2. Katsaus oppimisen tutkimukseen 1900-luvun alusta 1970-luvulle

Tietoperusta - pohja uuden oppimiselle

Tieto muodostuu muistirakenteista eli representaatioista

Oppiminen ei ole tiedon siirtämistä kirjasta tai muusta tietolähteestä oppijan muistiin. Oppiminen on sen sijaan oppijan oma, henkilökohtainen tiedonrakennus- eli tiedon konstruointiprosessi. Konstruointiprosessissa uusi tieto suhteutetaan aikaisempaan tietoperustaan ja aikaisempiin kokemuksiin. Ihmisen tietoperusta rakentuu representaatioista ja niiden välisistä yhteyksistä. Representaatioilla tarkoitetaan tiedon sisäisiä edustuksia tai malleja opitusta eli niitä muotoja, joina tieto on yksilön muistissa.

Esimerkiksi esineistä meillä jokaisella on olemassa oma representaatiomme. Jollekin tuoli tuo ensimmäiseksi mieleen pehmeän nojatuolin, toiselle ruokapöydän tuolin ja kolmannelle muovisen puutarhatuolin. Tuolin representaatio rakentuu kaikesta siitä, mitä liitämme tuolin käsitteeseen.

Tietoperusta ja kokemukset ohjaavat uuden oppimista

Tietoperusta toimii havaintojemme pohjana ja erityisesti opittaessa aikaisempi tietoperusta aktivoituu. Oppimisessa havaintojen pohjalta luodaan yksilöllinen representaatio aiheesta ja uusi tieto suhteutetaan aikaisempaan tietoon eli "järjestetään" osaksi tietoperustaa. Esimerkiksi opeteltaessa vieraskielisiä sanoja uutta sanaa voidaan verrata lähes samassa kirjoitusasussa esiintyviin sanoihin, lähes samaa tarkoittaviin sanoihin tai esimerkiksi vastakohtaan. Opittaessa uusi sana liitetään siihen, mitä jo aikaisemmin tiedetään. Representaatio uudesta sanasta muodostuu uutta ja vanhaa tietoa yhdistelemällä. Uutta opittaessa pyrimme jatkuvasti suhteuttamaan havaitsemaamme informaatiota aikaisempiin kokemuksiimme. Aikaisempi tieto toimii oppimisen pohjana ja ohjaa toimintaamme. Opittava asia suhteutetaan aikaisempaan tietoon ja liitetään osaksi tietorakenteita. Uusi tieto voidaan liittää tietoperustaan täydentämällä aikaisempaa tietorakennetta tai muuttamalla koko tietorakenne uuden tiedon perusteella. Esimerkiksi tenttiin lukiessaan opiskelija tarkkailee jatkuvasti lukemaansa. Jossakin kohdassa hän voi ajatella, että tämähän on tuttua asiaa. Tämän havainnon perusteella hän voi jopa hypätä kyseisen kohdan yli. Jos hän jatkaa lukemista, hän voi huomata uuden tiedon toistavan tietämäänsä tai täydentävän sitä. Toisaalta opiskelija voi mahdollisesti myös huomata, että hänen käsityksensä aiheesta on väärä, vaikka hän luuli tietävänsä asian. Tämän seurauksena hän opiskelee asiaa entistä tiiviimmin ja pyrkii ymmärtämään asian oikein ja selvittämään, miksi hänen aikaisempi käsityksensä oli väärä.

Tietämisen eri muodot

Tietoperusta sisältää monenlaista tietoa. Asioihin ja esineisiin liittyvä tieto on nimeltään deklaratiivista tietoa. Deklaratiivinen tieto voi olla konkreettisiin, ulkoisesti havaittaviin asioihin tai ilmiöihin liittyvää tai abstrakteihin käsitteisiin liityvää. Deklaratiivisen tiedon lisäksi on olemassa niin sanottua proseduraalista eli taidollista tietoa. Proseduraalinen tieto kertoo, kuinka joku asia tehdään.Useimpien asioiden hallitseminen vaatiikin sekä deklaratiivista että proseduraalista tietoa. Esimerkiksi matemaattiset käsitteet, kuten derivaatta tai logaritmi ovat deklaratiivista tietoa, mutta kun tiedetään, miten niitä käytetään, tieto on proseduraalista.

Ekspertin tietoperustalle on ominaista runsaat yhteydet tiedon eri osasten välillä. Tällainen verkostomainen tietorakenne mahdollistaa ongelmien käsittelemisen joustavasti ja uuden tiedon liittämisen osaksi laajoja tietorakenteita. Ekspertin tiedosta suuri osa on abstraktia eli käsitteellistä tietoa, jonka avulla pystytään hallitsemaan suurta tietomäärää. Ekspertin tieto rakentuu sekä proseduraalisesta että deklaratiivisesta tiedosta. Siten ekspertin tietämys on osittain teoreettista ja osittain käytännöllistä. Tämä on hyödyllistä esimerkiksi ongelmanratkaisutehtävissä.

Aktivoi tietoperusta

Oppimista voidaan tehostaa aktiivisella, kriittisellä ajattelulla, kyseenalaistamisella, tiedon liittämisellä käytännön yhteyksiin sekä tietoisella oman tietoperustan rakenteiden esiin tuomisella. Käsitys siitä, mitä opiskelija jo tietää ja mitä hän ei vielä tiedä, on hyvä lähtökohta uuden asian oppimiselle. Tähän oman tietoperustan analysointiin voi käyttää monia tekniikoita. Eräs eniten käytetyistä tekniikoista on niin sanottu käsitekartta (mind map). Muita tietoperustan aktivointiin sopivia menetelmiä ovat myös aivoriihi, jossa kaikki aiheista mieleen tuleva kirjataan ylös sekä kysymysten keksiminen aiheesta. Tärkeää tietoperustan aktivoinnissa eivät ole menetelmät, jolla se tehdään, vaan todellinen ajattelullinen virittäytyminen aiheeseen. Kukin oppija voi keksiä itselleen sopivia tapoja aktivoida aiempi tieto ja orientoitua opittavaan aiheeseen.