:9000/public/tievie_III_om/ tai TieVie-portaalin kautta rakennekuviosta ko. verkkojakson kohdalta osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/rakenne.htm. Salasanat ja tunnukset ovat samoja kuin aikaisemmilla TieVie-verkkojaksoillakin, paitsi helsinkiläisillä osallistujilla, joilla on käytössä WebCT tunnus ja salasana.

Terveisin,

Sari Koski-Kotiranta, sari.koski-kotiranta@helsinki.fi, p. 09 - 191 24391 (verkkojakso)
Erkko Helin, erkko.helin@helsinki.fi, p. 09 - 191 24393 (WebCT)


Kurssikirje 4.1.2002 (Kouluttajakoulutuksen verkkojakso alkaa 7.1.)

Organisatorinen muutos verkkojakso alkaa - oletko valmis?

Organisatorisen muutoksen näkökulmaa tarkasteltiin Helsingin lähiseminaarissa 22. - 23. marraskuuta. Verkkojakson aikana teemaan syvennytään uudestaan lähinnä oman hankkeen näkökulmasta. Työskentelyn tarkoituksena on selkiyttää ryhmän (tai omaa) hanketta, tarkentaa hankkeen organisatorisia muutosvaikutuksia sekä tuottaa materiaalia portfoliota varten.

Verkkojakson ensimmäisen viikon aikana vertaisryhmät tuottavat hankkeestaan kuvauksen verkkoympäristön ryhmätyöalueelle. Seuraavina viikkoina kuvausta tarkennetaan organisatorisesta näkökulmasta. Verkkojakso alkaa maanantaina 7.1. ja päättyy 1.2.2002.

Alueelle kirjaudutaan osoitteesta http://www.helsinki.fi:9000/public/tievie_III_om/ tai TieVie-portaalin kautta rakennekuviosta ko. verkkojakson kohdalta osoitteesta
http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/rakenne.htm.

Tunnukset ja salasanat ovat TieVie-koulutuksessa annettuja, paitsi Helsingin yliopiston edustajille on käytetty olemassa olevaa WebCT tunnusta, joka vaatii siis myös siihen liittyvän salasanan. Ensimmäisen viikon tehtävänä on kirjoittaa hankkeen kuvaus ryhmätyöalueelle.
Ne vertaisryhmät, jotka tuottavat yhteisen kuvauksen sopivat työnjaosta keskenään. Ryhmän jäsenet voivat myös tuottaa omat kuvauksensa, mikäli hanke ei ole yhteinen. Kuvausta varten on ohje linkissä Työskentelyohjeet. Alueen käyttöä koskevaa opastusta on WebCT-ohje linkissä.

Mikäli on kysyttävää jaksoon liittyvissä asioissa ottakaa yhteyttä.

Helsingissä 4.1.2001

erkko.helin@helsinki.fi (WebCT)
sari.koski-kotiranta@helsinki.fi (verkkojakso)
janne.sariola@helsinki.fi (lisämateriaalit)
marja.venna@helsinki.fi (TieVie-yhteyshenkilö)


Kurssikirje 21.12.2001 (Kouluttajakoulutuksen seuraava verkkojakso lähestyy!)

Hyvät TieVie-kouluttajakoutuksen osallistujat,

Vuoden 2002 ensimmäinen TieVie-verkkojakso käsittelee organisatorista muutosta. Aihetta lähestytään osallistujien hankkeiden näkökulmasta. Tarkemmat ohjeet kirjautumisesta, tehtävistä ja ympäristön käytöstä tulevat tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Verkkojakson tavoite: Edistää osallistujien hankkeiden etenemistä, portfoliotyöskentelyä sekä tarkentaa hanketta erityisesti organisatorisen muutoksen näkökulmasta.

Aikataulu: 7.1. - 1.2.2002.

Työskentely tapahtuu vertaisryhmissä. Ennen verkkojakson alkua vertaisryhmien tulisi sopia siitä, tuotetaanko yksi yhteinen hankekuvaus vai tekeekö kukin ryhmän jäsen omasta hankkeestaan kuvauksen. Lisäksi työskentelyssä kommentoidaan ja arvioidaan muiden ryhmien tai oman vertaisryhmän jäsenien hankekuvauksia.

Jakson arviointi tapahtuu vertaisarviointina, portfoliotyöskentelynä ja toisten töiden kommentointina. Verkkojakson vastaava tekee kommenteista yhteenvedon.

Verkkokurssi toteutetaan WebCT 3.5 ympäristössä. Tuetut selaimet ja selainten asetykset löytyvät osoitteesta: http://webct.com/exchange/viewpage?name=exchange_browser_tuneup

Hyvää Joulunaikaa toivotellen

Sari.Koski-Kotiranta@helsinki.fi
Marja.Venna@helsinki.fi
Erkko.Helin@helsinki.fi


Kurssikirje 30.11.2001 (Helsingin seminaarin materiaaleista)

Hei TieVie-yhteisö,

Kiitos kaikille aktiivisesta panoksestanne Helsingin lähiseminaarissa. Luennoitsijoiden käyttämät materiaalit on nyt linkitetty TieVie-portaaliin seminaarin ohjelman yhteyteen (http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/ohjelmahelsinki.htm). Videot puuttuvat vielä, mutta yritämme saada nekin portaaliin lähiaikoina.

Muistattehan jälleen antaa palautetta seminaarin työskentelystä. Palautelomakkeeseen pääsee TieVie-portaalin Kirjautuminen-painikkeen kautta (http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/turva.login) -> Anna palautetta lähiseminaarista (HUOM! Valitse riippuvalikosta oikea seminaari).

Seuraava verkkojakso "Organisatorinen muutos" käynnistyy ensi vuoden puolella 7.1. - 1.2.2002 Jakso toteutetaan WebCT-ympäristössä ja sen toteutuksesta vastaa Helsingin yliopisto. Lisätietoja antaa Sari Koski-Kotiranta (sari.koski-kotiranta@helsinki.fi). Lähetämme tarkempia ohjeita jakson suorittamisesta ennen joulua.

