Takaisin TieVie-sivuston etusivulle

Etusivu
Aikataulu ja ohjeet
Jakson suorittaminen

Osallistujat
Asiantuntijat
Kirjallisuus

FAQ
Lisätietoja
TieVie-portaali


Tervetuloa Pedagoginen muutos -verkkojaksolle
10.5. - 6.6.2004

"Litteään maailmankuvaan uskova opetus tuottaa litteitä opiskelijoita, joita pyöreys kauhistuttaa. Nämä polkevat heille tarjottuja palloja parhaansa mukaan pannukakuiksi. Luonnollisesti. Uuden maailmankuvan oletuksiin pohjautuva opetus onkin vielä kauan aikaa kiusallisen vaikeassa tilanteessa, sillä muutos ei tapahdu hetkessä." (Karjalainen, A. 1999).

Pedagoginen muutos -jakson aikana syvennetään Oulun lähiseminaarissa käsiteltyjä aiheita ja täsmennetään omaan kehittämishankkeeseen liittyviä haasteita ja ongelmia pedagogisen muutoksen näkökulmasta. Tavoitteena on, että käsitys omaan hankkeeseen liittyvistä pedagogisista valinnoista selkiytyy ja syvenee. Jaksolla tutkitaan kehittämishankkeisiin liittyviä haasteita koko TieVie-yhteisön voimin. Mukana keskustelussa jakson alussa ovat myös TieVie-alumnit ja muut asiantuntijat. Tarkoituksena ei niinkään ole löytää yksiselitteisiä vastauksia ongelmiin, vaan ennemminkin tarkastella kehittämishankkeita eri näkökulmista ja löytää niihin oikeita kysymyksiä. Aluksi ilmeisiltä näyttävät vastaukset saattavat tarkemman pohdiskelun ja keskustelun jälkeen muuttua ja tarkentua. (Ks. aiheesta lisää.)

Työskentely etenee kolmessa vaiheessa. Verkkojakson työskentely aloitettiin Oulun lähiseminaarissa siten, että jokainen osallistuja muodosti yhden (tai useampia) konkreettisen haasteen, ongelman tai ilmiön, joka verkko-opetukseen liittyvissä asioissa askarruttaa. Verkkotyöskentely käynnistyy näiden tapausten julkistamisella.

Jakson I vaiheen (10.5. - 23.5.2004) eteneminen

Sisältö: Tapausten, ongelmien, haasteiden tai ilmiöiden julkaiseminen Optima-ympäristössä keskustelupalstalla ja niistä keskustelu kirjallisuuden ja omien kokemusten pohjalta. (ks. kuva jakson rakenteesta)

1. Julkaise omaan kehittämishankkeeseesi liittyvä (pedagoginen) tapaus, ongelma, haaste tai ilmiö maanantaina 10.5. Optimassa jonkin oman juonneryhmäsi sopivan teeman alla. Tapauksella tarkoitetaan konkreettista (pedagogista) haastetta tai ongelmaa, joka kehittämishankkeessasi tällä hetkellä askarruttaa. Kuvaile valitsemaasi tapausta mahdollisimman tarkasti (1/2 - 1 sivu), jotta muut osallistujat saavat käsityksen siitä, mistä tapauksessasi on kyse ja millaisesta maaperästä se kumpuaa. Otsikoi viestisi napakasti ja ilmiötä kuvaavasti. On tärkeää, että tapaukset julkaistaan viimeistään keskiviikkona 12.5., jotta keskustelu pääsee kunnolla vauhtiin.

Tapaukset käsitellään verkkokeskustelussa juonneryhmittäin. Jokaisella juonneryhmällä on oma kansionsa Optimassa. Kansion alta löytyy eri teemoja, joiden alla keskustelua käydään. Julkaise oma tapauksesi valitsemasi teeman alla. (ks. ohje). Teemoja on runsaasti, mutta ne teemat, joiden alla ei ole julkaistu yhtään tapausta, poistetaan to 13.5. Teemat ovat:

  • Asiantuntijuuden jakaminen, merkitysneuvottelu
  • Autenttisuus
  • Autonomia / itseohjautuvuus
  • Avoimuus
  • Dialogi / vastavuoroisuus
  • Kokemuksellisuus
  • Kriittisyys
  • Reflektio
  • Sitoutuminen / motivaatio
  • Ongelmakeskeisyys
  • (Verkko)-opetuksen etiikka
  • Yhteisöllisyys, tiimityö

Teemojen suuntaa-antavat määritelmät löytyvät tästä. Mikäli yksikään näistä teemoista ei kuvasta sinun haastettasi, ongelmaasi tai ilmiötäsi, ota yhteyttä Paulaan (paula.vaskuri(a)oulu.fi), niin perustamme juonneryhmänne alle uuden teema-alueen.

2. Tutustu oman juonteesi muiden jäsenten julkaisemiin tapauksiin ja osallistu sekä omaa tapaustasi että muiden tapauksia koskevaan keskusteluun. Keskity erityisesti itseäsi kiinnostavien teemojen keskusteluihin. (Pääset halutessasi lukemaan ja osallistumaan myös muissa juonteissa käytävään keskusteluun.)

Keskustelun tarkoituksena on, että osallistujat toimivat toistensa konsultteina - he yrittävät auttaa tapauksen omistajaa tarkentamaan ongelmaansa omilla kysymyksillään ja kokemuksillaan. Tavoitteena on auttaa ongelman esittäjää syventämään omaa käsitystään tapauksesta ja sen ulottuvuuksista. Kaikki näkökulmat ja ajatukset kannattaa tuoda julki, sillä koskaan ei voi ennakkoon tietää, mikä toiselle on avuksi. Aivan yksinkertaisetkin kysymykset ja kommentit voivat viedä kehittelyä eteenpäin. Osallistukaa tapausten kehittelyyn aktiivisesti: herätelkää keskustelua, kiistäkää, pyytäkää selvennyksiä muiden kommentteihin ja tarkentakaa itse omianne.

Huom! Vastaa muiden viesteihin "Vastaa lähettäjälle" -painikkeen kautta äläkä aloita uutta keskustelua vastauksellasi, jotta viestit järjestyvät puumaisesti ja keskustelujen rakennetta on helpompi seurata.

Jokaisella teemakeskustelulistalla on mukana yksi asiantuntijavieras ja yksi viime vuoden koulutukseen osallistuja (alumni) verkkojakson ensimmäisen vaiheen aikana (ks. asiantuntijat). Keskustelun tukena voi käyttää myös teemaa käsittelevää kirjallisuutta ja artikkeleita.

Ajankäyttösuositus 1. vaiheessa: n. 1 - 2 t osallistumista keskusteluun päivittäin (yhteensä n. 15 t)

Ks. Työskentelyn eteneminen vaiheessa 2 ja 3.

Kuvat: www.freeimages.co.uk