Sitten vielä pari sanaa suorituskriteereistä. Koulutuksen suorittaminen edellyttää osallistumista lähiseminaareihin, aktiivista työskentelyä verkkojaksoilla, osallistumista vertaisryhmän toimintaan, oman kehittämishankkeen toteuttamista sekä portfolion laatimista. Mikäli et ole pystynyt osallistumaan johonkin lähiseminaariin tai verkkojakson työskentelyyn, edellyttää koulutuksen loppuun suorittaminen jakson materiaaleihin ja keskusteluihin tutustumista itsenäisesti. Materiaaleissa esitettyjä asioita tulee käsitellä oman kehittämishankkeen näkökulmasta portoliossa. Opastusta portfolion laadintaan löytyy osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/portfoliotyoskentely.htm.

Jos kysyttävää, niin ottakaa yhteyttä!

Mukavaa viikonloppua,
t. Tytti


Kurssikirje 12.11.2001 (Helsingin lähiseminaari 22. - 23.11.) (pdf)

Hei TieVieläiset,

Seuraava TieVie-lähiseminaari on Helsingissä 22. - 23.11.2001 teemalla "Organisatorinen muutos". Työskentelemme Helsingin yliopiston päärakennuksessa, salissa 6 (Fabianinkatu 33, 3. krs.). Aloitamme seminaarin torstaina klo 9.00 aamukahvilla ja lopetamme perjantaina klo 16.30 palautekeskusteluun. Seminaarin ohjelma löytyy osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/ohjelmahelsinki.htm. Majoituksen jokainen varaa itse. Lähellä yliopistoa on esimerkiksi Sokos Hotel Helsinki, Kluuvikatu 8, puh. 09 - 131 001 (keskusvaraamo).

Yhteiseen illanviettoon olemme varanneet buffet-illallisen Klaus Kurki klubilta (Bulevardi 2 - 4) torstai-illaksi 22.11. klo 19.00. Buffet on omakustanteinen (100 mk / hlö). Pyydämme kaikkia illalliselle osallistuvia ilmoittautumaan torstaihin 15.11. mennessä Annu Vitikalle (annu.vitikka@helsinki.fi).

Buffetin meny

  • Soija-papu-tilli-pestoperunaa
  • Balsamicosipuleita
  • Tabouleh-salaattia (sisältää keitettyä, murskattua vehnää, tomaattia, persiljaa, korianteria, minttua, paprikaa, punasipulia, kurkkua, ananasta, öljyä)
  • Barbeque-lohta
  • Kasvisvokki
  • Talon leipää

Teknologinen muutos -verkkojakson yhteenveto on valmistunut. Siihen on koottu jakson skenaariot ja keskustelut ja niiden pohjalta nostettu muutamia teemoja ja kysymyksiä tarkemman pohdinnan alle. Yhteenveto toimii myös verkkojakson arviointina ja lähtökohtana seuraavan jakson (organisatorinen muutos) työskentelylle. Koosteeseen voitte tutustua osoitteessa http://virtuaaliyliopisto.jyu.fi/teknojakso/.

TieVie-portaaliin on tullut niukanlaisesti palautetta Teknologinen muutos -verkkojaksosta. Palautteenne olisivat meille erittäin tarpeellisia juuri nyt, kun suunnittelemme seuraavan vuoden koulutusta. Mikäli palaute on vielä antamatta, niin palauta mieleen edellisen jakson ongelmia ja onnistumisia ja kirjoita kommenttisi portaaliin. Palautelomake löytyy TieVie-portaalin kirjautumisen kautta osoitteesta http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/turva.login.

Nähdään vajaan kahden viikon kuluttua Helsingissä,

t. Tytti


Kurssikirje 17.10.2001 (Tiedotuksia ja muistutuksia) (pdf)

Hei TieVie-kouluttajakoulutuksen osallistujat,

TieVie-kouluttajakoulutuksessa on ollut pitkähkö jakso, noin 10 viikkoa, jolloin ei ole ollut lähiseminaareja eikä verkkojaksoa. Toivottavasti olette kuitenkin tällä välillä vieneet omaa kehittämishankettanne eteenpäin, tavanneet vertaisryhmänne jäseniä ja osallistuneet taitokursseille.

Seuraava lähiseminaari on Helsingissä 22. - 23.11.2001. Teemana seminaarissa on organisatorinen muutos. Seminaarin ohjelma löytyy osoitteesta http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/ohjelmahelsinki.htm. Koska Helsingissä majoitusvaihtoehtoja on runsaasti, niin hotellikiintiötä emme ole tällä kertaa varanneet. Lähellä yliopistoa on esimerkiksi Sokos Hotel Helsinki, Kluuvikatu 8, puh. 09 - 131 001 (keskusvaraamo).

Oletteko tavanneet vertaisryhmänne kanssa Tampereen seminaarin jälkeen? Kävin juuri lukemassa vertaisryhmien päiväkirjoja portaalissa ja huomasin, että monella ryhmällä ei ollut vielä kirjauksia. Muistattehan, että vertaisryhmän tulee raportoida toimintaansa päiväkirjaan. Sopikaa jokaisen tapaamisen päätteeksi, kuka toimii sihteerinä ja kirjaa palautteen päiväkirjaan. Kukin vertaisryhmän jäsen voi omalla tunnuksellaan muokata oman ryhmänsä päiväkirjaa. Kaikilla osallistujilla on niihin lukuoikeus, joten voitte halutessanne seurata myös toisten ryhmien toimintaa. Vertaisryhmien kokoonpanot ja linkki vertaisryhmän päiväkirjaan löytyvät osoitteesta http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/osallistujat.vertaisryhmat
(klikkaa vertaisryhmän nimeä).

Jos kehittämishankkeenne toteuttamiseksi tarvitsette joitakin erityisiä taitoja, joita oman alueenne taitokursseilla ei ole tarjolla, niin ottakaa yhteyttä seuraaviin yhteyshenkilöihin ja tehkää ehdotuksia järjestettävistä kursseista. Taitokurssikalenteri löytyy osoitteesta http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/taitokurssikalenteri.listaus.

Taitokurssiyhteyshenkilöt ovat seuraavat:

Helsingin alue: marja.venna@helsinki.fi ja annu.vitikka@helsinki.fi
Jyväskylän alue: markku.narhi@jyu.fi
Kuopion alue: anu.wulff@uku.fi
Oulun alue: soile.jokinen@oulu.fi
Tampereen alue: nina.forsblom@uta.fi
Turun alue: matti.lappalainen@utu.fi

Mikäli suunnitelmamme etenevät toivotulla tavalla, TieVie-kouluttajakoulutuksen aineistoja ja keskusteluita tullaan ainakin joiltakin osin käyttämään myös tutkimustarkoituksiin. Mikäli haluat kieltää omien tuotostesi ja keskustelukommenttiesi käytön ko. tarkoituksiin, niin ota yhteyttä minuun (tytti.tenhula@oulu.fi, p. 08 - 553 4021). Tutkimuksissa sovelletaan normaalia tutkimusetiikkaa eli kenenkään henkilöllisyyttä ei tulosten käsittelyssä tulla paljastamaan.

Tiedoksi vielä, että Oulun yliopistossa järjestetään 29. - 30.11. Koulutusteknologiatori-tapahtuma. Tämän vuoden Koulutusteknologiatori on suunnattu erityisesti virtuaaliyliopiston ja virtuaaliammattikorkeakoulun kehitystyössä mukana oleville henkilöille. Ohjelma koostuu kansallisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden puheenvuorojen lisäksi erilaisista teematyöpajoista. Järjestäjät tarjoavat myös mahdollisuuden järjestää erilaisten verkostojen kokouksia tapahtuman yhteydessä. Olemme neuvotelleet järjestäjien kanssa, että TieVie-koulutusten osallistujat pääsevät tilaisuuteen ½ hintaan eli 600 mk:lla. Osallistumismaksu kattaa ohjelman lisäksi tapahtuman aikaiset kahvitarjoilut, materiaalit ja tutustumisen posterinäyttelyyn. Lisätietoja ja ilmoittautumiset osoitteeseen http://oyt.oulu.fi/kttori2001/. Kirjoita ilmoittautumislomakkeen Lisätietoja-kohtaan "TieVie-kouluttajakoulutus".

Terveisin,
Tytti


Kurssikirje 20.9.2001 (TieVie-koulutuksen Teknologinen muutos -verkkojakso päättyy) (pdf)

Tervehdys kaikille,

Teknologinen muutos verkkojakso TieVie-kouluttajakoulutuksessa on päättynyt.

Kiitän kaikkia työhön osallistuneita intensiivisestä ja aktiivisesta työskentelystä kurssin aikana. Kiitän myös erinomaisen kiinnostavista ja monipuolisesta näkökulmista joita olette skenaarioissa ja keskusteluissa tuottaneet. Vaikka nopea aikataulu ja ilmeisen huonosti valittu ajankohta verottivat toimintaanne, olette saaneet aikaan todella rikkaan ja mielenkiintoisen prosessin, johon voimme kaikki mielestäni olla sangen tyytyväisiä.

Jakson on nyt siis lopussa ja aktiivinen verkkotyöskentely päättyy. Skenaariot ja keskustelut ovat käytettävissänne edelleen, ja muutamia kommentteja saatamme vielä Antin kanssa verkkoon lisätä. Voitte halutessanne hyödyntää jakson aikana tuotettuja materiaaleja esim. tallentamalle ne Doc.Pro:n "tulostus" toiminnon kautta omalle koneelle tai paperille.

Seuraavaksi paneudumme tällä Jyväskylässä työstämään koostetta jakson työskentelystä ja julkaisemme sen TieVie-portaalissa mahdollisimman nopeasti (n. 2 viikon kuluessa). Kooste toimii myös jakson arviointina ja lähtökohtana seuraavan jakson (organisatorinen muutos) työskentelylle.

Pyydämmekin teitä edelleen lähettämään palautetta jaksosta TieVie-portaalin ja halutessanne myös Doc.pro:n kautta, jotta saamme mahdollisimman paljon aineksia koosteen laatimisen ja toiminnan kehittämisen tueksi. Jos olet osallistunut hyvin vähän jakson työskentelyyn, niin ilmoita siitä minulle. Pohditaan yhdessä kuinka pääset jälkikäteen osalliseksi jakson annista.

Kiitoksia kaikille antoisasta työskentelystä. Mukavaa syksyn jatkoa ja tapaamisiin jakson koosteen sekä Helsingin seminaarin merkeissä.

Toivottavat Markku, Antti ja Hanna


Kurssikirje 17.9.2001 (Tievie:n teknologinen muutos verkkojakson päättäminen) (pdf)

Hyvät verkkokurssilaiset,

Olen saanut lukuisia pyyntöjä siitä, että verkkojakson pohdintakeskustelua jatkettaisiin vielä tällä viikolla. Syyt kommenttien viivästymiselle ovat olleet erittäin inhimillisiä (työt, verkkoyhteysongelmat, matkat, lapsen sairastuminen (mm. itse hoidin perjantain ja viikonlopun 40 asteen kuumeessa olevaa 1-vuotiasta) ja niin edelleen.

Tässä tapauksessa jatkamiselle ei ole mitään estettä, sillä seuraavaan seminaariin ja verkkojaksoon on vielä aikaa. Yleisesti tämä kuitenkin olkoon meille kaikille opiksi, kuinka vaikeaa on verkkokurssin etenemisen arviointi, niin opettajan kuin osallistujankin näkökulmasta.

Teemme siis niin, että pohdintakeskustelu ja jakson arviointi jatkuu ke19.9. saakka. Silloin lopetamme aktiivisen toiminnan kurssilla ja me ohjaajat ryhdymme työstämään koostetta työskentelyn annista. Ne jotka ovat tehneet suoritteet ohjeistetussa aikataulussa ovat verkkokurssin suorittaneet ja voivat lopettaa verkkotyöskentelyn arvioinnin kirjoittamisen jälkeen.

Halutessaan voi toki jatkaa kommentointia keskiviikkoon saakka.

Toivottavasti tämä ratkaisu on kaikille tasapuolinen ja tyydyttävä.

Terveisin Markku N.


Kurssikirje 15.9.2001 (Teknologinen muutos -verkkojakson arviointi) (pdf)

Hyvät kurssilaiset, kiitoksia aktiivisesta ja mielenkiintoisesta verkkojaksosta,

Skenaariotyöskentely alkaa olla loppusuoralla eli palautetta ja koontaa vailla. Kirjoittakaa siis Doc.pro:n "arviointikeskustelu" nimiseen keskustelunosioon pohdintaa kurssista.

Toivoisin että kertoisitte arvioinnissa skenaariotyöskentelyn tuottamista oivalluksista, sekä menetelmän vahvuuksista ja heikkouksista niin omassa kuin ryhmiennekin toiminnassa. Antakaa myös palautetta verkkokurssin toimintaympäristöstä ja ohjauksesta. Toivoisin teidän keskittyvän palautteessa skenaariomenetelmään ja tämän kurssin toteutuksen arviointiin, sillä kokonaispalautteen saatte parhaiten perille TieVie-portaalissa olevalla palautelomakkeella.

Palautteen antaminen TieVie-portaalissa tapahtuu siis klikkaamalla portaalin ylälaidassa olevaa kirjautuminen-painiketta, laittamalla tunnukset kenttiin ja valitsemalla sen jälkeen "Anna palautetta verkkojaksosta". (Lomakkeen ensimmäiseen kenttään pitää muistaa valita oikea verkkojakso.) Samalla muistuttaisin siitä, että antakaa palautetta myös Tampereen seminaarista, mikäli palaute on vielä antamatta.

Verkkojakson pohdintakeskustelu siis päätetään maanantaina ja arviointeja voi Doc.pro:n kautta kirjoittaa ensiviikon keskiviikkoon saakka. Sen jälkeen teemme käyttöönne koko verkkojaksosta koosteen joka julkaistaan TieVie-portaalissa.

Terveisin Markku N.


Kurssikirje 13.9.2001 (TieVie skenaarioiden verkkokeskustelu jatkuu) (pdf)

Hei kaikki TieVie teknologiajakson verkkokurssilaiset,

Verkossa on nyt käyty kolme päivää pohdintakeskustelua skenaarioiden pohjalta ja juuri nyt kommentointi vaikuttaa erittäin vilkkaalta ja mielenkiintoiselta. Kiitän jo tässä vaiheessa teitä aktiivisia osallistujia hienoista huomioista ja pyydän samalla kaikkia vielä vaiti olleita tulemaan mukaan pohdintaan.

Tiedämme tiedän kiireenne opetuksen alkaessa, mutta pyrkikää löytämään aikaa kommentoinnille, koska se on verkkokurssin osasuoritus ja tärkeä osa tätä oppimisprosessia. Jatkamme kommentointiaikaa niin että päätämme kurssin vasta ensi maanantaina 17.9. Eli siihen saakka keskustelua voi käydä vapaasti. Pyrimme nyt myös Antin kanssa osallistumaan mahdollisimman tiiviisti keskusteluun. Laitamme ympäristöön perjantaina myös arviointikeskustelun jossa pyydämme palautetta kurssista.

Jos et ole pystynyt osallistumaan aktiivisesti skenaarion tuottamiseen ja verkkokeskusteluun, niin ilmoita siitä minulle sähköpostilla. Sovitaan yksilöllinen pohdintatehtävä joka antaa mahdollisuuden päästä verkkojakson antiin osalliseksi.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille, tavataan keskusteluissa. Ota edelleen viipymättä yhteyttä jos ongelmia ilmenee.

Terv. Markku ja Antti


Kurssikirje 10.9.2001 (TieVie teknologia jakson pohdintakeskustelu on avattu) (pdf)

Maanantainen tervehdys kaikille,

Teknologiajakson pohdintakeskustelut on nyt avattu ja ryhmät ovat seuraavat:

  • Edike ja TORA: sekä Taide-Teatteri-Terveys ja VVV
  • Satakieli ja VOMP sekä eetä opetukseen ja TUPA
  • Epäilevät Tuomaat sekä TVT.uni.fi sekä PARVEKE ja Vipro
  • Morkkis ja TVT.valo.fi sekä Salokylä Akatemia ja VOLVI

Keskustelualue löytyy ryhmien nimellä Doc.Pro:n yleiseltä keskustelualueelta (keskustelut -linkistä) Keskustelu käydään tämän viikon aikana ja se päättyy 14.9. palautekeskusteluun.

Työskentelyohje:

Skenaariot ovat nyt Doc.pro:ssa kaikkien nähtävillä ja ryhmille on perustettu pohdintakeskustelut yhteiselle keskustelualueelle. Jokainen osallistuu vain oman ryhmänsä keskusteluun, mutta kaikki keskustelut ovat avoimia seurattavaksi. Lue seuraavaksi ryhmällesi pariksi nimetyn ryhmän skenaario ja toimi seuraavan ohjeen mukaisesti.

Jokainen kirjoittaa tiiviisti ja nopeasti oman pohdintansa skenaarioista ja julkaisee sen ryhmälle nimetyllä keskustelualueella informatiivisella otsikolla. Julkaisen pohdintasi "uusi viesti" -painikkeella. Sen jälkeen jokainen kommentoi ainakin 2 kertaa muiden esittämiä ajatuksia. Ohjaajat osallistuvat myös keskusteluun. Keskustelu päättyy 14.9. palautekeskusteluun.

Pohdinnan tehtävänanto:

Vertailkaa ryhmien laatimia skenaarioita ja pohtikaa miten ja miksi ne mahdollisesti eroavat toisistaan. Pohtikaa Collinsin & Gommerin nelikentän(malli löytyy Doc.Pron Työskentelyohjeet dokumentista) kautta millaiseen tulevaisuuteen suomalaiset yliopistot ovat matkalla.

Skenaarioteksteistä nousi esille ainakin seuraavia yleisiä teemoja joihin toivoisimme teidän ottavan pohdintakeskustelussa kantaa:

  • Millainen on yhteistyön ja kilpailun suhde eri vaihtoehdoissa; yliopisto vs. globaalit markkinta/toiset yliopistot/ammattikorkeakoulut?
  • Jos on olemassa virtuaaliyliopisto v. 2010, mikä sen suhde on perusyliopistoon?
  • Ovatko perusyliopiston rakenteet muuttuneet, onko syntynyt erilaistumista (so. IT-yliopisto, erillinen virtuaaliyliopisto, suuret vs. pienet, jne.)
  • Mitä kampuksella tapahtuu v. 2010? Syntyykö 'perinteisen opetuksen' vastaisku, tuleeko campusopiskelusta maksukykyisen eliitin mahdollisuus, toimiiko virtuaaliyliopisto massan bulkkikouluttajana? Syntyykö Suomeen ns.digital divide koulutuksen kautta?
  • Millainen on 'post-computing' -yhteískunnan teknologia?

Antoisaa verkkokeskustelua,
Toivottavat Antti Auer ja Markku Närhi


Kurssikirje 5.9.2001 (Ohjeistus skenaarioiden julkaisemiseen) (pdf)

Tervehdys kaikille teknologinen muutos verkkojakson osallistujille,

Verkkotyöskentely on sujunut tuotosten näkökulmasta ilmeisen hyvin kaikilta ryhmiltä, vaikka käyttämässämme sovelluksessa onkin vielä paljon teknistä hiomista. Nyt on kuitenkin aika valmistautua seuraavan vaiheeseen eli skenaarioiden julkaisemiseen. Skenaarion tulee olla julkaistu (tasolla "järjestelmän sisäinen") viimeistään perjantaiaamuna 7.9.2001.

Jokainen ryhmä koostaa nyt oman skenaarionsa julkaisuvalmiiksi. Ryhmä päättää julkaistaanko se kaikki tekstikappaleet vai tehdäänkö niistä kooste(leikkaa -liimaa tekniikalla). Samoin päätetään missä järjestyksessä kappaleet julkaistavassa dokumentissa esitetään. Kappaleiden järjestystä pääsee muuttamaan dokumentin sisällysluettelon alta löytyvän "näytä siirtotoiminnot" -painikkeen kautta. Toiminnoilla "ylös", "alas" ja "siirrä" muokataan dokumentin lopullinen rakenne.

Jokainen ryhmäläinen julkaisee (ryhmän sopimusten mukaisesti) oman kappaleensa, mutta dokumentin kappaleiden järjestyksen voi määritellä ryhmän vastuuhenkilö. Ryhmän vetäjä/vetäjät kirjoittavat johdantoluvun alle lyhyen, skenaarioita ja ryhmän työskentelyä selventävän johdantokappaleen. Tarkoituksena on johdattaa lukija sisään ajatteluunne ja työskentelyprosessiinne.

Skenaarion tulee siis olla julkaistu (tasolla "järjestelmän sisäinen") viimeistään perjantaiaamuna 7.9. Perjantain ja viikonlopun aikana ohjaajat valitsevat skenaarioparit (8+8 hengen ryhmät) ja luovat niille keskustelualueet doc.pron sisään. Skenaariot ovat kaikille vapaasti luettavissa jo perjantaina, mutta jokainen velvoitetaan tutustumaan vain kullekin ryhmälle keskustelupariksi osoitettavan ryhmän skenaarioon.

Keskusteluryhmät ilmoitetaan verkkosivuilla ja sähköpostilistalla viikonlopun aikana. Ensiviikon aikana (10. - 14.9.) ryhmät tutustuvat toistensa skenaarioihin ja käyvät niistä pohdintakeskustelun. Ohjaajat virittävät keskustelut ja ovat mukana pohdinnassa. Lopuksi avaamme yhteiselle keskustelualueelle pohdinta- ja arviointikeskustelun jossa kootaan yhteen kokemukset ja havainnot työskentelystä.

Nyt siis vain viimeiset rutistukset omaan skenaarioon ja järjestelemään sitä julkaistavaan muotoon. Muistakaa että sisältö ja sen kantavat ideat ovat pääasia, ei tarkasti viimeistelty kieliasu tai tekstikappaleiden tyylin yhteneväisyys.

Ottakaa edeleen viipymättä yhteyttä jos ongelmia ilmenee.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille !
Toivottaa Jyväskylän TieVie-suunnittelutiimi


Kurssikirje 27.8.2001 (Teknologinen muutos jakson verkkokurssi avattu - tarkennusta edelliseen viestiin) (pdf)

Tervehdys kaikki verkkojakson osallistujat,

Edellinen viestini sisälsi valitettavasti pari asiavirhettä, jotka ovat sotkeneet työskentelyn aloittamista. Ensinnäkin yhteystietoihin livahti väärä puhelinnumero.

Tässä oikeat yhteystiedot:
Markku Närhi narhi@avoin.jyu.fi tai p. 014 2602512
Hanna Seuranen hmseuran@cc.jyu.fi p. 014 2604146

Toinen asia:

Useampaa on hämännyt jakson verkkosivulla oleva sisäänkirjautumis-linkki sivun oikeassa alareunassa. Siitä EI pääse verkkojaksolle, vaan sillä hallinnoidaan ko. verkkosivustoa.

Oikea linkki löytyy keskeltä sivua, nimellä "Linkki verkkotyöskentelyyn".

Jos linkki ei näy , paina selaimen päivitä/reload nappia. Ko. linkistä pääset Doc.pro sovellukseen ja "TieVie III" nimisestä linkistä sisäänkirjautumiseen.

Pahoittelen näytä viestinnän kommelluksia, joita uusien sovellusten käytössä näyttää tulevan, mutta toivottavasti nyt jokainen pääsee aloittamaan verkkotyöskentelyn rivakasti. Olemme edelleen Hannan kanssa käytettävissä, jos ongelmia ilmenee. Ottakaa reippaasti yhteyttä.

Terveisin Markku N.


Kurssikirje 27.8.2001 (pdf)

Tervehdys kaikille ja kiitos aktiivisesta osallistumisesta Tampereen seminaariin.

Teknologinen muutos jakson verkkokurssin työskentelyalue on nyt avattu verkkosivulle. TieVie-portaalista löytyvästä verkkojakson linkistä pääset kurssin verkkosivulle ja sieltä on linkki verkkotyöskentelyyn.

Ryhmien vastuuhenkilöiden ensimmäinen tehtävä on nyt kirjoittaa Johdanto-luvun alle kappale jossa he kertovat kuinka ryhmä on organisoitunut ja mitä se aikoo tehdä.

Ohjeet skenaariotyöskentelyyn löytyvät verkkosivulta ja tekniset ohjeet löydät työskentelyohjeet-kohdasta doc.pro:n sisältä. Kirjautumistunnus sinulle on annettu koulutuksen alkaessa. Lue saamasi Doc.pro ohje huolella ja toimi sen mukaan.

Tarvittaessa kysy neuvoa:
Markku Närhi, narhi@avoin.jyu.fi, p. 014 2602512
Hanna Seuranen, hmseuran@cc.jyu.fi, p. 014 260 4146

Tavataan verkossa,
Terveisin Hanna, Markku ja Antti


Kurssikirje 3.8.2001 (pdf)

Hei TieVieläiset,

Mukavaa syyskesän alkua kaikille ja tervetuloa Teknologinen muutos -verkkojaksolle elokuun lopussa. Toivottavasti olette viettäneet rentouttavan kesäloman, joka antaa intoa tarttua syksyn työ- ja opiskeluhaasteisiin. Tässä ennakkotietoa tulevasta verkkojaksosta ja Tampereen lähiseminaarin ohjelmasta.

Teknologinen muutos -jakson tarkoituksena kartoittaa ajatuksianne yliopistojen tulevaisuuden toimintakentästä ja luoda kuvaa edessämme olevista teknologisista haasteista lähiseminaarin ja verkossa tapahtuvan skenaariotyöskentelyn kautta. Opintojakso alkaa elokuun puolessa välissä ja koostuu seuraavista osista:

  • Ennakkokysely ja verkkomateriaali TieVie-portaalissa 13. - 21.8.
  • Lähiseminaari Tampereella 23. - 24.8.
  • Skenaariotyöskentely verkossa 27.8. - 14.9.

Kyselyyn vastaamiseen ja verkkomateriaalin läpikäymiseen kannattaa varata muutama tunti aikaa viikoille 33 - 34. Kyselyn verkko-osoite ja vastaamisohjeet tulevat sähköpostilla ma 13.8. Lähiseminaarissa työskentelemme Tampereen yliopistolla (Kanslerinrinne 1, Pinni-rakennus, Paavo Koli -sali).

Majoitusta varten olemme varanneet hotellikiintiöt hotelli Villasta ja Ramadasta tunnuksella "TieVie-seminaari". Huonevaraukset tulee tehdä jo ensi tiistaihin 7.8. mennessä. Molemmat hotellit sijaitsevat lähellä rautatieasemaa, 5 minuutin kävelymatkan päässä yliopistosta.

Sokos Hotel Villa
Sumeliuksenkatu 14
p. (03) 262 62671
hh 430 mk / hlö / vrk (virkamieshinta)
2 hh 290 mk / hlö / vrk (virkamieshinta)

Ramada Rantasipi Tampere
Yliopistonkatu 44
p. (03) 245 5111
1 hh 460 mk / hlö / vrk (virkamieshinta)
2 hh 350 mk / hlö / vrk (virkamieshinta)

Taustaa Teknologinen muutos jaksolle:

Kävimme keväällä läpi TieVie:n orientaation, ensimmäisen lähiseminaarin ja Pedagoginen muutos -verkkojakson. Monia kiinnostavia näkökulmia ja tapausesimerkkejä nousi keskusteluun. Näyttää siltä, että tärkeimmät opetukselliset kokemukset ja oivallukset tulivat esille ja tietoisuus nykyhetkestä saatiin monipuoliseen yhteiseen tarkasteluun. Keskustelusta näkyi myös, että opetuksen ja verkkojen pedagogisen hyödyntämisen alueella on muotoutunut monia toimivia käytänteitä, mutta monia asioita on myös vielä mietittävänä. Esimerkiksi opettajan ja opiskelijan toiminnan yhteys yliopistojen teknologiseen ja hallinnolliseen kehityksen on vielä pitkälti määrittelemättä.

Tätä pedagogisten ideoiden ja kokemusten jalostamista jatkamme Teknologinen muutos -jaksolla. Jakson teemoihin voi virittäytyä seuraavien kysymysten kautta: Ratkaiseeko teknologian kehitys ensimmäisen jakson keskustelussa esiin nostettuja pedagogisia ongelmia vai tuottaako se kenties uusia ongelmia? Tuottavatko yliopiston toiminnan vaatimukset sellaisia haasteita, joita pitäisi pystyä ratkaisemaan teknologian avulla? Millainen on virtuaaliyliopiston asema yliopistolaitoksen toiminnassa 5 tai 10 vuoden kuluttua? Näitä kysymyksiä ei kukaan ratkaise puolestamme, vaan meidän on tehtävä se itse. Lopuksi lainaammekin vielä kahta asiantuntijaa, jotka ovat kevään keskustelussa osuvasti kiteyttäneet siirtymän tulevalle jaksolle.

"Onhan se niin, että juuri noiden muiden eli tässä tapauksessa jänkäävien professoreiden pitäisi ajatella vähän pidemmälle. Mehän itse olemme tämän asian ymmärtäneet oikein kun nyt vaan muutkin tekisivät samoin. Eiköhän kyse ole siitä, että virtuaaliopetuksen edut on saatava konkreettisella tavalla näkyviin ennen kuin on odotettavissa , että jäärien päät kääntyy. Kenen on silloin tehtävä jotain ... Minun. TV. Kari R"

"" Haa keskustelu kiihtyy ja menee mielenkiintoiseksi.

Samaa mieltä. Mutta edelleenkin peräänkuuluttaisin niitä toimintamalleja, joilla opetus, pedagogiikka, verkko yms. yhdistettäisiin tehokkaaksi opiskeluympäristöksi. Jaaritella voidaan vaikka ikuisuus, mutta tekoja hyvät ystävät.

Toimintakulttuuri, hmm... siinäpä pulma. Kuten tässäkin keskustelussa, olemme historiamme vankeja. Kyky nähdä kauas, ilman ennakkoluuloja ja menneisyyden haamuja edesauttaisi. Pystyykö siihen muutkin kuin lapset. Ehkä, jos siihen annetaan mahdollisuus! - kari T"

Nyt siihen annetaan mahdollisuus!

Toivottaa,
TieVie-suunnitteluryhmä

LIITTEET: Tampereen lähiseminaarin ohjelma


Kurssikirje 15.6.2001 (TieVie-vertaisryhmistä ja vähän muustakin) (pdf)

Hei TieVie-vertaisryhmät,

TieVie-kouluttajakoulutuksen tämän kevään osuus alkaa olla nyt suoritettu. Kesän aikana teillä on mahdollisuus (aikataulujenne puitteissa) työskennellä oman vertaisryhmänne kanssa ja työstää kehittämishankkeitanne eteenpäin. Yhdessä jatkamme taas kesälomien jälkeen elokuussa. Seuraava yhteinen lähiseminaari on Tampereella 23.-24.8. Lähetämme seminaarin tarkemman ohjelman pikapuolin.

Useimmat vertaistyhmät ovat jo tavanneet (tai olleet muuten yhteydessä toisiinsa) Oulun seminaarin jälkeen. Ne ryhmät, joilla tapaaminen on vielä sopimatta, niin hoitakaapa asia kuntoon pikimmiten. Tavoitteena on, että ryhmät kokoontuvat vähintään kerran jokaisen lähiseminaarin välillä.

Ryhmän tulee raportoida toimintaansa vertaisryhmän päiväkirjaan TieVie-portaaliin. Päiväkirjaan dokumentoidaan tapaamisen päivämäärä, osallistujat, toteutustapa (esim. lähitapaaminen, puhelinneuvottelu), teema ja käsitellyt asiat sekä ryhmän arvio tapaamisen onnistumisesta. Sopikaa jokaisen tapaamisen päätteeksi kuka toimii sihteerinä ja kirjaa tapaamisessa käsitellyt asiat päiväkirjaan. Toki toiset voivat myöhemmin tarvittaessa täydentää sihteerin muistiinpanoja. Vertaisryhmätyöskentelyn merkitystä omalle oppimisellenne voitte arvioida portfoliossanne.

Vertaisryhmien kokoonpano ja linkki vertaisryhmän päiväkirjaan löytyy osoitteesta http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/osallistujat.vertaisryhmat (klikkaa vertaisryhmän nimeä). HUOM! Päiväkirja toimii toistaiseksi vain Internet Explorerin -selaimella. Kukin ryhmä voi muokata vain omaa päiväkirjaansa, mutta kaikilla on niihin lukuoikeus, jotta voitte seurata toistenkin ryhmien toimintaa.

Eipäs muuta tällä erää. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää (toivottavasti sää tästä vielä lämpenee) ja antoisaa vertaisryhmätyöskentelyä,

t. Tytti

PS. Maarit on tehnyt yhteenvedon Pedagoginen muutos -verkkojakson keskustelusta. Kooste löytyy sekä Telsi-ympäristöstä että TieVie-portaalista osoitteesta http://tievie.oulu.fi/koulutusresurssit/verkkojaksokooste1.htm. Myös Oulun lähiseminaarin videot ovat nyt verkossa. Niihin pääsee käsiksi seminaarin ohjelmasta osoitteesta
http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/ohjelmaoulu.htm.


Kurssikirje 28.5.2001 (Anna palautetta Pedagoginen muutos -verkkojaksosta) (pdf)

Hei TieVie-yhteisö,

TieVie-kouluttajakoulutuksen Pedagoginen muutos -verkkojakso Telsi-ympäristössä on päättynyt, mutta oman yhteenvedon tekemiseen on aikaa vielä tämä viikko. Ensi viikolla arkistoimme keskustelun, jonka jälkeen viestejä voi edelleenkin käydä lukemassa, mutta uusien viestien lähettäminen ei ole enää mahdollista.

Kiitos kaikille aktiivisesta osallistumisesta verkkojakson keskusteluun. Jakson palautelomake on osoitteessa http://tammi.oulu.fi/tievie/owa/turva.login?p_url=palaute.verkkojakso. Linkki lomakkeeseen löytyy myös TieVie-portaalin (http://www.tievie.fi) verkkojaksosivulta. On tärkeää, että saamme palautteen kaikilta, joitta voimme kehittää tulevia verkkojaksoja tarpeitanne vastaaviksi.

TieVie-suunnitteluryhmän puolesta,
Tytti


Kurssikirje 3.5.2001 (Anna palautetta lähiseminaarista) (pdf)

Hei TieVieläiset,

Vappu on vietetty ja olemme palanneet takaisin työn ääreen. Kiitos vielä kaikille aktiivisesta panoksestanne TieVie-lähiseminaarissa. Jotta voisimme kehittää koulutusta ja tulevia seminaareja tarpeitanne vastaaviksi, pyytäisimme kaikkia antamaan palautetta Oulun seminaarin työskentelystä.

Linkki palautelomakkeeseen löytyy TieVie-portaalin lähiseminaarisivulta osoitteesta
http://tievie.oulu.fi/tieviekouluttajakoulutus/lahiseminaarit.htm -> Anna palautetta seminaarista.

Palautteen antaminen edellyttää kirjautumista TieVie-järjestelmään, koska tarkoituksemme on toteuttaa palautteen keruu niin, että jokainen pääsee myöhemminkin näkemään antamansa palautteen, jolloin niitä on mahdollista hyödyntää myös oman portfolion työstämisessä.

Pedagoginen muutos -verkkojakso alkaa maanantaina 7.5., jolloin aloitusseminaarissa sovittujen tapauskuvausten tulee olla Telsi-ympäristössä. Työskentelemme siis uudessa ympäristössä, jonka osoite on http://tspace2.sonera.com/telsipro/tievie2001b/bin/user. Ympäristöön on linkki myös TieVie-portaalin koulutuksen rakenne -kuviosta. Ohjeet jakson työskentelyyn löytyvät Telsin aloitussivulta. Jos ette halua Telsistä päivittäistä tiedotetta uusista viesteistä, voitte laittaa sähköpaimenen pois päältä Telsin käyttäjäkortista (>dokumentit >klikkaa nimeäsi >sallitko sähköpaimenen käytön >ei).

Jos kysyttävää, niin ottakaa yhteyttä!

Terveisin,
Tytti, Maarit ja Soile


Kurssikirje 29.3.2001 (Tervetuloa TieVie-kouluttajakoulutukseen...) (pdf)

…perehtymään kanssamme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön pedagogisen, teknologisen ja organisatorisen muutoksen näkökulmista sekä tutkimaan verkostoituneen koulutuksen haasteita ja ongelmia.

Koulutus rakentuu neljästä lähiseminaarista, neljästä verkkojaksosta, vertaisryhmien työskentelystä ja alueellisista valinnaisista taitokursseista. Koulutuksen punaisena lankana on oman kehittämishankkeen (esim. kouluttajana, mentorina tai tukihenkilönä toimiminen, koulutusmateriaalin tuottaminen) suunnittelu ja toteuttaminen. Koulutuksen laajuus on 10 opintoviikkoa. Seuraavat päivämäärät on syytä merkitä kalenteriin heti.

Aika

Koulutusjaksot

Teema

17.4. - 25.4.2001

Orientaatio-verkkojakso

Pedagoginen muutos

26.4. - 27.4.2001

Lähiseminaari Oulussa

Pedagoginen muutos

7.5. - 25.5.2001

Verkkojakso

Pedagoginen muutos

23. - 24.8.2001

Lähiseminaari Tampereella

Teknologinen muutos

27.8. - 14.9.2001

Verkkojakso

Teknologinen muutos

22. - 23.11.2001

Lähiseminaari Helsingissä

Organisatorinen muutos

7.1. - 1.2.2002

Verkkojakso

Organisatorinen muutos

21. - 22.3.2002

Lähiseminaari Turussa

Arviointi

Koulutus alkaa viikon kestävällä orientaatio-verkkojaksolla Telsi-oppimisympäristössä. Verkkojaksolla tutustutaan toisiin osallistujiin, koulutuksen rakenteeseen ja TieVie-portaaliin sekä kartoitetaan osallistujien kiinnostuksen kohteita. On tärkeää, että kaikki osallistuvat orientaatiojakson työskentelyyn, koska sen pohjalta aloitetaan vertaisryhmien muodostamisen. Telsiin pääset osoitteesta http://tspace2.sonera.com/telsipro/tievie2001a/bin/user/. Ympäristö avataan 17.4. Tarkemmat ohjeet työskentelyyn löydät Telsistä.

Käyttäjätunnuksesi ja salasanasi Telsiin saat sähköpostitse viikolla 15. Säilytä tunnukset, sillä samoilla tunnuksilla pääset myös myöhemmin avattaville verkkojaksoille ja TieVie-portaalin. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Soile Willmaniin, soile.willman@oulu.fi.

Ensimmäinen yhteinen lähiseminaari on Oulussa 26. - 27.4.2001. Seminaariin osallistuminen on välttämätöntä. Seminaarin ohjelma on liitteenä. Seminaarin ensimmäisen päivän iltana on yhteinen illanvietto illallisineen. Mikäli noudatat erityisruokavaliota, ilmoita siitä etukäteen Soile Willmanille 12.4. mennessä.

Olemme varanneet kiintiön hotelli Ramadasta (Kirkkokatu 3, Oulu) nimellä "TieVie-koulutus". Huonevaraukset tulee tehdä jo ensi keskiviikkoon 4.4. mennessä, numerosta 08 - 883 9111 (myyntipalvelu). Jokainen siis varaa oman huoneensa itse. Muista pyytää virkamieshinta.

Ensimmäisenä päivänä työskentelemme aikuiskoulutuskeskus Hilikussa (Kasarmintie 8 h) ja toisena päivänä Linnanmaalla, yliopiston päärakennuksessa, Saalastinsalissa (Pentti Kaiteran katu 1). Ramada-hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä ensimmäisen päivän koulutustilasta. Sen vierestä ajavat myös linja-autot Linnanmaalle, jossa työskentelemme toisena päivänä. Oulun kartta löytyy osoitteesta http://www.ouka.fi/kartat/.

Linja-autoaikataulut reitille keskusta - yliopisto (bussit nro 4, 6, 7, 19, 22, 23, 24) löytyvät osoitteesta http://www.koskilinjat.fi/aikataul/Talvi1/keslin.htm. Aikataulut reitille lentoasema - keskusta (bussi nro 19) löytyvät osoitteesta http://www.koskilinjat.fi/aikataul/Talvi1/193.htm.

Olemme perustaneet kouluttajakoulutukselle sähköpostilistan, tievie2001a@lists.oulu.fi. Listaa käytetään lähinnä tiedottamistarkoituksiin. Varsinainen koulutus tapahtuu sitä varten perustetuissa verkkoympäristöissä.

Tavataan Telsi-ympäristössä 17.4. ja nähdään viimeistään Oulun lähiseminaarissa 26.4.

Kevätterveisin,

TieVie-suunnitteluryhmän puolesta,

Tytti Tenhula (tytti.tenhula@oulu.fi)
Maarit Saarenkunnas (maarit.saarenkunnas@oulu.fi)
Soile Willman (soile.willman@oulu.fi)

LIITTEET:
Lähiseminaarin ohjelma
Osallistujalista

 

 

Virtuaaliyliopisto

Sivukartta

Webmaster